Vinkkejä oppitunnin pitoon yhdysryhmissä

Ortodoksisen uskonnon oppitunnit toteutetaan yleensä yhdysryhmissä, joissa on monen eri vuosikurssin oppilaita. Tämä on opettajalle vaativa tehtävä. Yhdysryhmäopetukseen on valmistauduttava etukäteen. Monisteiden ja materiaalien on oltava valmiina ja ryhmiteltyinä. Oppilaat kannattaa sijoittaa luokkaan vuosikurssien mukaisesti. Se helpottaa oppitunnin organisointia.

Erityisesti yhdysryhmissä opetuksen on oltava monikanavaista, mutta myös yleisopetuksen oppilaat hyötyvät monikanavaisuudesta. Opettajan puheen tukena voi olla kuvia, ja hän voi käyttää tukiviittomia. Tukiviittomien käyttö on kokonaisvaltaista puheviestintää, jossa puhetta täydennetään viittomakielestä lainatuilla merkeillä ja ilmeillä.

Tukiviittomia voi täydentää kuvakorteilla, joissa on avainsanoja. Kuvien käyttö tukee puhetta. Kuvakorttipankki löytyy osoitteesta papunet.net. Papunetin kuvakortit ovat sanoja, kehotuksia ja asioita. Papunetissä on paljon valmista materiaalia. Sinne voi ladata myös omia kuvia, ja ne tulostuvat tiettyyn formaattiin. Kortit voi laminoida, jolloin ne kestävät pidempään ja niitä on helppo kuljettaa mukana.

Opettaja voi ennen oppituntia tulostaa tarvittavia kortteja: avata oppikirja, tee tehtävä, pääsiäinen, alttari, juhla ja niin edelleen. Kuvien käyttö auttaa oppilasta keskittymään. Oppilasta voi rauhoittaa jo se, että opettaja laittaa kuvakorttien avulla näkyviin tunnin kulun: alkurukous, yhteinen asia kaikille, kotitehtävän tarkistus, lukeminen, uudet läksyt ja yhteinen lopetus. Tunnin kaavan voi laittaa sinitarroilla taululle. Näin oppilas voi seurata missä mennään. Opettaja voi myös käyttää omia symbolikuvia tai piirroksia.

Oppikirjaa täydentää opettajan opas, jossa on kuhunkin lukuun liittyvää lisätietoa, täydentävää kuvamateriaalia ja tehtäviä. Opettajan oppaan yhteydestä löytyvät myös kirjaan liittyvät äänitteet. Osa tehtävistä on opettajan kanssa yhdessä pohdittavia kysymyksiä. Nämä tehtävät löytyvät lukuja taustoittavien opastekstien lopusta. Oppilaan itsenäistä työskentelyä varten laaditut tehtävät löytyvät pdf-muodossa kunkin luvun yhteydestä ja lisäksi oman valikkonsa alta. Tehtäviä voi tulostaa oppilaille tai opettaja voi halutessaan muuttaa niitä interaktiivisiksi. Esimerkiksi monivalintatehtävien pohjalta voi tehdä pelejä vaikkapa Kahoot! -sovelluksen avulla. Lisäksi lukujen yhteydessä on ehdotuksia verkkotehtävistä, joita voi tarjota oppilaille lisätehtäviksi. Ristikkotehtävien ratkaisut löytyvät verkkosivujen Tehtävät -välilehdeltä.

Tällä sivulla

Koulussa vähemmistöuskontojen opetus mielletään tavallisesti pienryhmissä tapahtuvaksi, mikä onkin pitänyt paikkaansa uuden perusopetuslain voimaantuloon eli 1.1.2003 saakka. Sen jälkeen ortodoksisen uskonnon osalta ei enää ole voitu puhua pienryhmäopetuksesta perinteisessä mielessä. Opetusryhmiä voidaan nyt muodostaa perusopetuksen luokilta 1‒9. Muiden vähemmistöuskontojen kohdalla tilanne on sama, mutta ryhmät eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin ortodoksisessa opetuksessa. (Aikonen 2007, 61.)

Opettajan suurin haaste tarkoituksenmukaisen opetustilan järjestymisen jälkeen on opetusryhmän heterogeenisyys. Oppilaiden kognitiivinen kehitysikä ja koulunkäyntivalmiudet vaihtelevat samanikäistenkin kesken. Oppilaiden keskinäinen erilaisuus korostuu uskonnonopetusryhmässä tavallista luokkatilannetta enemmän: Oppilaat ovat eri-ikäisiä. Heillä ei ole yhteistä oppisisältöä opiskeltavanaan. Heidän omaan uskontoonsa liittyvät kokemukset, tiedot, taidot ja muut valmiudet ovat erilaiset. (Aikonen 2007, 61.)

