4.5 Muita tapoja katsella maailmaa

Tavoitteet

  • Oppilas saa tietoa erilaisista elämänkatsomuksista.

  • Oppilas oppii, että myös eri tavalla uskovien ja ajattelevien ihmisten kanssa voi ja saa keskustella uskontoon liittyvistä asioista.

  • Oppilas tutustuu uskonnottomaan katsomukseen.

  • Oppilas harjoittelee uskontojen välistä dialogia.

Opetusvinkit

  • Opettaja voi suunnitella yhdessä muiden koulun uskonnonopetuksen ryhmien kanssa yhteisiä oppitunteja, jossa oppilaat voivat esitellä omaa uskontoaan ja on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Siinä yhteydessä on syytä keskustella siitä, mitä asioita täytyy huomioida, kun kysellään toisen ihmisen uskonnosta.

  • Ryhmä voi tehdä opintokäynnin koulun ulkopuolelle tai kutsua koululle vierailevan luennoitsijan.

  • Voidaan myös katsoa video, jossa esitellään jonkin toisen uskonnon edustajan elämää ja arkea, ja keskustella siitä yhdessä.

  • Voidaan harjoitella uskontodialogia sillä tavoin, että oppilaat ottavat eri uskontokuntien edustajien roolin. Tärkeää on kuitenkin muistuttaa hyvän ja toista kunnioittavan keskustelun säännöistä, vaikka kyseessä onkin vain rooli.