6. Apina
Ajattelemattomuus voi vahingoittaa muita.
Medialla tarkoitetaan mm. lehtiä, kirjoja, televisio-ohjelmia, elokuvia, digitaalisia pelejä, Internetiä ja musiikkia. Lapset ovat tekemisissä median kanssa päivittäin. Harjoitusten ja tehtävien tarkoituksena on opastaa lapsia turvalliseen netin käyttöön. Lapsilla ei aina ole käsitystä siitä, mitä vaaroja tietokoneella toimimiseen liittyy.
Mitä nettipoliisi valvoo verkossa?
Aluksi keskustellaan turvallisesta netin käytöstä ja siitä, millaisissa pulmatilanteissa voi hakea apua nettipoliisisilta.
Nettipoliisin tehtävinä on:
1. ennalta ehkäistä rikoksia sosiaalisessa mediassa näkyvällä toiminnalla ja neuvonnalla
2. auttaa erilaisissa sosiaaliseen mediaan liittyvissä rikoksissa, kuten nettikiusaamisessa
3. ohjata ja neuvoa henkilölle oikeat toimenpiteet, jos hän on joutunut rikoksen uhriksi.
TEHTÄVÄ 1
Yhdistä verkkoon (yhteisharjoitus)
Tarvikkeet: iso lanka- tai narukerä
Opettaja on tuonut leikkiä varten ison lanka- tai narukerän. Opettaja kysyy lapsilta, mitä kaikkea netissä voi tehdä, esimerkiksi lähettää sähköpostia, hakea tietoa jostakin, soittaa nettipuheluja, pelata erilaisia pelejä, esim. shakkia, jonkun kanssa jne.
Alkuvirittelyn jälkeen leikitään Yhdistä verkkoon -leikkiä. Valitaan leikille johtaja. Muut oppilaat muodostavat ison piirin. Piirissä olijat istuvat alas.
Leikin johtaja seisoo piirin keskellä lankakerä kädessään ja sanoo: ”Minä olen nettioperaattori, joka yhdistää sinut verkkoon. Kenet yhdistin nettiin?”. Sitten hän heittää lankakerän jollekin. Tämä puolestaan heittää kerän jollekin piirissä olijalle ja sanoo esimerkiksi: ”Minä olen Kalle ja lähetän verkossa postia Niinalle.” Niina vastaa, heittää kerän jollekin ja sanoo: ”Minä olen Anniina ja soitan nettipuhelun Leolle.” Leo heittää taas kerän eteenpäin ja sanoo: ”Minä olen Leo ja haluan pelata shakkia verkossa Villen kanssa.” Langasta täytyy pitää koko ajan kiinni. Lisäksi oppilaan tulee pitää mielessä, keneltä hän sai kerän ja kenelle hän heitti sen. Kerää heitetään niin kauan, että jokainen on yhdistynyt verkkoon ja leikki loppuu. Verkko puretaan kerää heitellen lopusta alkuun päinvastaisessa järjestyksessä. Näin opitaan yhteistoimintaa.
TEHTÄVÄ 2
Yhdistä verkkoon (osa 2)
Kun verkkoharjoitus on päättynyt, piirissä noustaan seisomaan. Johtaja voi olla sama kuin alkuleikissä, mutta hänet voidaan myös vaihtaa tässä vaiheessa.
Johtaja esittää piirissä olijoille seuraavat käskyt:
1. Se, joka on kohdannut itseensä tai muihin kohdistuvaa nettikiusaamista joskus, hyppää korkealle.
2. Se, joka osaa käyttää nettiä, laittaa kädet ristiin rinnan päälle ja ottaa olkapäistä kiinni.
3. Se, joka on kertonut salasanansa joskus jollekin, kyykistyy ja irvistää.
4. Se, jolla on oma sähköpostiosoite, huutaa kolme kertaa hei.
5. Se, joka käyttää nettiä joka päivä, pitelee molemmilla käsillään kiinni päästään.
Tämän tehtävän jälkeen jakaudutaan pareiksi ja parit haastattelevat toisiaan.
