Joosef

Joosef-kertomuksen ydinainesta on se, että vaikka hänen elämänsä vaikuttaa alussa olevan täynnä epäoikeudenmukaisuutta, kaikessa on lopulta kysymys Jumalan johdatuksesta. Egypti, jonne Joosef joutuu veljien myytyä hänet orjaksi, edustaa Raamatussa kaikkea pahaa ja epäluotettavaa. Se on kuin Babylonia. Joosef auttaa Egyptistä käsin omaa kansaansa.

Kun Joosef kuoli, hänen luunsa laitettiin arkkuun, joka on verrattavissa laintaulujen arkkuun (molemmista käytetään samaa hepreankielistä termiä). Raamattu haluaa ilmaista tällä, että Joosef oli kansansa turvana, kunnes he saivat uuden turvan, laintaulut, ohjaamaan ihmisten elämää. Myös Jeesus joutui lapsena pakenemaan Egyptiin. Matteuksen evankeliumi ymmärtää hänet uutena Joosefina, kansan pelastajana.

Egyptin hallitsijaa kutsuttiin faaraoksi (tai farao). Nimi tarkoittaa ”suurta taloa” eli on viittaus hänen palatsiinsa. Faarao oli hallitsija ja jokaisen palvotun jumalan ylipappi, joka johti uskonnollista toimintaa. Papit avustivat häntä tässä tehtävässä. Kuninkuus periytyi isältä pojalle. Joskus myös nainen johti Egyptiä (mm. Kleopatra). Faaraot olivat lähes jumalia omassa valtakunnassaan. Ramses II:n on arveltu olleen hallitsija, joka piti israelilaisia orjuudessa. Hänen nimeään ei mainita kuitenkaan Raamatussa.

Punaisen meren nimi johtuu levästä, jonka kukinnot muuttavat veden punertavan ruskeaksi. Meren punaisuutta lisäävät punasävyiset vuoret, joiden väri heijastuu veteen auringonlaskun aikaan. Punaisen meren ylitystä on yritetty selittää tieteellisesti. Eräs teoria on, etteivät israelilaiset ylittäneet Punaista merta, vaan Kaislameren. Raamatun kreikankielisessä käännöksessä Punainen meri voidaan kääntää myös kaislamerenä. Silloin ylityspaikka ei olisi ollut syvä Punainen meri, vaan Välimeren lahti Niilin suistoalueella, johon tuuli olisi puhaltanut niin kovasti, että vesi jakaantui. Myös tsunamia on arveltu meren jakaantumisen syyksi.

Tehtävä opettajan kanssa

1. Mitkä epäoikeudenmukaiselta ja väärältä tuntuvat asiat olivat lopulta siunauksia Joosefin elämässä?

2. Mitä epäoikeudenmukaisilta tuntuvia asioita sinun elämässäsi on?
Esimerkiksi Kun vanhemmat pakottavat opiskelemaan, opettelemaan ruuan laittoa yms.

3. Egyptiläiset kirjoittivat Joosefin aikana käyttäen kuvia ja merkkejä. Kirjaimia ei vielä ollut olemassa.  Keksi pieni teksti. Kirjoita se kuvakirjoituksella. (Tämän tehtävän voi tehdä myös vaikkapa emojeilla viestisovelluksessa.)

Liite