Šintolaisuus
Keskustelun pohjaksi
Miten japanilainen kulttuuri näkyy Suomessa? Japanilaiset sarjakuvat (mangat) ovat suosittuja Suomessakin. Mitä ne kertovat japanilaisesta kulttuurista? Samurait ja ninjat ovat myös tuttuja japanilaisia käsitteitä.
Mitä Japanin lippu kertoo maan kulttuurista? Valkoisen pohjan keskellä on iso punainen ympyrä. Lippu kuvaa nousevaa aurinkoa, sillä Japanin keisaria pidetään auringonjumalatar Amaterasun jälkeläisenä. Toisen maailmansodan jälkeen keisari on sanoutunut irti tästä käsitteestä.
Šintolaisuus pähkinänkuoressa
- Perustajaa ei ole, etninen uskonto.
- Ei pyhiä kirjoituksia eikä yhtenäistä oppia.
- Panteismi.
- Esi-isien kunnioitus.
- Ei moraalisääntöjä, paitsi "pahaa on se, mikä rikkoo sosiaalista järjestystä".
Šintolaisuus s. 117
Tyypillistä japanilaiselle uskonnollisuudelle on kuuluminen moneen uskontoon yhtä aikaa. He valitsevat seremonioista sen, mikä sopii parhaiten tilanteen luonteeseen. Ilojuhlat (kaste, häät) toimittaa aina šintopappi, ja surujuhlat toimitetaan buddhalaisin menoin. Šintopappi siunaa myös japanilaisten autot ja veneet.
Šintolaisuuteen kuuluu runsaasti kameja eli henkiolentoja, joita on kaikkialla. Jumalankuvia ei tarvita, sillä jumaluus on joka puolella ympäristössä. Inari on koulun ja liiketoimien kami. Hänen alttareitaan on monissa liikelaitoksissa ja yleisillä paikoilla, jopa liikenneympyröissä.
Kodissa yksi alttari sijoitetaan yleensä olohuoneen katonrajaan. Se voi myös olla keittiössä tai tuulikaapissa. Katonrajassa olevalla alttarilla ei ole koskaan jumalien eikä esi-isien kuvia, ainoastaan jumalien puisia nimikylttejä, joita voi ostaa temppelistä. Alttarilla on yleensä kaksi pientä vaasia oksille, vesiastia, lautaset suolalle ja riisille, kaksi sakekuppia, tarjotin pienille ruoka-annoksille sekä koristeltu olkiköysi, joka symboloi pyhää tilaa. Katonrajassa omistettu alttari on jumalten asuinsija.
Perheen toinen kotialttari tehdään viimeistään silloin kun joku perheenjäsen kuolee. Perhealttari on omistettu miehen suvun jäsenten kuville. Naimisiin mentyään vaimo ei voi yleensä tuoda oman sukunsa kuvia perhealttarille. Käytäntö vaihtelee eri puolella Japania. Hautajaisten jälkeen perheenjäsentä muistellaan päivittäin hiljentymällä kotialttarin edessä. Sitä ennen on pestävä kädet, sillä rituaalinen puhtaus on tärkeää. Alttarin edessä puhutaan vainajille ikään kuin he olisivat elossa.
Alttarin äärellä toimitetaan vuosittain vainajanmuisteluseremonioita, jotka toimittaa šintopappi, vaikka hautajaiset toimitetaan buddhalaisin menoin. Seremonia päättyy suvun yhteiseen ateriaan. Samalla muistellaan vainajaa.
Pohdittavaa
Mitä ulkoisia yhteisiä piirteitä šintoseremonialla on ortodoksisen vainajien muistelun kanssa?