Nykyteatterin rihmastoja

Teatterin tekemistä nykyteatterin tapaan

Ryhmä- ja prosessikeskeinen työskentely (esityksen tuottaminen ilman valmista käsikirjoitusta ja rooleja) on tullut suomalaiseen teatteriin monia eri väyliä: uudenlaisia työskentelytapoja etsivien teatterintekijöiden kautta, harrastus- ja yhteisötyöskentelyn kautta, koulujen draamatyöskentelyn kautta ja ammattikorkeakoulujen teatteri-ilmaisun ohjauksen nimityksenä.

"Devising theatre" on yleistynyt myös käytettynä nimityksenä. Se on käännetty suomeksi "ryhmälähtöinen ja prosessikeskeinen työtapa", mutta siitä käytetään yleisesti suomeksikin devising-nimitystä. Siihen liitetään käsitteet ei-tekstilähtöisyys, yhteistoiminnallisuus, ryhmätekijyys, ryhmälähtöisyys ja prosessiluonne. Sen olemusta etsitään useimmiten perinteisen teatterin ja performanssin välimaastosta.

Devising-työtapojen valinnan taustalla on usein halu käsitellä ja tutkia tärkeäksi koettua aihetta tai kysymystä. Siihen voi myös liittyä äänen antaminen ja näkyväksi tekeminen aiheille ja ihmisille, jotka eivät muutoin tule kuulluiksi. Käytännössä se merkitsee työskentelytapaa, jossa koko teatterin tuotantoryhmä miettii ideoita ja ajatuksia lopulliseen esitykseen. Kaikki saavat vaikuttaa. Esityksen perustana voi olla liike tai koreografia tai arkinen jossakin oleminen ja arjen toimintojen tutkiminen.

Esitys syntyy kirjoittamisen, ohjaamisen ja harjoittelemisen prosessin kautta. Taiteen tekemisen prosessi saattaa kiinnostaa enemmän kuin valmis teos, tai esityksen valmistusprosessi on mukana esityksessä. Esitys on lopputulos yhdessä tehdystä matkasta.

Ryhmä- ja prosessilähtöisyys teatterin tekemisessä

Devising tarkoittaa teatterin tekemistä ilman valmista käsikirjoitusta. Devising-teatteria on määritelty eri tavoin. Se on yhteistyötä ja ryhmälähtöisyyttä korostava teatterin tekemisen tapa. Keskeistä on esityksen rakentaminen ryhmän ideoista ja pohdinnoista. Valmiin teoksen tarkka muoto ja luonne ei vielä aloitettaessa ole tiedossa. Esiintyjien on mahdollista kokeilla ideoita ja edetä kehittämis- ja harjoitusprosessin avulla valmiiseen esitykseen. Tärkeää prosessissa on, että ideat ja ehdotukset tulevat ryhmältä. Niille haetaan erilaisten kokeilujen ja improvisaatioiden avulla teatteriesityksen muotoa.

Lähtökohtana voivat olla nuorten ajatukset valitusta teemasta. Ohjaajan tehtävänä on aikatauluttaa työskentelyn eteneminen. Kuinka paljon on käytettävissä aikaa ideointiin? Kuinka paljon on aikaa ideoiden teatterillisen muodon kehittelyyn? Kuinka paljon on aikaa kokonaisuuden hiomiseen esityskuntoon? Aikataulu on hyvä esittää ryhmälle ensimmäisellä kerralla.

Työskentelyn aloituspisteenä, lähtökohtana tai virikkeenä voi olla lähes mitä tahansa, esim. kuva, esine, musiikkikappale, lehtikirjoitus, ryhmässä esitetty tai siitä noussut kysymys, improvisaatio, teema tai ajankohtainen aihe. Varsinainen työskentely aloitetaan ideoinnilla.

Lähtökohdan löydyttyä siirrytään avainkysymyksiin. Kysymykset liittyvät teemaan tai aiheeseen, jota on tarkoitus työstää esitykseksi, ja niiden avulla aktivoidaan ryhmä tuottamaan omia ajatuksiaan. Kysymysten tulisi olla avoimia, jotta ne eivät rajaa ja suuntaa toimintaa liikaa. Kysymys tai kysymykset esitetään ryhmälle ja niistä käydään vapaata keskustelua.

Ohjaaja kirjaa ylös ideoita ja käsiteltävään teemaan liittyviä asioita – isolle paperille ja kaikkien näkyviin. Kirjaamisen voi tehdä myös pienemmälle paperille ja esittää keskustelun päätteeksi yhteenvetona vain keskeiset asiat.

Ryhmän koon mukaan työskennellään vaihtoehtoisesti pienemmissä ryhmissä tai pareittain. Ideoita tuotetaan myös niin, että jokainen työskentelee hetken yksin. Kaikki kirjoittavat vapaamuotoisesti ajatuksia omalle paperille. Ohjaaja lukee nimettömänä tuotettuja tekstejä ja niistä käydään jatkokeskustelu. Syntyneet uudet ideat kootaan yhteen aiempien kanssa.

Vaihtoehtoisesti aihetta voidaan lähestyä fyysisin työtavoin, esimerkiksi patsas- ja tilannekuvatyöskentelyllä tai improvisaatioilla, joilla viritetään mielikuvia ja ajatuksia aiheeseen. Niiden pohjalta edetään improvisaatioon ja otetaan puhe mukaan. Improvisoiden luodaan tilanteita, jotka ovat tulevan näytelmän ensimmäisiä luonnoksia.

Esitysten muoto kootaan nuorten ideoista ja heidän kirjoittamistaan teksteistä. Niistä luodaan eri työtavoin improvisoituja kohtauksia, joita yhdistetään esimerkiksi tanssi-ilmaisuun. Tunteet ja pelkistetty, mahdollisimman lyhyeen dialogiin perustuva puheilmaisu sidotaan tyylittelevään liikekokonaisuuteen. Osa liikkeestä on fyysistä teatteri-ilmaisua ja osa tanssia.