Erasmus+ nuorisoalalle: Making the Difference - a North-South Partnership Building Activity

Koulutus Kansainvälistyminen Nuorisotyö Erasmus+ nuorisoalalle Youth in Action

Kumppanuuksia etelän ja pohjoisen välillä

Kiinnostaako nuoriasi Espanja ja Etelä-Europpa? Haluaisitteko itsellenne nuorisovaihtokumppanin jostakin Välimeren maasta? Making the Difference -kumppaninhakuseminaarissa pääset tutustumaan muihin nuorisovaihtoja suunnitteleviin nuorisotyöntekijöihin Etelä- ja Pohjois-Euroopasta. Koko koulutus järjestetään etelän ja pohjoisen välillä, koska usein etelän nuorten kiinnostus on pohjoista kohti ja pohjoisessa taas etelän lämpö on houkutus. Nuorisovaihdon voitte järjestää sekä pohjoisessa että etelässä, jolloin Eurooppa ja sen äärilaidat tulevat tutuksi kaikille.

Kumppaneita ja hankkeiden perustaitoja

Kumppanihakuseminaari ei keskity vain kumppaneiden etsimiseen, vaan se antaa myös käytännön neuvoja laadukkaiden nuorisovaihtojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Saat neuvoja nuorten tukemiseen suunnitteluprosessissa ja näet esimerkkejä siitä, miten hankkeisiin voi ottaa mukaan myös toteutuspaikkakunnan muita asukkaita erilaisin tavoin. Ymmärrät myös ehkä paremmin, millainen potentiaalinen vaikutus vaihdoilla on sekä osallistuviin nuoriin että paikallisyhteisöön. Tavoitteena on

  • löytää luotettavia kumppaneita tulevaisuuden nuorisovaihtoihin
  • ymmärtää, mitä nuorisovaihdon suunnittelu ja toteuttaminen vaatii
  • luoda kontaktiverkostoja
  • saada taitoja nuorten tukemiseen nuorisovaihdon suunnittelussa ja toteutuksessa
  • saada kokemuksia siitä, kuinka paikallista vaikutusta voidaan luoda kansainvälisellä hankkeella
  • ymmärtää paremmin, millainen vaikutus vaihdoilla voi olla paikallisyhteisöihin

Toteutuspaikkana ainutlaatuinen pikkukylä

Koulutus järjestetään Portugalissa Vila da Marmeleiran kylässä sekä Santarémin kaupungissa. Marmeleirassa näet, miten hankkeet onnistuvat pienessäkin kyläpahasessa ja millainen vaikutus niillä voi olla. Motivoidut toteuttamaan hankkeen omalla paikkakunnallasi, vaikka se olisikin maaseudun pikkupaikkakunta. Voit varastaa kylän hyviä toimintatapoja tulevaisuuden vaihtoihisi.

Kenelle koulutus on tarkoitettu?

Jos sinulla on jo olemassa vaihdosta kiinnostunut nuorisoryhmä, olet hyvä hakija. Valinnassa arvostamme sitä, että nuoresi ovat kiinnostuneita vaihdon järjestämisestä, jolloin voitte alkaa tositoimiin koulutuksen jälkeen. Kokemus motivoi sinua vaihdon järjestämiseen, vaikka se ei tietenkään ole pakollista.

Tämä tapahtuma sopii sinulle jos olet nuorisovaihtojen ensikertalainen tai niitä jo aikaisemmin toteuttanut ryhmänvetäjä. Uutena tulokkaana saat tarpeeksi tietoa suunnittelun aloittamiseen ja vanhana toimijana voit arvoida omia toimintatapojasi uudelleen. Molemmille on tarjolla kumppaneita.

Mitä osallistuminen maksaa?

Sinulle ei tule kuluja koulutukseen osallistumisesta. Korvaamme sinulle matkakulusi kotoa tapahtumapaikalle ja takaisin koulutuksen jälkeen. Sinulta ei peritä osallistumismaksua ja järjestäjä huolehtii majoituksesta ja ruokailujen järjestämisestä. Sinun tulee sopia oman työnantajasi kanssa osallistumisesta, sillä työnantajasi velvollisuus on maksaa sinulle päivärahat ja sopia muut matkustamiseen liittyvät käytännöt.

Miten pääsen mukaan?

Hae tapahtumaan alla olevan linkin kautta. Linkki vie sinut SALTOn European Training Calendariin. Paina otsakkeen vieressä olevaa Apply Now! -painiketta ja täytä tietosi lomakkeeseen. Muista lähettää lomake lopuksi.

Jos haet ensimmäistä kertaa koulutukseen SALTOn sivujen kautta, sinun tulee tehdä itsellesi MySALTO-tunnukset. Sivusto neuvoo tunnusten luomisessa.

Lisätietoja antaa

Paavo Pyykkönen
paavo.pyykkonen(at)oph.fi
+358 29 533 8547

 

Tästä linkistä pääset sähköiseen hakulomakkeeseen

Aika ja paikka

21.–26.4.2020
Päivämäärät sisältävät saapumis- ja lähtöpäivät
Vila da Marmeleira ja Santarem, Portugali Map link

Ilmoittautumisaika

9.1.2020 – 1.3.2020 klo 23:59

Liitteet

Englanninkielinen ohjelmaluonnos ja yleiskuvaus toteutuspaikasta