3. luokka

Salam – islamin polku 3–4 on toinen osa islamin uskonnon oppikirjasarjasta, jonka sisällöt on laadittu perusopetuksen opetussuunnitelman pohjalta. Kirjassa syvennetään ensimmäisestä osasta tuttujen kaksosten Fatiman ja Adamin avulla oppilaan oman uskonnon tuntemusta käymällä läpi islamilaista kalenterivuotta, johon kuuluvat paaston aika ja islamilaiset juhlat. Myös koulun arki ja tapahtumat on otettu mukaan.

Kirja on suunniteltu niin, että opettaja voi valita aihealueittaisten lukujen järjestyksen itse lukuvuoden aikana ryhmänsä tarpeiden mukaan. Kirja toimii myös vuorotteluperiaatteella.

Sarjan 3.–4. luokan materiaaliin kuuluu tekstikirja ja erillinen tehtäväkirja.
 


Julkaistu 2012