Sosiaalisesti taitavilla ihmisillä on usein hyvät tunteidensäätelytaidot. He pystyvät tehokkaasti vaikuttamaan tunteidensa kestoon ja voimakkuuteen. He pystyvät säätelemään käyttäytymistä, jonka tunnetila aiheuttaa. Tunteiden säätely ja esimerkiksi yritys hallita omaa vihaa erilaisin tekniikoin ovat osa sosiaalisten taitojen harjoittelua. Synkkien ja pelottavien tunteiden vallassa olevan ihmisen on vaikea olla toisten kanssa, keskittyä työhön tai mihinkään mielekkääseen toimintaan.
Tunteiden tukahduttaminen on tunteiden säätelyä, mutta se on haitallinen ja ei-suositeltava säätelykeino. Se on tunteiden työntämistä syrjään, kunnes jossain vaiheessa taka-alalle työnnetty purkautuu hallitsemattomasti. Tunteiden säätelykyvyn kehittymiseen vaikuttavat kasvatukselliset kokemukset, kuten kodin tunneilmapiiri, vanhemmilta saatu palaute ja kasvatuksen ankaruus tai vapaus. Tunteiden säätelyyn vaikuttavat myös ikä, sukupuoli ja fysiologiset seikat kuten aivorakenteiden kehittyminen, hermoverkkoyhteydet ja hormonaaliset tekijät. Ihmisen pitää opetella toimimaan sosiaalisessa ympäristössään siten, ettei aiheuta haittaa itselleen eikä toisille. Jos ei opi säätelemään tunteitaan, toimii vain satunnaisten aistiyllykkeiden, vaistojen ja tunnetilojen varassa ja tuottaa ongelmia niin itselleen kuin ympäristölleen.
Onnellisessa olossa vapautuu luovuuden energiaa. Rennossa mielentilassa ihminen voi ratkaista ongelmia ja pystyy tuottamaan luovasti jotain uutta. Kun omat tunteet ovat hallinnassa ja tasapainossa, on helppoa olla toisten kanssa, ottaa huomioon toisia ihmisiä, oppia uutta ja elää täysillä.
Perhepiirissä, vanhempien ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa sekä parisuhteessa ovat tunnetaidot jatkuvassa käytössä. Kenellekään ei ole hyväksi omien tunteidensa tukahduttaminen, vaan jokainen tarvitsee turvallista ympäristöä ilmaista tunteitaan. Toisaalta kukaan ei tunnepurkauksillaan saa alistaa, uhata tai vahingoittaa toista henkilöä, ei aikuinen eikä lapsi. Vanhempien vastuu on valtava, lähes mahdoton, miten hallita omia tunneilmaisujaan ja miten ohjata lasta toisaalta ilmaisemaan tunteitaan, toisaalta tyytymään siihen että aikuinen pitää rajat. Vanhemman haasteena on kohdata niin uhmaiän kuin murrosiän tunneryöpyt ja auttaa lasta selviytymään niistä ja säilyttämään luottamuksensa aikuiseen. On opittava olemaan armollinen itselleen, hyväksyttävä epäonnistumisetkin, uskallettava pyytää anteeksi ja yritettävä yhä uudelleen.
Tunteiden säätely ei tarkoita pelkästään hillitsemistä ja kesyttämistä. Tunteita pitää säädellä myös siksi, että joskus käyttöön tarvitaan joku tietty tunne kuten rentous tai rohkeus esimerkiksi esiintymistilanteessa.