Taolainen papisto

Keskustelun pohjaksi s. 112

Kiinalaiseen elämäntapaan kuuluu monia rituaaleja. Onko oppilailla rituaaleja esimerkiksi ennen kokeita, kilpailuja, juhlia tai tärkeää tapaamista? Kuka on lukenut horoskooppeja?

Taolainen elämäntapa s. 112

Kiinalaisessa kulttuurissa perhe on elämän perusyksikkö ja sukuun lasketaan kuuluvaksi myös kuolleet sekä tulevat sukupolvet. Huhtikuun alussa kiinalaiset viettävät hautojenlakaisujuhlaa. Juhlapäivän viettoon kuuluu haudoilla käynti ja niiden siivoaminen talven jäljiltä. Rituaali on osa esi-isien kunnioittamiseen liittyvää perinnettä. On tärkeää, että menneet sukupolvet lepäävät siistissä hautapaikassa, sillä vainajien hyvinvointi heijastuu myös nykyisten ja tulevien sukupolvien elämään. Kiinalaiset pitävät hautaa ihmisen hengen (sielun) kotina.

Hautoihin on perinteisesti laitettu kaikenlaisia käyttöesineitä sekä ruokaa. Myös suitsukkeita poltetaan. Tapa on vaikuttanut myös hautarakentamiseen, sillä vainajan lepopaikkaa on pohdittava samoin kuin elävien asumuksia.

Kiinalaisen ajattelun mukaan ihmisen henki (sielu) voi irtaantua ruumiista muutoinkin kuin kuolemassa. Henki voi lähteä omille teilleen myös ihmisen nukkuessa. Silloin se tekee niitä asioita, joita näemme unessa. On paljon (kummitus)tarinoita, joissa henki tai länsimaisittain sielu on vaeltanut, avioitunut ja saanut jopa lapsia. Länsimainen kummituksen käsite ei vastaa kiinalaista ajattelua. Kummitus voi kiinalaisittain viitata monenlaisiin käsitteisiin, hirviöihin tai jättiläisiin. Yhdyssanoissa sana liitetään jumaliin, henkiin tai kuolleen ihmisen sieluun.

Kiinalaiset kummitukset pystyvät astumaan esiin elävien maailmassa ja vaikuttamaan asioihin. Niiden tarkoitus on enimmäkseen herättää elävissä myötätuntoa ja ymmärrystä.

Naimattomalla naisella ei ole statusta isänsä suvussa. Naimattomana kuolleesta naisesta tulee ”levoton sielu”. Hän on eläessään kärsinyt vääryyttä ja palaa siksi kummittelemaan. Naispuolinen kiinalaiskummitus haluaa saada eläviltä näiden elinvoiman. Tämän hän toteuttaa hankkiutumalla suhteeseen miehen kanssa. Kiinalaisessa kansanperinteessä puhutaan myös levottomista miespuolisista sieluista.

Kiinalaiseen kummitusperinteeseen kuuluvat myös mytologiset hahmot, kuten kettunaiset, jotka ovat lumoojattaria. Aaveet voivat ottaa myös käärmeen, linnun tai kukan hahmon. Aaveet esiintyvät ihmisten kaltaisissa rooleissa tehden samoja asioita kuin elävätkin.