1. Millaisia sääntöjä teidän kotona on tietokoneen käytössä?
2. Oletko pelannut mitään peliä tietokoneella? Mitä peliä?
3. Kuinka kauan saat olla tietokoneella päivässä?
4. Mitä hauskoja juttuja olet nähnyt tai tehnyt tietokoneella?
5. Oletko kokenut tai nähnyt nettikiusaamista tietokoneella ollessasi? Millaista?
6. Mitä koulunkäyntiin liittyvää apua olet saanut netistä?
7. Mitä yleensä puuhailet silloin, kun et istu tietokoneen äärellä?
Opettaja käy luokassa läpi haastattelujen tulokset ja tekee niistä yhteenvedon, jonka hän esittelee luokalle. Käydään yhdessä läpi myös, kuinka tulee toimia jos tulee kiusatuksi netissä. Ohjeita tähän löytyy esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetissä.
TEHTÄVÄ 3
Päivä ilman tietokonetta
Tarvikkeet: A4-piirustuspaperia, liituja, lyijykynä
Piirrä tai kirjoita hauskasta päivästä, johon ei liity tietokonetta.
TEHTÄVÄ 4
Sarjakuva
Tarvikkeet: kullekin monistettu valmis sarjakuva, lyijykynä
Oppilaalle on valmiina sarjakuva, jossa on kuvia siitä, kun Mona, Monan äiti ja Lotan äiti (poliisi) menevät keskustelemaan Cecilian teosta Cecilian kotiin. Oppilaiden tehtävä on kirjoittaa avoimiin puhekupliin, mitä henkilöt sanovat. Viimeinen sarjakuvan ruutu voi olla tyhjä, jotta oppilaat voivat itse keksiä loppuratkaisun.
TEHTÄVÄ 5
Nettipoliisi
Tarvikkeet: jaettavat pelipohjat ryhmille, noppa, pelimerkit pelaajille, kysymys- ja vastausmonisteet
Oppilaat jaetaan 3–4 oppilaan ryhmiksi. Joka ryhmälle jaetaan monistettu oma pelipohja, jossa on kuva nettipoliisista, joka työskentelee työpöytänsä ääressä tietokoneella. Näppäimistöllä on pelireitti: ALKU - numerot 1–12 - LOPPU. Sovitaan etenemisjärjestys. Jokainen lähtee liikkeelle kohdasta ALKU.
Aloittaja heittää noppaa, etenee nopan silmäluvun mukaan ja pysähtyy silmäluvun osoittamaan numeroon. Pelaaja itse lukee kysymyspaperilta numeron osoittamasta kohdasta kysymyksen nettipoliisin työstä ja vastaa suullisesti kysymykseen. Seuraavana pelivuorossa oleva tarkistaa vastauspaperista vastauksen kysymykseen. Jos jo heittäneen pelaajan vastaus oli oikein, hän saa uuden heittovuoron, muussa tapauksessa pelaaja palaa takaisin kohtaan ALKU. Seuraava pelaaja saa silloin heittovuoron. Hän yrittää edetä peliradalla edellisen tapaan. Joka pääsee ensiksi kohtaan LOPPU, pääsee nettipoliisiksi lukemaan vastauksen seuraavan pelaajan kysymykseen. Nettipoliisi vaihtuu, kun seuraava pääsee loppuun. Loppuun voi päästä vain, jos silmäluku on tasan. Jos pelaaja on esimerkiksi kohdassa 8 ja nopan silmäluku heittovuorolla on 6, hänen täytyy edetä 9, 10, 11, 12, LOPPU, 12 (hänen on siis käännyttävä takaisin niin monta kertaa, että silmäluku on tasan kohdassa LOPPU).
Kysymykset:
1. Mikä on nettipoliisin nettiosoite?
2. Puuttuuko nettipoliisi asiaan, jos minua kiusataan koulussa?
3. Miten nettipoliisi auttaa, jos minua kiusataan netissä?
4. Voinko ilmoittaa nettipoliisille, jos näen, että jollekin tehdään pahaa?
5. Joku soittaa ja lähettää minulle viestejä usein, mutta ei kerro omaa nimeään. Voiko nettipoliisi auttaa?
6. Jotkut koulussa kiristävät minulta rahaa. Mitä teen?
7. Pelkään joskus erästä ihmistä ja hän uhkaa, että minulle tapahtuu pahaa, jos kerron jollekin. Mitä teen?
8. Kaverini varastaa minulta. Mitä teen?
9. Joku kirjoittaa nimelläni nettiin perättömiä asioita perheestäni. Voiko nettipoliisi auttaa?
10. Joku on koulussa levittänyt huhua, jonka mukaan kotoani voi tulla hakemaan kissanpentuja. Nyt ovikellomme soi jatkuvasti. Kun meiltä ei löydy pentuja, minua ja muita perheeni jäseniä syytetään valehtelusta. Mikä neuvoksi?
