Lähdekritiikki
Totta se on! Australiassa vesi valuu ylävirtaan eikä alaspäin, koska Australia on päiväntasaajan toisella puolella. Luin eilen netistä.

Välillä valhe on helppo tunnistaa, mutta aina ei voi tietää, mikä pitää paikkansa. Luotat varmaankin siihen, että television ja sanomalehtien uutiset ovat totta eivätkä tarua. Myös netissä saatat laskea sen varaan, että löytämääsi tietoon voi luottaa. Aina se ei kuitenkaan kannata. Sanomalehdet ja televisiokanavat ovat vastuussa siitä, että niiden painama ja lähettämä tieto pitää paikkansa. Jos ne kertovat tahallaan virheellistä tietoa, niitä voidaan rangaista. Netissä on toisin. Kuka tahansa – sanomalehdet, pääministeri, urheilujoukkue, naapurisi ja sinä itse – voi lisätä nettiin tietoa mistä tahansa.
Ihan vapaasti?
Netissä on helppo jakaa kuvia, musiikkia ja tietoa, mutta kaikkea ei voi kuitenkaan käyttää vapaasti. Musiikkia, kuvia ja videoita ei saa ladata, ellei tekijä ole antanut siihen lupaa. Jos käytät netistä löytämääsi tekstiä, sinun on kerrottava, mistä teksti on peräisin. Kun vanhempasi kirjoittivat kouluaineita Beatlesista, he joutuivat etsimään tiedot kirjastosta. Ajattele, miten helpolla sinä pääset! Muutama napsautus tuo ulottuvillesi älyttömän määrän tietoa koko maailmasta. Lisäksi voit itse lisätä tietoa esimerkiksi Wikipediaan. Muut voivat siis oppia sinulta.
Luotettava lähde?
Olet varmasti käyttänyt Googlea etsiessäsi tietoa läksyjä varten. Joskus hakusanat saattavat tuottaa satoja tai tuhansia hakutuloksia, jolloin on hyvä tietää, mistä sivustoista tietoa kannattaa etsiä. Mikä on luotettava lähde? Kuka on julkaissut tiedon? Milloin tieto on julkaistu? Tieto saattaa olla vanhentunutta, jolloin se ei enää pidä paikkaansa.
Suhtaudu kriittisesti lukemaasi ja näkemääsi. Kaikki tiedot eivät pidä paikkaansa.
Aiheesta muualla
Nuortennetti