Testaus

Vain Suomea luvassa -oppimateriaalin käyttöön Testaus

Keskusteleva koemalli

Keskusteleva koemalli koostuu seuraavista osa-alueista:

  • oleellisen tiedon etsintä lähdemateriaalista, luku- ja opiskelutekniikka
  • keskustelutaidot ja
  • lopuksi itsenäisen kieliesseen kirjoittaminen.

Koe on siis prosessi, johon sisältyy sekä itsenäistä työskentelyä että keskusteluosuus pienryhmissä. Koemallia on käytetty osana lukioon valmistavan vuoden päättöarviointia, mutta myös esimerkiksi perusasteen S2-opintojen loppuvaiheen testauksen apuna.

1. Opiskelijoille jaetaan teemaan sopivat lähdetekstit: esimerkiksi teemaan liittyviä taulukoita, diagrammeja ja lehtihaastatteluja. He lukevat lähdetekstit ja käyvät taustamateriaalin ensin itsekseen läpi tehden samalla merkintöjä ja muistiinpanoja. Opettaja voi ennen lukemista antaa yleisjohdatuksen aiheeseen sekä poimia otsikoiden avainkäsitteitä. Opiskelijan tulee etsiä teksteistä pääasiat ja pyrkiä erottamaan oleellinen tieto epäoleellisesta.

2. Seuraava osuus on ryhmäkeskustelu. Ryhmissä tulisi pohtia niitä kysymyksiä ja mietteitä, jotka nousivat esiin lukuprosessin aikana. Opiskelijoiden tulee perustella väitteensä. He voivat käyttää apuna muistiinpanojaan ja lähdemateriaaleja. Opettaja kiertelee luokassa ja voi tarpeen mukaan osallistua keskusteluihin.

3. Ryhmäkeskusteluosuuden jälkeen on vuorossa yksilösuoritus. Kukin opiskelija saa luettavakseen vielä yhden teemaan sopivan tekstin, esimerkiksi kolumnin tai esseen, ja tehtäväkseen kirjoittaa siitä itsenäisesti kieliesseen. Opiskelija voi hyödyntää kieliesseessään halutessaan kaikkia luettuja tekstejä sekä aiemmin käytyjä keskusteluja.

Arvioinnissa ovat mukana sekä keskusteluosuus että kieliessee. Opettaja kerää lopuksi myös annetut tekstimateriaalit. Niihin tehdyt merkinnät tai niiden puute kertovat opiskelijan opiskelu- ja lukutekniikasta ja ovat siten osa arvioitavaa kokonaisuutta.

Ajankäyttö täytyy soveltaa kunkin ryhmän tarpeeseen. Esimerkiksi jos ryhmä on hyvin keskustelevainen, voi keskusteluosuuteen kulua reilusti yli puoli tuntia; joskus 20 minuuttiakin riittää. Koemallissa voi myös yhdistää rinnakkaisryhmiä, jolloin opiskelijat joutuvat viestimään keskustelutilanteessa vieraiden tai ei ainakaan ihan tuttujen keskustelukumppaneiden kanssa.

Jos lähdemateriaalia on runsaasti, voi olla hyvä pitää ryhmäkeskustelun jälkeen esimerkiksi pieni kahvitauko. Sen jälkeen on luontevaa siirtyä kokeen päättävään yksilövaiheeseen. Kokeeseen on hyvä varata vähintään kaksi tuntia, mielellään ylikin. Eräässä hyvin aktiivisessa ja keskustelevassa sekä huolellisesti kirjoittavassa ryhmässä koe sisälsi kaksi kahden ja puolen tunnin mittaista jaksoa.