Suuri viikko

Taustatietoja

  • Suuri viikko on liturgisesti aivan erityinen. Silloin esimerkiksi toimitetaan useita palveluksia, joita ei toimiteta milloinkaan muulloin kirkkovuoden aikana. Lisäksi palvelusten määrä ja pituuskin lisääntyvät huipentuen suureen perjantaihin ja suuren lauantain aamupäivään.
  • Suurella viikolla myös veisataan kirkkoveisuja, joiden kaltaisia ei lauleta muulloin. Laulettavien tekstien määrä lisääntyy sekin siten, että pääsiäisyön aamupalveluksessa ja liturgiassa ainoat luettavat osuudet ovat Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna ja evankeliumi.
  • Aika suuresta maanantaista suureen keskiviikkoon on niin sanottua yljän aikaa. Kristuksen vertaus viisaista ja tyhmistä neitsyistä (Luuk. 25:1–13) muistuttaa meitä olemaan valmiina, sillä emme tiedä pelastuksemme ja tuomiomme hetkeä. Aamupalveluksissa veisataan troparia: Katso, Ylkä tulee puoliyössä, ja autuas on se palvelija, jonka hän valveilta löytää; vaan kelvoton on se, jonka hän löytää suruttomana. Varo siis, minun sieluni, ettet unen valtaan vaipuisi, ettet kuolemaan tulisi heitetyksi ja ulkopuolelle Valtakuntaa suljetuksi; vaan herää ja huuda: Pyhä, Pyhä, Pyhä olet sinä, Jumala; Jumalansynnyttäjän tähden armahda meitä!
  • Suuri viikko on ankarin paastoviikko.

 

  • Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia, jossa luetaan evankeliumi.

 

  • Suurena torstaina toimitettavassa Basileios Suuren liturgiassa ei lauleta tavanomaista kerubiveisua Nyt me salaisesti kuvaamme, vaan Sinun salaiseen ehtoolliseesi osalliseksi tee minut nyt Jumalan Poika, sillä minä en ilmoita salaisuutta vihollisillesi enkä suutele Sinua kuten Juudas, vaan niin kuin ryöväri tunnustan Sinut: muista minua, Herra, Sinun valtakunnassasi. Tätä samaa veisua lauletaan myös ehtoollisen jakamisen aikana ja Täyttyköön suumme -veisun sijaan.
  • Suurena torstaina pyhitetään ehtoollisaineet koko vuodeksi sairaita varten. Ehtoollisleivän osaset kastellaan ehtoollisviinissä ja kuivatetaan. Kun osaset ovat kuivaneet, ne leikataan pieniksi paloiksi ja laitetaan alttarilla olevaan sakramenttilippaaseen, josta pappi voi ottaa niitä tarvittaessa jaettavaksi sairaille.

 

  • Suurena perjantaina toimitetaan jumalanpalveluskäytännön mukaan kolme erillistä jumalanpalvelusta: aamupalvelus, kuninkaalliset hetket ja ehtoopalvelus.
  • Suuri perjantai on ainoa kirkkovuoden päivä, jolloin ei toimiteta liturgiaa.
  • Suuren perjantain aamupalveluksessa luetaan 12 evankeliumijaksoa Kristuksen kärsimyksistä. Papisto lukee kärsimysevankeliumit kirkon keskellä ristiinnaulittua Kristusta esittävän Golgata-ikonin edessä. Evankeliumin lukemista kuunnellaan palavat tuohukset kädessä. Joissakin seurakunnissa nämä luetaan suuren torstain iltana.
  • Suuren perjantain iltapäivällä toimitettavassa kuninkaallisessa hetkipalveluksessa luetaan I, III, VI ja IX hetki. Niihin on liitetty evankeliumijaksot Kristuksen kärsimyksistä, epistolat sekä suuren perjantain aiheeseen liittyviä rukouksia ja veisuja.
  • Suuren perjantain iltana toimitetaan suuri ehtoopalvelus, jossa muistellaan Kristuksen kuolemaa ja ristiltä ottamista. Kuoro laulaa: Tänään luomakunnan Herra seisoo Pilatuksen edessä. Ristiinnaulittavaksi annetaan kaikkien Luoja... Luoja saa iskuja luodun kädestä. Ristinpuuhun tuomitaan se, joka itse tuomitsee eläviä ja kuolleita. Jesajan kirjasta luettava profetia palauttaa mieliin Vanhan testamentin ennustuksen Karitsasta, joka vietiin teuraaksi ja joka antoi itsensä sovitusuhriksi (Jes. 53).
  • Kristuksen kärsimyshistorian kertaavan pitkän evankeliuminluvun jälkeen kannetaan palveluksen loppuosassa alttarihuoneen pyhällä pöydällä oleva Kristuksen hautakuva keskelle kirkkoa. Tällä kuvataan Kristuksen ristiltä ottamista. Kirkkokansa käy kumartamassa Kristuksen hautakuvan edessä ja suutelee Vapahtajan käsissä ja jaloissa olevia naulojen haavoja. Kuoro veisaa: Kunniallinen Joosef, otettuaan puun päältä sinun puhtaimman ruumiisi, käärittyään puhtaaseen liinaan ja peitettyään tuoksuvilla yrteillä pani sen uuteen hautaan.

