Yksityisyys

BANG! Ovi läimähtää kiinni. Vihdoinkin yksin, omassa huoneessa! Tietokone päälle ja puhelin esiin, kavereiden kanssa chattiin ja surffaamaan nettiin. Vihdoinkin rauha rasittavilta vanhemmilta ja uteliailta sisaruksilta. Saavat koputtaa ensin, jos aikovat tulla sisään. Omassa huoneessasi sinä määräät.

Sinä päätät

Kaikilla meillä on asioita, joita emme halua jakaa muille. Ei siksi, että ne olisivat rikollisia tai välttämättä piiloteltavia, vaan siksi, että ne vain yksinkertaisesti ovat yksityisiä. Sinulla on suurin valta päättää, mitä muut saavat tietää sinusta ja mitä et kerro muille.

Oma valinta

Sinä päätät itse, mitä kerrot ja kenelle. Harva haluaa levittää itsestään noloja kuvia, jotka voivat päätyä hetkessä tyttö- tai poikaystävän, opettajan ja vanhempien käsiin. Kukaan ei pidä siitä, että heidän asioitaan pengotaan – oli kyseessä sitten yöpöydän laatikko tai tietokone.

Omat rajat

Tarve henkilökohtaiseen ja muiden kunnioittamaan tilaan vaihtelee eri ihmisillä. Myös eri kaveripiireissä – kaveripiirin sisälläkin - saattaa olla erilaiset käsitykset siitä, mikä on yksityistä. Ylipäätään käsitys siitä, minkä pitäisi olla yksityistä, on muuttunut. Et ehkä epäröi kertoa muille asioista, jotka vanhempasi saattavat pitää visusti omana tietonaan.

Joskus on tarpeen olla anonyymi. On tärkeää voida tietää varmasti, että kukaan muu ei saa tietää meistä kaikkea tai näe kaikkea, mitä teemme. Esimerkiksi voit käydä terveydenhoitajalla ilman, että kaikki saavat tietää, mistä juttelitte.

Sinulla on oikeus sulkea ovi ja päättää, kuka saa tulla sisään.