11. Onko virtuaalipoliisi netissä aina sama henkilö?
12. Tuleeko virtuaalipoliisi kotiin selvittämään asioita?
Vastaukset:
1. Nettipoliisien yhteystiedot löydät verkosta Poliisin sivuilta.
2. Nettipoliisi ei selvittele kiusaamista koulussa, mutta voi opastaa ja neuvoa, mitä tehdä asian kanssa. Kerro kiusaamisesta opettajalle.
3. Kyllä voi. Lievemmissä tapauksissa kiusaaja kannattaa blokata (estää pääsy omalle sivulle), mutta jos häirintä jatkuu, ota yhteyttä nettipoliisiin ja kerro, kuka kiusaa ja minkä takia. Muista laittaa mukaan linkki kiusaajan profiiliin tai kiusaamisviestiin. Voit myös ottaa kuvakaappauksen kiusaamisviestistä. Tallenna kiusaamisviestien päivämäärät ja kellonaika sekä ota kuvakaappaus tietokoneen näytöltä digitaalisena kuvana. Kuva voidaan ottaa myös kameran avulla. Voit lisäksi laittaa kiusaamisviestin estolistalle tai mustalle listalle. Nämä ovat palveluiden turvaominaisuuksia. Niillä estetään häiriköiden ja kiusaajien mahdollisuus lähettää viestejä tai ottaa yhteyttä.
4. Kerro asiasta omalle opettajallesi.
5. Nettipoliisi voi antaa varoituksen kirjoittelijalle oman nettiprofiilinsa kautta.
6. Kerro omalle opettajallesi rahan kiristämisestä.
7. Kerro jollekin luotettavalle aikuiselle, että sinua uhkaillaan.
8. Kerro asiasta luotettavalle aikuiselle.
9. Nettipoliisi voi antaa varoituksen kirjoittajalle oman nettiprofiilinsa kautta.
10. Pyydä luotettavaa aikuista avuksesi selvittämään tilannetta.
11. Nettipoliiseja on useita ympäri Suomea. Muista, että netissä voi olla myös valeprofiileja esiintymässä poliisina. Oikeiden nettipoliisien profiilien linkit löytyvät kotisivuilta, jota kautta voit varmistaa profiilin aitouden. Muista, että nettipoliisi voi myös vaihtua.
12. Nettipoliisi ei tule kotiin, vaan hoitaa asioita nettiprofiilinsa kautta.
TEHTÄVÄ 6
Väitejana
Tarvikkeet: pitkä lanka tai köysi ja liitu, jonka jäljen voi pyyhkiä pois, jos piirretään lattialle
Opettaja piirtää janan lattialle liidulla. Jana toisessa päässä on KYLLÄ ja toisessa päässä EI. Naru tai köysi voi myös korvata janan. Opettaja esittää väitteitä kiusaamisesta. Oppilaiden tulee asettua vuorotellen narulle tai janalle kohtaan, joka vastaa parhaiten heidän näkemystään väitteestä. Opettaja toimii kirjurina ja arvioi kohdan asteikolla 0–10. Kyllä on 10 ja ei on 0. Kun jokainen oppilas on ilmaissut mielipiteensä väitteestä valitsemalla sopivan kohdan janalta, tulokset käydään läpi keskustelemalla jostakin väitteestä ja oppilaiden tekemästä arvioinnista.
Väitteet:
1. Meidän koulussa ei kiusata ketään.
2. Ryhmässä voi joutua mukaan kiusaamiseen, vaikka ei itse haluaisikaan.
3. Kiusaamiseen voi puuttua.
4. Kiusaamiseen puuttuminen on helppoa.
5. Kiusattu aiheuttaa itse kiusaamisen.
6. Tytöt kiusaavat vähemmän kuin pojat.
7. Kiusaajan pitää aina saada rangaistus.