Oma kirkko ja seurakunta
Suomen ja erityisesti Karjalan alueen – nykyisin pääosin Etelä- ja Pohjois-Karjala sekä osia Kymenlaaksosta – hallinnollinen kehittyminen kohti yhtenäisempää kirkollista asemaa ja aluetta alkoi 1800-luvun alussa, kun Suomen suuriruhtinaskunnan alueen ortodoksit liitettiin osaksi Pietarin hiippakuntaa. Aiemmin alueen ortodoksit olivat eri aikoina olleet niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan aikana Venäjän kirkon hallinnollisessa vaikutuspiirissä. Lähes sata vuotta myöhemmin, monien vaiheiden jälkeen, Pyhä Synodi päätti perustaa Suomen arkkihiippakunnan lokakuussa 1892. Asetus Suomen kreikkalaiskatolisesta kirkkokunnasta annettiin 1918.
Vuodesta 1923 saakka Suomen ortodoksinen arkkihiippakunta on kuulunut Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin hengelliseen alaisuuteen. Patriarkan istuin sijaitsee Turkissa, Istanbulissa. Ekumeeniseen patriarkaattiin kuuluminen tarkoittaa käytännössä sitä, että patriarkka vahvistaa arkkipiispan vaalin, häntä muistellaan rukouksellisesti eri jumalanpalveluksissa ja kirkon toimituksissa käytettävä sakramenttivoide, mirha, saadaan patriarkaatista.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 vaikutti kirkolliseen ajanlaskuun. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomen ortodoksinen kirkko noudatti juliaanista käytäntöä. Se eroaa kirkollisten juhlien osalta 13 päivää gregoriaanisesta kalenterista. Esimerkiksi gregoriaanisen kalenterin mukaan jouluaatto on 24. joulukuuta. Juliaanisen kalenterin mukaan se on 13 päivää myöhemmin, eli Venäjällä jouluaatto on 6. tammikuuta. Tällöin Suomessa vietetään loppiaista eli teofaniaa. Kirkollisesti gregoriaaninen ajanlasku otettiin käyttöön Suomen ortodoksisessa kirkossa vuonna 1921. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka vahvisti sen kirkolle autonomisen aseman myöntäneessä tomos-asiakirjassa vuonna 1923.
Suomen ortodoksinen kirkko on ainut, joka seuraa gregoriaanista ajanlaskua ympäri vuoden luterilaisen ja katolisen kirkon kanssa. Kreikassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Kyproksella syyskauden kiinteät juhlat vietetään gregoriaanisen kalenterin mukaan, mutta kevään liikkuvat juhlat (pääsiäinen, helatorstai ja helluntai) seuraavat juliaanista ajanlaskua. Venäjän kirkossa juliaaninen kalenteri on käytössä ympäri vuoden. (Katso myös kirjan sivu 142)
Kirkon nykyiseen hallintorakenteeseen kuuluu kolme hiippakuntaa, kirkolliskokous ja kirkon palvelukeskus. Hiippakuntien keskuspaikat sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Helsingin seurakuntaan kuuluu lähes joka kolmas ortodoksisen kirkon jäsen, ja Helsingin hiippakunnan alueen kahdeksaan seurakuntaan kuului vuonna 2014 yli puolet kirkon jäsenistöstä. Helsingin lisäksi muita suuria seurakuntia ovat Joensuu, Kuopio, Tampere ja Turku. Karjalan hiippakuntaan kuuluvat myös Valamon ja Lintulan luostarit, joissa kummassakin on 11 jäsentä. Kirkolliskokouksen 2017 päätöksen mukaan Suomen ortodoksisen kirkon hallintorakenne muuttuu 2020. Tuolloin käyttöön tulevat uudet hiippakunta- ja seurakuntarajat. Seurakuntia yhdistetään ja seurakuntien lukumäärä vähenee nykyisestä kahdestakymmenestäkolmesta.
Seurakunnan johdossa on kirkkoherra. Seurakunnan hallintoon kuuluu seurakunnanvaltuusto ja -neuvosto. Valtuustossa jäseniä ovat kirkkoherran lisäksi seurakuntalaisten neljäksi vuodeksi kerrallaan valitsemat jäsenet. Valtuusto valitsee seurakunnan työntekijät. Jäsenten lukumäärä (9–21) riippuu seurakunnan koosta. Seurakunnan neuvosto käyttää ylintä toimivaltaa. Sen jäseniä ovat kirkkoherra, pääkirkon isännöitsijä sekä vähintään neljä valtuuston valitsemaa jäsentä. Neuvosto vastaa hengellisen elämän edistämisestä, hallinnosta, taloudesta sekä valtuuston päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta.
Valtuuston ja neuvoston jäseniä kutsutaan seurakunnan luottamushenkilöiksi. Luottamushenkilö voi olla 18 vuotta täyttänyt seurakunnan jäsen. 16-vuotias voi äänestää esimerkiksi kirkkoherraa tai valtuuston jäseniä valittaessa. Seurakuntalaisilla on muutoin yleinen aloiteoikeus seurakunnan toimintaan tai hallintoon liittyvissä asioissa.
Seurakunnan toiminnan kulut katetaan kirkollisverolla. Veron suuruus on seurakunnittain 1,6–2 % palkasta. Keskimäärin se on ollut 1,86 %. Seurakunnan kuluja ovat pääasiassa papiston ja muun henkilökunnan palkkamenot, kiinteistöjen hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvat kulut sekä talouden ylläpitoon liittyvät toimintamenot. Muutamat seurakunnat vastaavat myös osittain uskonnonopetuksen järjestämisestä. Osa veronkannosta ohjataan myös suoraan kirkkokunnan keskusrahastoon, josta jaetaan avustuksia seurakunnille.
Ortodoksisen kirkon historiaan ja perinteeseen voi tutustua Kuopiossa sijaitsevassa RIISA – museossa tai Valamon luostarin yhteydessä olevassa luostarimuseossa.
Tehtävä opettajan kanssa
Etsi netistä oman seurakuntasi sivu. Kuka on seurakuntasi kirkkoherra? Mitkä ovat seurakunnan yhteystiedot?