Jeesus opettajana

Paikka, missä Jeesus opetti Autuuden lauseet ja Herran rukouksen, on nimeltään Autuuksien vuori. Vuorella on hyvä akustiikka. Vuorelta on hyvä näkymä Genesaretinjärvelle. Paikalla, jossa Jeesuksen oletetaan puhuneen, on katolinen kirkko. Sen ympärillä on kaunis puutarha, josta löytyy englannin kielellä kaikki autuuden lauseet. Ne on sijoiteltu eri puolille polun varteen, missä pyhiinvaeltajat voivat pohdiskella niitä.

Herran rukous

Herran rukous on ainoa rukous, jonka Jeesus opetti. Rukous on yhteinen kaikille kristityille. Siitä on olemassa erilaisia käännösversioita. Ortodoksien käyttämää rukousversiota käytetään ekumeenisissa yhteyksissä.

Jeesus oli itse juutalainen. Juutalaisuudessa Jumalan nimeä ei lausuttu vaan käytettiin kiertoilmaisuja kuten Herra. Jeesus kutsui Jumalaa tuttavallisesti Isäksi. Se oli radikaalia joidenkin mielestä. Fariseukset pitivät Jumalan kutsumista Isäksi suorastaan Jumalan pilkkana ja röyhkeytenä.

Kultainen sääntö

Kultainen sääntö on arjen ohje. Tee toisille sitä, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Kultainen sääntö löytyy monien uskontojen pyhistä kirjoista. Vain kristinuskossa sääntö on myönteisessä muodossa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”

Rakkauden kaksoiskäsky

Rakkauden kaksoiskäsky liittyy Raamatun kertomukseen (Matt. 22: 34-39 ja Mark. 12:28-31) jossa juutalaiset lainoppineet tivaavat Jeesukselta mikä on lain tärkein asia. Oppineet tiesivät hyvin vastauksen Jeesuksen pyytäessä vastausta heiltä itseltään: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi”, kuten Vanha testamentti opettaa. Jeesus lisäsi: ”Ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämän kaksiosaisen lain sanotaan usein olevan kristillisen etiikan perusta.

Pienoisevankeliumi

Sana ”evankeliumi” tarkoittaa ilosanomaa. Ei mitä tahansa hyvää uutista, vaan ilosanomaa Jeesuksesta. Ilosanoman perusajatuksena on, että Jumala haluaa antaa ihmisille mahdollisuuden pelastua Kristuksen esimerkin kautta. Jos elää Jumalan opetuksen mukaan, ei kuole, vaan voi saavuttaa kuoleman jälkeisen uuden elämän, kuten Kristus. Häntä sanotaan joskus Esikoiseksi kuolonuneen nukkuneiden joukossa.

Tehtävä opettajan kanssa

1. Etsi netistä Autuuksien vuori ja katso kuvia. Mitä näet kuvissa?

2. Katso ortodoksinen ja luterilainen teksti Herran rukouksesta. Mitä havaitset?

3. Kirjoita vihkoon Herran rukous. Opettele se ulkoa.

4. Etsikää netistä, missä muodossa Kultainen sääntö on seuraavissa uskonnoissa: islam, hindulaisuus ja kungfutselaisuus.

 5. Mitä tarkoittaa käskyn jälkimmäinen osa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”? Miten tämä eroaa itserakkaudesta? Mitä on lähimmäisen rakastaminen?

6. Lue kultainen sääntö. Mieti kaverin kanssa, miten tulisi toimia Kultaisen säännön mukaan seuraavissa tapauksissa:

  • Kun näet köyhän.
  • Kun huomaat katulapsen.
  • Kun jotakin kohdellaan väärin.
  • Kun koulussa muodostetaan joukkueita.
  • Kun sinulla on uusi tabletti.
Liite