Nettikeskustelu

500 vuotta sitten ihmiset, joilla oli tärkeää asiaa muille, huusivat sen julki torilla. 300 vuoden ajan mielipiteensä on voinut ilmaista kirjoittamalla sanomalehtien yleisönosastoon. TV-keskustelut ovat jo vuosien ajan välittäneet poliitikkojen mielipiteitä ihmisten olohuoneisiin. Nykyään jokainen voi julkaista mitä haluaa netissä ja

Sinä päätät8

sosiaalisissa medioissa.

Jokaisella viestintäkanavalla on etunsa ja haittansa, ja viestit tavoittavat eri ryhmät eri kanavien kautta. Kun keskustelua käydään netissä, tilanne muuttuu. Mikään ei estä kirjoittamasta mitä haluaa, ja vastaus voi tulla hetkessä. Internet madaltaa myös osallistumiskynnystä merkittävästi. Netissä on helppo kertoa oma mielipiteensä, kommentoida toisten kirjoituksia ja tuottaa omaa sisältöä eli kuvia, tekstiä tai videoita. Osallistuminen on helppoa: voit klikata Tykkää-painiketta Facebookissa tai lähteä mukaan tapahtumiin, joista tiedotetaan sosiaalisissa medioissa.

Vihainen vai vain innostunut?

Monet ihmiset ovat innostuneet jostain harrastuksesta tai aiheesta. Netissä on paljon foorumeja ja ryhmiä, joissa voi olla yhteydessä muihin samoista asioista kiinnostuneisiin. Keskustelua käydään innokkaasti, ja vastaus tulee heti. Keskustelu ei aina ole helppoa. Netissä ei näe toisten reaktioita, ja lyhyissä viesteissä voi olla vaikea saada ilmaistuksi sitä, mitä todella tarkoittaa. Kannattaakin miettiä, miten muut ymmärtävät kirjoittamasi viestin. Oletko vihainen vai vain innostunut? Myös nimimerkin käyttö oman nimen sijasta voi aiheuttaa hankaluuksia. Onko keskustelukumppanisi oikeasti se, joka hän väittää olevansa?

Joistain aiheista voi olla vaikea keskustella asiallisesti netissä. Tärkeät yhteiskunnalliset aiheet, kuten maahanmuutto, ilmasto, tasa-arvo ja uskonto, aiheuttavat usein kiistaa ja väärinkäsityksiä netissä. Onko joistain aiheista vaikeampi keskustella kuin toisista?

Sinä päätät, millaisen sävyn keskustelu saa.