Tällaisessa yhdysryhmässä oppilaat tapaavat toisensa yleensä vain kerran viikossa. Tämä on suuri ero verrattuna yhdysluokkaopetukseen, jossa eri-ikäiset oppilaat ovat tekemisissä toistensa kanssa päivittäin. Yhdysluokka vaikuttaa merkittävästi oppilaiden sosiaalisiin taitoihin ja ryhmässä toimimisen valmiuksiin eri-ikäisten kanssa. Uskonnonopetuksen yhdysryhmissä opettajan syyslukukauden keskeinen tehtävä onkin oppilaiden tutustuttaminen toisiinsa ja perehdyttäminen opetuksen pedagogisiin toimintamalleihin. Oppilaiden ryhmäytymiseen käytetty aika maksaa itsensä takaisin joustavana vuorovaikutustyöskentelynä ja toimintatapoina eri-ikäisten välillä.  Ryhmäytymiseen voidaan käyttää erilaisia leikkejä ja harjoituksia. (Hyyrö 2010, 9.)

Yhdysryhmän vuoksi opetus vaatii erityisiä pedagogisia järjestelyjä. Kolmea tai useampaa pedagogista ryhmää ei voi laittaa vuorottelemaan äänekkään ja hiljaisen työskentelyn välillä yhden oppitunnin aikana kuten perinteisessä yhdysryhmäopetuksessa. Koulua vaihtavan tai oppilaita toiselta koululta odottavan opettajan opetukseen käytettävissä olevaa tehokasta työskentelyaikaa on usein 20–25 minuuttia. Nopeatempoisen opetusrytmin oppimistuokioiden on oltava riittävän aktiivisia ja mukaansatempaavia, mutta samalla perustua oppilaiden valmiuksiin.

Tavallisesti opettaja aloittaa tunnin yhteisellä osiolla, joka voi liittyä esimerkiksi kirkkovuoden ajankohtaiseen teemaan, tulevaan tai jo menneeseen juhlaan tai tapahtumaan. Ajankierron lisäksi yhteiseen aloitukseen sopivat oppilaita lähellä olevat ja muut ajankohtaiset teemat. Opettajan pedagogiset ratkaisut heterogeenisessä pienryhmässä painottuvat eriyttämiseen, yhtenäistämiseen ja periodistamiseen sekä pitkäjänteiseen suunnitteluun ja näiden didaktiseen vuorotteluun.  Omaa uskontoa edustavien ja muiden sidosryhmien vierailijat tuovat opetukseen kokemuksellisuutta ja käytännön ulottuvuutta. Pedagogisessa mielessä on huomioitava se, että mitä nuoremmista oppilaista on kyse, sitä vähemmän tulisi käyttää oppilaan itsenäistä ja äänetöntä työskentelyä. Keskustelumahdollisuuksien tarjoaminen on esi- ja alkuopetuksessa keskeisessä asemassa sekä uskontoon liittyvien kysymysten että uskonnollisen ajattelun kehittymisen kannalta. (Aikonen 2007, 62.)

Eriyttäminen tarjoaa oppilaalle erilaisia oppimisväyliä ja pyrkii ennaltaehkäisemään oppimiseen liittyviä ongelmia. Eriyttäminen luokassa toteutuu oppiaineen sisällöissä tai opetusmenetelmissä oppilaiden erilaiset oppimisedellytykset huomioiden. Koska opetusryhmässä opiskellaan vähintään kahta eri oppisisältöä (vuosikurssia), on eriyttäminen pääasiassa sisältöjen mukauttamista. Sisältöjen käsittelyyn kuuluvat erilaiset opetusmenetelmälliset ratkaisut. Yleistyvä menetelmällinen keino on verkossa olevan materiaalin hyödyntäminen. Se voi liittyä itsenäiseen tiedonhankintaan tai verkossa oleviin erityyppisiin harjoitustehtäviin. Pienryhmien kohdalla opetustilat eivät kuitenkaan usein tue tai mahdollista tätä joustavalla tavalla.

Eriyttämisen avain on selkeä ohjeistus. Yhdysryhmissä oppilailla on erilaiset kirjat ja oppimateriaalit. Tunnin joustavaan kulkuun kuuluu ohjeiden antaminen kullekin yhdysryhmän oppiryhmälle erikseen kohdennettuna. Ohjeistuksen merkitys korostuu vielä, jos oppiryhmänkin sisällä on tarpeen eriyttää opiskelua.

