Oppilas oppii ymmärtämään, että uskonto voi vaikuttaa tapoihin, kuten siihen, millaisia ruokia voi syödä.
Oppilas oppii suvaitsemaan erilaisia tapoja ja uskontoja.
Opetusvinkit
Keskustellaan, mitä erilaisia uskonnoista johtuvia tapoja oppilaat tuntevat.
Pohditaan, miksi erilaisten tapojen ja ajatusten suvaitseminen voi joskus olla vaikeaa. (Esimerkiksi muslimit syövät naudanlihaa, mutta lehmä on hindujen pyhä eläin. Muslimi saattaa kokea varsin vastenmielisenä jopa pelkän sianlihan näkemisen jonkun lautasella. Keskustelua pöytätavoista voidaan jatkaa siihen suuntaan, että joku ei myöskään pidä esimerkiksi kaaliruoista, mutta ei silti voi ryhtyä suureen ääneen ruokapöydässä huutamaan ”hyi”, koska se ei kuulu hyviin tapoihin.)
Keskustellaan myös siitä, että kaikki eivät noudata samalla tavoin uskonnon antamia ohjeita tai tulkitsevat niitä muuten eri tavalla. Joku syö pelkkää kasvisruokaa, ellei halal-teurastettua lihaa ole tarjolla, toista ei haittaa, vaikka lihapullat on valmistettu sianlihasta. Kyse on henkilökohtaisista valinnoista, joita muiden tulee kunnioittaa.
Mietitään, millaisissa tilanteissa tarvitaan tietoa erilaisista tavoista (esimerkiksi työtehtävissä, joissa täytyy matkustaa eri maissa, tai työpaikoissa, joissa on asiakkaina tai työtovereina paljon eri kansallisuuksien ja uskontojen edustajia).