20. Naapurien luona

Tavoitteet

  • Oppilas tutustuu islamilaiseen vierailukulttuuriin.

  • Oppilas oppii vierailulle sopivia käytössääntöjä, kuten tuliaiset, kiittäminen, omien tavaroiden jakaminen, vastakutsu ja niin edelleen.

Opetusvinkit

  • Omien kokemusten jakaminen: missä on itse ollut vierailulla, kuka on käynyt omassa kodissa vierailulla?

  • Miksi naapurien, sukulaisten ja ystävien luona on hyvä vierailla?

  • Koraanissa Allah kehottaa kohtelemaan hyvin naapureita (4:36).

Sivujen 192193 kuva, jossa syödään lattialla:

  • Joillekin oppilaille tapa voi olla hyvinkin tuttu, mutta osa voi ihmetellä lattialla syömistä.

  • Voidaan puhua siitä, miten monissa islamilaisissa maissa edelleen syödään lattialla kankaan tai muovin päällä, vaikka pöytiäkin olisi talossa. Se on perinteinen tapa, jossa saadaan paljonkin ihmisiä syömään yhdessä. Se tuo läheisyyttä. Profeetan aikana ei ollut pöytiä, ja perimätiedon mukaan hänellä oli tapana syödä lattialla, joten sen ajatellaan olevan säilyttämisen arvoinen perinne. Kuvan tarkoitus on myös antaa tuttuuden tunnetta niille maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden kulttuurissa on tapana syödä näin.