Opetusmenetelmällinen eriyttäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että osa oppilasta tekee hiljaista eli itsenäistä työskentelyä. Se voi olla itsenäistä tehtävien tekemistä tai opetettavaan asiaan perehtymistä yksin, pareittain tai pienryhmissä. Opettaja antaa oppilaille ohjeet ja tehtävät itsenäisen työskentelyjakson alussa. Sen jälkeen toinen ryhmä aloittaa työskentelyn opettajan johdolla. Tämä osa tuntia ei ole välttämättä opettajakeskeistä työskentelyä, sillä niin sanottu äänekäs työskentely voi olla myös oppilaskeskeistä. Myös etenemisnopeuden vaihtelu kuuluu menetelmälliseen eriyttämiseen. Oheisessa taulukossa on esitetty opetusmenetelmien käyttöön liittyvä oppitunnin rakenteellinen toteutusmalli kolmen eri oppiryhmän yhdysryhmäopetuksessa.

Ortodoksisen uskonnon opetus tarjoaa luontevasti mahdollisuudet oppisisältöjen monipuoliseen käsittelyyn. Työskentelyssä voidaan tarkastella ikonien kuvallista kerrontaa Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumista, kuunnella kirkkoveisujen tekstien opetuksia tai tutkia, mitä tapahtuu eri kirkollisissa toimituksissa.

Opettajan kysymykset ovat eri aiheiden käsittelyssä keskeisiä. Varsinkin yhteisten aiheiden käsittelyssä tulisi antaa kaikille yhdysryhmän oppilaille onnistumisen elämyksiä laatimalla eritasoisia kysymyksiä. Sama periaate koskee myös yhdysryhmäopetuksen eri pedagogisia ryhmiä omissa aiheissaan. Kysymykset voivat liittyä asian toistamiseen (esimerkiksi tiedon hakeminen kirjasta), asian selittämiseen (tiedon syventäminen), tiedon vertailuun ajankohtaisiin ilmiöihin tai käytäntöihin (tiedon analyysi) tai tiedon käytäntöön soveltamiseen (tiedon synteesi).

Sisällöllisessä eriyttämisessä opettajan käyttämät harjoitustehtävät ja muu oppimateriaali on laadittu oppilaiden valmiudet huomioiden.  Sisällölliseen eriyttämiseen kuuluu myös opetuksen sisällöllinen laajuus ja syvyys esimerkiksi silloin kun yhdysryhmällä on käsiteltävänä yhteinen aihe. Yhteisen opetustuokion jälkeen oppilaat perehtyvät aiheeseen eritasoisten tietoaineistojen, harjoitustehtävien ja toiminnallisten työtapojen avulla. Sisällöllinen eriyttäminen voi tulla kysymykseen myös yhdysryhmän sisällä olevan osaryhmän kanssa työskennellessä. Tällöin opettaja voi käyttää sisällöllisen eriyttämisen tukena myös menetelmällistä eriyttämistä ottamalla osan oppilaista omaksi ryhmäkseen. Erityisesti maahanmuuttajaoppilaiden luku- ja kirjoitusvalmiudet ovat usein muita oppilaita heikommat. Heidän opetuksessaan sisällöllinen eriyttäminen on keskeistä.

Yhtenäistäminen perustuu samansisältöisten oppisisältöjen käsittelyyn yhdessä koko ryhmän kanssa. Pääasiassa tällaiset teemat liittyvät kirkkovuoteen tai ajankierron myötä esille tuleviin juhliin ja tapahtumiin. Kristuksen syntymän ja Ylösnousemuksen juhlien yhteinen käsittely on tästä selkeä esimerkki. Yhtenäistämisessä on huomioitava, että oppisisällön harjoitus- tai soveltamisvaiheessa tehtävät eriytyvät riittävän haastavalla tavalla vanhempien oppilaiden kohdalla. Näin voidaan välttää oppilaiden turhautumista ja vaikutelmaa asioiden toistumisesta vuodesta toiseen samalla tavalla. (Aikonen 2007.)

Periodistaminen voidaan toteuttaa opetusryhmässä esimerkiksi opetusmenetelmien kohdalla. Oppisisältö voidaan opettaa joko itsenäistä tai opettajakeskeistä työtapaa käyttäen. Kyseessä voi olla esimerkiksi kuukauden (4 oppitunnin) opetusperiodi, jossa oppilaat opiskelevat aiheen pääasiassa itsenäisesti. Opettajan ohjaus tukee oppimista periodin kunkin oppitunnin alussa.

