Ohjaustyössä voi käyttää tukena Opetushallituksen verkkosivuja, jotka on suunnattu ulkomailla tutkinnon suorittaneille. Sivuilla on kattavat tiedot Opetushallituksen päätöksen hakemisesta ja erityyppisistä päätöksistä.
Tietoa tutkintojen tunnustamisesta ohjaustyön tueksi
Tutkintojen tunnustamisen palveluoppaan avulla ulkomailla tutkinnon suorittanut saa selville
- tarvitseeko hän päätöksen tutkinnon tunnustamisesta
- mistä ja miten hänen pitää hakea päätöstä ja
- mistä saa lisätietoja.
Palveluopas neuvoo vaihe vaiheelta. Sitä voit käyttää suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Esitteessä kerrotaan, missä tilanteissa päätös tutkintojen tunnustamisesta tarvitaan ja mikä taho tekee päätöksen. Lisäksi esitteessä kuvataan Opetushallituksen päätöksentekoa.
Esite on julkaistu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, arabiaksi, espanjaksi, farsiksi, kiinaksi, portugaliksi, ranskaksi, venäjäksi ja viroksi.
Kaavion avulla ulkomailla tutkinnon suorittanut voi selvittää, tarvitseeko hän päätöksen tutkinnon tunnustamisesta. Siitä selviää myös, mikä taho vastaa tutkinnon tunnustamisesta. Kaaviota voi hyödyntää ohjaustilanteissa. Kaavio on julkaistu suomeksi, ruotsiksi, arabiaksi, englanniksi, turkiksi, ukrainaksi ja venäjäksi.
Hyväksy analytiikkaevästeet katsellaksesi upotettua YouTube-videota
Hyväksy analytiikkaevästeet katsellaksesi upotettua YouTube-videota
Hyväksy analytiikkaevästeet katsellaksesi upotettua YouTube-videota
Verkkosivun tiedot on tarkoitettu ensisijaisesti asiantuntijoille, jotka työskentelevät ulkomaisen tutkinnon suorittaneiden opettajien parissa. Sivulla annetaan tietoa päätöksenteon kriteereistä ja lainsäädännöstä, johon päätöksenteko perustuu, sekä esimerkkejä erilaisista päätöksistä.
Sivun sisältö perustuu vuonna 2018 julkaistuun oppaaseen, joka on sivulla liitteenä pdf-muotoisena (ei saavutettava).
Verkkosivun tiedot on tarkoitettu ensisijaisesti asiantuntijoille, jotka työskentelevät ulkomaisen tutkinnon suorittaneiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten parissa. Sivulla annetaan tietoa päätöksenteon kriteereistä ja lainsäädännöstä, johon päätöksenteko perustuu, sekä esimerkkejä erilaisista päätöksistä.
Sivun sisältö perustuu vuonna 2020 julkaistuun oppaaseen, joka on liitteenä pdf-muotoisena (ei saavutettava).
Opetushallitus tekee yhteistyötä oppilaitosten, korkeakoulujen, viranomaisten ja muiden kotoutumisen ammattilaisten kanssa kehittäen tukipalveluita maahanmuuttajien koulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi Suomessa.
Korkeasti koulutettujen turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien korkeakoulutukseen liittyviä kysymyksiä ratkotaan erityisesti maahanmuuton vastuukorkeakoulujen SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education) -palveluissa, joiden pyrkimyksenä on sujuvoittaa maahanmuuttajien aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.
Tämän sivun muiden tiedonlähteiden lisäksi alla olevista linkeistä voi olla hyötyä ohjaustyössäsi.
- Maahanmuuttajataustaiset oppijat
- Maahanmuuttajien koulutus (Opintopolku)
- SIMHE-palvelut ja muita korkeakoulujen tukitoimia maahanmuuttajille
- Suomen koulutusjärjestelmä opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla
- Tutkintojen viitekehykset
- SIMHEapp - digitaalinen palvelu osaamisen tunnistamiseen ja opintojen suunnitteluun
- MAAMOT-verkkosivusto maahanmuuttajien ohjauksen ja neuvonnan tueksi
- Taitoprofiilityökalu (EU Skills Profile Tool for Third Country Nationals)
- Kotouttaminen.fi