 

  • Suuren lauantain aamupalveluksessa Kristuksen hautakuva on kirkon keskellä kynttilänjalkoihin sytytettyjen kirkkokynttilöiden ja kukkien koristelemana. Tummiin jumalanpalveluspukuihin pukeutunut papisto tulee alttarista hautakuvan ääreen ja lukee kuoron laulaman psalmin 119 jakeitten väliin Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa kuvaavia lauselmia. Jumalanpalveluksen lopussa hautakuva kannetaan kirkonkellojen soidessa saatossa kirkon ympäri ja lauletaan hautajaisveisua Pyhä Jumala. Kirkkoon palattua luetaan hautakuvan ääressä profeetta Hesekielin ennustus kuivista luista (Hes. 37:1–14), apostoli Paavalin epistola teurastetusta pääsiäislampaasta Kristuksesta (Gal. 3:13–14) ja Matteuksen evankeliumi Kristuksen ruumiin hautaamisesta (Matt. 27:62–66). Joissakin seurakunnissa tämä palvelus toimitetaan suuren perjantain iltana.
  • Suurena lauantaina toimitetaan Basileios Suuren liturgia, johon jo liittyy sanoma Kristuksen ylösnousemuksesta. Palvelus alkaa hetkipalveluksella, jossa luetaan Vanhan testamentin profeettojen ennustuksia Vapahtajan ylösnousemuksesta.
  • Liturgiassa Nouse Jumala, tuomitse maa -veisun aikana tummat kirkkotekstiilit vaihdetaan valkoisiin.
  • Palveluksessa luetaan Matteuksen evankeliumin kohta, joka kertoo enkelin mirhantuojanaisille julistamasta ilosanomasta: "Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista..." (Matt. 28:1–20.)
  • Kerubiveisun sijaan kuoro laulaa Vaietkoon jokainen ihmisen lihaTotisesti on kohtuullista -veisun sijaan liturgiassa lauletaan Kristuksen pian tapahtuvaa ylösnousemista kuvaava veisu: Älä itke minua äitini, nähdessäsi haudassa poikasi, jonka olet neitsyydessäsi helmassasi kantanut, sillä minä nousen ylös ja tulen kunniaani
  • Suuri lauantai oli alkukirkossa kastepäivä. Silloin suuren paaston aikana kirkon oppiin tutustuneet saivat osallistua kasteen ja mirhavoitelun sakramentteihin.

Suuri viikko ja pääsiäinen

 

Raamatun tapahtumat

Raamattu

Jumalanpalvelukset

Palmusunnuntai

  • Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, jossa kansa ottaa hänet kuninkaana vastaan.

Matt. 21:1–11,15–17

Mark. 1–11

Luuk. 19:28–40

Joh. 12:12–18

Toimitetaan Johannes Krysostomoksen liturgia (Joh. 12:1–18).

Suuri maanantai

  • Jeesus opettaa temppelissä.
  • Jeesus kaataa kauppiaiden ja rahanvaihtajien pöydät Jerusalemin temppelissä.

Matt. 21:12–14

Mark. 11:15–17

Luuk. 19:45–46

Aamulla toimitetaan aamupalvelus (Matt. 21:18–43).

Illalla toimitetaan ehtoopalvelus (Matt. 24:3–35) ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.

Suuri tiistai

  • Jeesus opettaa Jerusalemin temppelissä ja vastaa kansan kysymyksiin.

Matt. 22:15–23:39

Matt. 24:36–26:2

Aamulla toimitetaan aamupalvelus (Matt. 22:15–23:39).

Illalla toimitetaan ehtoopalvelus (Matt. 24:36–26:2) ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.

Suuri keskiviikko

  • Nainen voitelee Jeesuksen jalat nardusvoiteella Betaniassa.
  • Juudas sopii Jeesuksen kavaltamisesta.

Matt. 26:6–13

Mark. 14:3–9

Matt. 26:14–16

Luuk. 22:1–6

Aamulla toimitetaan aamupalvelus (Joh. 12:17–50).

Illalla toimitetaan ehtoopalvelus (Matt. 26:6–16) ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.

