Pyhä Nikolaos

Pyhä Nikolaos syntyi elämäkerran mukaan Rooman valtakunnan Lyykian Patarassa 200-luvun lopulla. Paikka sijaitsee nykyisen Turkin alueen lounaisrannalla Antalyan maakunnassa. Jo lapsuudestaan saakka Nikolaos osoitti suurta kiinnostusta hengelliseen elämään. Myöhemmin 300-luvun alussa hänet vihittiin Myran (nykyisin Demre) arkkipiispaksi. Hän osallistui myös ensimmäiseen yleiseen kirkolliskokoukseen Konstantinopolissa vuonna 325. Patara ja Myra (eli Demre) sijaitsevat alle 100 kilometrin päässä toisistaan. Pyhä Nikolaos vietti elämänsä lähes samoilla seuduilla.

Pyhä Nikolaos on saanut lisänimen ”ihmeidentekijä”.  Elämänsä aikana hän paransi rukouksillaan sairaita ja herätti kuolleista sekä hallitsi luonnonvoimia kuten merten myrskyjä. Häntä rukoilleet ovat kokeneet ihmeitä myös Pyhän Nikolaoksen kuoleman jälkeen. Häntä pidetään lasten, köyhien, merellä kulkevien, pakolaisten ja sorrettujen suojelijana ja kaikkien apua tarvitsevien esirukoilijana. Pyhä Nikolaos auttoi ihmisiä pyyteettömästi ja nimettömänä. Tämä lähtökohta on ollut myös joulupukkiperinteen taustalla. Pyhään Nikolaokseen liittyy runsaasti kertomuksia. Pyhä Nikolaos kuoli 6. joulukuuta vuonna 343 ja hänet haudattiin kotikaupunkiinsa Myraan. Kuoleman jälkeen hänen ruumiistaan alkoi tulla hyvähajuista ja ihmeitätekevää mirhan kaltaista nestettä.  Yli seitsemänsataa vuotta myöhemmin, toukokuun 9. päivä vuonna 1087 barilaiset merimiehet ryöstivät pyhän Nikolaoksen ruumiin ja veivät sen kotikaupunkiinsa Bariin Italiassa. Kyseinen päivämäärä on hänen toinen muistopäivänsä. Nykyäänkin Barissa sarkofagissa olevat Pyhän Nikolaoksen reliikit vuotavat mirhan kaltaista ainetta.

Pyhälle Nikolaokselle on omistettu monia kirkkoja Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös katolisen kirkon pyhimys. Ikonissa hänen tunnistaa ristikuvioisesta piispan vaatteesta, omoforista, joka on hänen olkapäillään.  Monissa Euroopan maissa joulukuun 6. päivä tai sen aatto, on lasten keskuudessa odotettu päivä. Silloin esimerkiksi Hollannissa, Alankomaissa ja Belgiassa punanuttuinen joulupukkihahmo jakaa lahjoja. Suomessa 6. joulukuuta vietetään myös itsenäisyyspäivää.

Tehtävä opettajan kanssa

1. Etsi netistä ”Pyhä Nikolaos ihmeidentekijä”. Etsi jokin Pyhään Nikolaokseen liittyvä ihmekertomus ja kirjoita ihmeen nimi vihkoon.

2. Etsi kirkkokalenteri tai hae netistä ”Pyhä Nikolaos kirkko”. Kirjoita paikkakunta, jossa sijaitsee jokin Pyhä Nikolaoksen kirkko. Nimi voi olla myöskin muodossa ”Nikolaus”.