Erasmus+ nuorisoala: Vuoden 2022 hakuinfot nuorten osallistumishankkeille (KA154-YOU)

Rahoitushaku Webinaari Rahoitus Kansalaistoiminta Nuorisotyö Erasmus+ Erasmus+ nuorisoalalle EU:n nuoriso-ohjelmat

Avustusta nuorten osallistumisen vahvistamiseen 

Kenelle: Yleishyödylliset järjestöt, yhdistykset, vapaamuotoiset nuorten ryhmät, paikalliset ja alueelliset julkisyhteisöt kuten kunnalliset nuorisotoimet, seurakunnat ja maakuntaliitot

Mitä: Erasmus+ Nuorten osallistumishankkeessa kannustetaan kokeilemaan, testaamaan ja seuramaan uudenlaisia tapoja lisätä nuorten osallistumista, kuulemista ja vaikutusmahdollisuuksia. Hanke voi olla paikallinen, alueellinen, kansallinen tai kansainvälinen ja se tapahtuu kouluajan ulkopuolella. 

Miksi: Hankkeissa 13-30 vuotiaat nuoret saavat yhteiskunnassa äänensä esille ja voivat vaikuttaa heille merkittäviin asioihin. Samalla hankkeet innostavat vaikuttamaan, lisäävät tietoa EU:sta ja sen arvoista sekä tukevat nuorilähtöistä osallistumista.

Milloin: 

Hakuinfo maanantaina 29.8. kello 10-11 (huomio aikaistunut kellonaika, aiemmin ilmoitettu aika 14-15 on muuttunut) 

Hakuninfossa kuullaan hanke-esimerkki sekä esitellään nuorten osallistumishankkeen rahoitussäännöt ja toiminta. 

Näin me sen teimme! Nuoret vaikuttajat ja Annina Laaksonen, Suomen Nuorisoseurat.  Nuorisoseurojen nuoret mentorit sparraavat 15-25 vuotiaita nuoria, joita kiinnostaa vaikuttaminen omaan lähiympäristöön, omaan harrastustoimintaan sekä vaikkapa yleisesti nuorten asioihin. 

Toiminnan tavoitteena on:  

  1. Valmentaa 15-25-vuotiaita harrastajia kansalaisyhteiskuntaan, järjestötoimintaan sekä vaikuttamiseen​ 
  2. Tukea alueellista ja valtakunnallista nuorten osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa​ 
  3. Sparrata uusia nuorisoseuravaikuttajia ​ 
  4. Lisätä nuorten vaikuttamismahdollisuuksia järjestömme joka tasolla  

Lisätietoa kati.inkinen [at] oph.fi ja mauri.uusilehto [at] oph.fi

Seuraavat hakuajat:

  • Vuoden kolmas hakuaika päättyy 4.10.2022 klo 13.00
Liity infoon tästä linkistä