Kristuksen ja Neitsyt Marian juhlat

Ikonien lisäksi juhliin liittyvillä kirkkoveisuilla eli tropareilla ja kontakeilla on keskeinen asema ja uskonopillinen juhliin kuuluva tehtävä. Niiden tekstien avulla voidaan sanallisesti havainnollistaa ja selittää sitä, mitä kuva ikonissa esittää. Kirjassa on selitetty kunkin juhlan ikonin välittämä kuvakerronta. Ohessa juhliin liittyviä kirkkoveisuja. Niissä (sekä tropareissa että kontakeissa) voi tarkastella:

  1. Kenestä veisu kertoo?
  2. Mistä asiasta veisu kertoo?
  3. Miten veisujen tekstit liittyvät toisiinsa?
  4. Oppilaiden kanssa voi analysoida, mikä opillinen sanoma veisussa on?
  5. Lisätehtävänä voi olla, että oppilaalle annetaan tehtäväksi selittää veisu lyhyesti kirjallisesti.

Teofania, Jumalan ilmestyminen; Herran kaste eli loppiainen

Tammikuun 6. päivän juhlalla on monta nimeä. Suomenkielinen nimi viittaa joulun juhlakauden päättymiseen eli loppumiseen. Kirkolliseen perinteeseen kuuluu, että Herran kasteen juhlana toimitetaan suuri vedenpyhitys (katso kirja s. 124–127) avoveden ääressä.

Kreikkalaisessa perinteessä pappi heittää ristin kolmesti veteen. Nuorten miesten tehtävänä on sukeltaa ristin perään ja tuoda se papille aina kullakin kerralla takaisin. Venäjällä järven tai joen jäälle tehdään suuri ristinmuotoinen avanto, jossa monet käyvät ”pyhittymässä” papin siunaamassa vedessä. Tapa on käytössä esimerkiksi Pietarissa Nevan rannoilla. Afrikassa teofania on vuoden tärkeimpiä juhlia.

Israelissa, paikassa jossa apostoli Johannes oletettavasti kastoi Jeesuksen Jordanvirrassa, on erityinen rantarakennelma. Tältä laiturilta pyhiinvaeltajat voivat laskeutua Jordanvirtaan. Paikka on nykyään hyvin vaatimaton (katso oheinen kuva).

Tehtävä opettajan kanssa

1. Katso ikonia sivulla 147.
Miksi Joakim on kuvattu kurkistamassa yläreunassa?
Mitä arvelet olevan naisten käsissä olevissa astioissa?

2. Ota selvää minkä näköinen on basilika.
Piirrä vihkoon iso risti ja askartele vihreästä paperista basilikan lehtiä ristin ympärille.

3. Tutki ikonia sivulla 151.
Montako piispaa näet ikonissa?
Kuka Raamatun henkilö osoittaa kädellä ylös (oikea alareuna)?

4. Etsi netistä jouluikonin kuva, tulosta ja liimaa se vihkoon.
Kirjoita ikonin hahmoille puhekuplat tai ajatuskuplat. Kirjoita, mitä kukin hahmo miettii tai sanoo Kristuksen syntymän johdosta.

5. Raamattu kertoo, että Jeesus sai lahjaksi kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Piirrä vihkoon kulta-arkku, jossa on kultaa ja hienot suitsuke- ja mirha-astiat. Käytä erilaisia askartelumateriaaleja ja hileliimoja.

Liite