Suuri torstai

  • Jeesus pesee opetuslasten jalat. Samana iltana hän asettaa ehtoollisen.
  • Myöhään torstaiyönä Jeesus rukoilee Getsemanen puutarhassa, jonne Juudas johdattaa Jeesuksen vangitsijat.
  • Jeesus vangitaan ja viedään kuulusteltavaksi ylipappi Kaifaan luo.
  • Pietari kieltää Jeesuksen kolme kertaa. Kukko laulaa.

Mark. 14:12–16

Luuk. 22:7–13

Joh. 13:2–17

Mark. 14:22–24

Matt. 26:36–46

Matt. 26:47–49

Matt. 26:57–67

Luuk. 22:54–62

Suurena torstaina aamulla toimitetaan aamupalvelus (Luuk. 22:1–39) ja iltapäivällä ehtoopalvelus ja liturgia, jossa siunataan ehtoollislahjat sairaita varten. Jalkojen pesu. (Matt. 26:2–20, Joh. 13:3–17, Matt. 26:21–39, Luuk .22:43–44, Matt. 26:40–27:2.)

Joissakin seurakunnissa on tapana lukea kärsimysevankeliumit jo suuren torstain iltana.

Suuri perjantai

  • Varhain perjantaiaamuna Jeesusta kuulustellaan ja hänet ruoskitaan.
  • Maaherra Pontius Pilatus kuulustelee Jeesusta.
  • Jeesus viedään Herodes Antipaan luo tuomittavaksi.
  • Herodes lähettää Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo.
  • Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan.
  • Jeesus puetaan punaiseen vaatteeseen ja orjantappurakruunuun.
  • Jeesus viedään Golgatalle.
  • Jeesus ristiinnaulitaan kahden ryövärin kanssa (n. klo 9, III hetki).
  • Jeesus ristillä (n. klo 12, VI hetki).
  • Keskipäivällä tulee pimeys maan päälle kolmeksi tunniksi.
  • Ennen kuolemaansa Jeesus käskee rakkaimman opetuslapsensa huolehtia Maria-äidistään.
  • Jeesus kuolee (n. klo15, IX hetki).
  • Joosef Arimatialainen ja Nikodemus ottavat Jeesuksen ruumiin alas ristiltä, käärivät ruumiin pellavaliinoihin ja hautaavat hänet kalliohautaan.

I: Joh. 13:31–18:1

II: Joh. 18:1–28

III: Matt. 26:57–75

IV: Joh. 18:28–19:16

V: Matt. 27:3–32

VI: Mark. 15:16–32

VII: Matt. 27:33–54

VIII: Luuk. 23:32–49

IX: Joh. 19:25–37

X: Mark. 15:43–47

XI: Joh. 38–42

XII: Matt. 27:62–66

Suuren perjantain aamuna toimitetaan aamupalvelus, jossa luetaan 12 kärsimysevankeliumia Golgata-ristin edessä.

Päivällä luetaan niin sanotut kuninkaalliset hetket, joissa on lukujaksoja kärsimysevankeliumeista.

Suuren perjantain iltana toimitettava ehtoopalvelus kuvaa Kristuksen ristiltä ottamista. Palveluksessa kannetaan hautakuva kirkon keskelle.

Suuri lauantai

  • Jeesus on ruumiillisesti haudassa, mutta hänen sielunsa laskeutuu Tuonelaan vapauttamaan vanhurskaiden sielut.

Tekstit löytyvät Nikodemuksen apokryfievankeliumin
toisesta osasta.

Aamulla toimitetaan aamupalvelus (Matt. 27–62-66), jossa muistellaan Kristuksen hautaamista. Aamupalveluksen lopussa toimitetaan ristisaatto kirkon ympäri hautakuvaa kantaen.

Iltapäivällä toimitetaan ehtoopalvelus ja liturgia (Matt. 28:1–20). Tässä palveluksessa mustat kirkkotekstiilit vaihdetaan valkoisiin.

Pääsiäinen

  • Kristuksen kuolleista ylösnouseminen.

 

Matt. 28:1–8

Mark. 16:1–8

Luuk. 24:1–12

Joh. 20:1–18

Pääsiäisyön jumalanpalvelus alkaa suurena lauantaina klo 23.30 puoliyö-
palveluksella. Klo 24 kuljetaan ristisaatossa (Mark. 16:1–8) kirkon ympäri sekä toimitetaan aamupalvelus ja liturgia (Joh. 1–17).

 

Liite

Jumalanpalvelusjärjestys ei ole ehdoton. Eri seurakunnissa on erilaisia perinteitä ja käytäntöjä. Joissakin seurakunnissa on tapana toimittaa ehtoopalvelukset ja ennenpyhitettyjen liturgiat aamulla ja aamupalvelukset vastaavasti illalla. Monissa seurakunnissa Kristuksen kärsimysevankeliumit luetaan jo suuren torstain iltana eikä suuren perjantain aamuna.