Finland as a strong actor in the global learning crisis - kansallinen opetusalan kehitysyhteistyön seminaari 26.-27.11.2019

Kansainvälistyminen Koulutuksen kehittäminen Opettajat ja kasvattajat Varhaiskasvatus Perusopetus Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus Vapaa sivistystyö Aikuiskoulutus

Tervetuloa marraskuussa kansalliseen opetusalan kehitysyhteistyöseminaariin 26.-27.11.2019 Helsingissä!

Opetushallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Ulkoministeriö ja Fingo kutsuvat opetusalan asiantuntijat tilaisuuteen, jonka teemana on globaalin oppimiskriisin ratkaiseminen ja onnistuneet monitoimijayhteistyömallit.  

Ohjelma rakentuu temaattisten rinnakkaissessioiden ympärille, lähtökohtana monitoimijayhteistyö tietyn maan koulutuksen laadun vahvistamiseksi.

Kohderyhmä on koulutussektorin asiantuntijat, jotka ovat kiinnostuneet kehitysyhteistyöstä tai toimivat kehitysyhteistyön parissa (järjestöt, oppilaitokset, virkamiehet, yksityissektorin edustajat ym).  Seminaari kattaa kaikki koulutusasteet varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja tutkimukseen.

Seminaariin pyydetään sessioehdotuksia suomeksi tai englanniksi, 1.10.2019 mennessä. Ehdotuksen lisäksi voit vaikuttaa myös plenaariosioiden teemoihin.

Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa myöhemmin ja ilmoitetaan tällä sivulla. Lämpimästi tervetuloa!

Ehdota sessioiden teemoja täältä

Aika ja paikka

26.–27.11.2019

Ilmoittautumisaika

12.6.2019 – 1.10.2019 klo 23:59