Pitkäjänteinen suunnittelu lähtee oppisisältöjen ja opetussuunnitelman hyvästä tuntemuksesta sekä soveltuvien sidosryhmien, kuten oman seurakunnan, huomioimisesta opetuksen toteuttamisessa. Opettajan täytyy hahmottaa lukuvuoden keskeiset oppisisällöt ja käytettävissä olevat tuntimäärät. Suunnittelussa opettaja pyrkii ennakoimaan oppitunteihin vaikuttavat tiedossa olevat lomat ja tapahtumat koulun vuosisuunnitelmasta. (Aikonen 2007, 62.)

Ortodoksisen uskonnon pedagogiikka perustuu kirkon omaan tapaan opettaa huomioimalla ihmisen eri aisteja. Tämän vuoksi kirkoissa on ikoneja ja seinämaaluksia. Kirkollisia tekstejä esitetään lukien, laulaen ja resitoiden. Varsinkin pääsiäisajan palveluksissa on runsaasti draaman aineksia. Ihmiset saavat haistaa suitsukkeen tai tuohuksen tuoksua sekä maistaa kirkkoleipää ja -viiniä.

Opetuksen keskeinen periaate on muodostaa omaan uskontoon luonteva yhteys, jonka kautta tietoa hankitaan ja luodaan yhteisöllisesti. Tätä edustaa kirkkokontekstuaalinen opetus, jonka muotoja ovat liturginen tai ikoninen katekeesi, joissa oppiminen tapahtuu jumalanpalveluksien tai ikonien kautta.

Opetuksella tulee olla aito sisällöllinen ja toiminnallinen yhteys kirkkoon. Opetuksen on katsottu myös rakentuvan kirkon, koulun ja kodin vuorovaikutuksellisessa yhteistyössä. Vuorovaikutuksellisen yhteistyön malli korostaa yhteisöllisyyttä ja tiedon konstruktiivista eli rakentuvaa luonnetta. Kukin taho vaikuttaa omalla tavallaan oppimiseen ja tiedon omaksumiseen.

Pedagogisesti ‒ ryhmän haasteellisuudesta riippumatta ‒ opetuksessa tulee olla esillä oppilaan aktiivinen rooli ja toiminnan haasteellisuus. Väritystehtävät eivät ole ratkaisu opetuksen toiminnallisuuteen. Yhteisten aiheiden käsittelyssä pari- ja ryhmätyöskentelyn kokoonpanoissa on hyvä olla eri-ikäisiä oppilaita. Se kehittää oppilaiden vuorovaikutustaitoja ja tiedonkäsittelyä.

Edellä kuvatun ortodoksisen oppimisnäkemyksen mukaan substanssia tulee tarkastella myös holistisesti, jotta oppilas hahmottaisi uskontoa kokonaisvaltaisesti. Oppiaines on integroitava sekä teologisesti että kontekstuaalisesti ympäröivään yhteiskuntaan. On tärkeää huomioida oppilaan oma lähipiiri ja elämänkysymykset.

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa 2016 arviointiin on tullut periaatteellisia muutoksia. Aikaisemmin arvioinnin kohteena oli tuotos tai suoritus. Nyt arvioinnin kohteena on koko tuotokseen tähtäävä prosessi.

Nykykäsityksen mukaan arviointi edistää oppimista. Kaikille luokka-asteille on määritelty tavoitteet, jotka on selitettävä oppilaille. Oppilaan on tiedettävä, millaista tavoitetta kohti kuljetaan. Palautetta tulee antaa opetustilanteessa jatkuvasti. Arvioinnista on keskusteltava oppilaan kanssa: mihin pyritään ja millä tavoin. Palautteen on oltava kannustavaa.

Maahanmuuttajaoppilaalle ei tarvitse antaa numeroarvostelua ennen päättötodistusta.  Arvostelu voi olla sanallista tai se voi olla arviointikeskustelu. Myös itsearviointi on tärkeää kaikilla luokka-asteilla. Arvioinnin tarkempi ohjeistus löytyy Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2016.

Aikonen, Risto 2007: Koulun ortodoksinen uskonnonopetus: haasteellisesta menneisyydestä uusiin oppimisympäristöihin. Teoksessa Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus. Toimittaneet Tuula Sakaranaho ja Annukka Jamisto. Helsingin yliopistoo: Uskontotieteen laitos. Sivut 42 – 69

Hyyrö, Tuula 2010: Nostetta yhdysluokka ja -ryhmäopetukselle. Julkaisussa Ortodoksinen opettaja 2/2010. Joensuu: Ortodoksisten opettajien liitto. Sivut 8 – 12.