Erasmus+ nuorisoalalle: Eye Opener -nuorisovaihtokoulutus

Koulutus Kansainvälistyminen Nuorisotyö Erasmus+ nuorisoalalle

Koulutus nuorille ja heidän aikuisilleen

Eye Opener -koulutukseen voit lähteä nuorten kanssa. Sinä nuorisotyöntekijänä voit ottaa ryhmästäsi kaksi nuorta mukaan ja pääsette yhdessä tapaamaan muiden maiden edustajia ja suunnittelemaan nuorisovaihtoja alusta pitäen. Koulutus antaa teille hyvän mahdollisuuden aloittaa nuorisovaihdon suunnittelu niin, että nuorten osallisuus on mahdollisimman suuri. Sillä tavalla nuoret myös saavat enemmän kokemuksia ja oivaltavat enemmän asioita, kuin pelkästään seuraamalla aikuisten suunnittelemaa toimintaa.

Tähän koulutukseen voi lähteä, vaikka ei tiedä nuorisovaihdoista mitään, se on nimenomaan suunniteltu niille, joilla ei ole asiasta aikaisempaa kokemusta.

Koulutuksessa sekä nuoret että aikuiset työskentelevät välillä yhdessä kansainvälisessä ryhmässä, välillä taas voitte hoitaa asioita omalla äidinkielellä maaryhmässä. Välillä nuoret tekevät omia harjoituksiaan, kun aikuiset katsovat samaa asiaa heidän näkökulmastaan ja välillä taas rooleja vaihdetaan.

Eye Opener -koulutus järjestetään Romaniassa 14.-19.7.2022.

Millaiset tiimit voivat osallistua koulutukseen?

Tiimissä on yksi aikuinen sekä 1-2 nuorta. Heidän roolinsa ovat erilaiset: aikuinen on nuorisotyöntekijä, jonka tehtävänä on tukea omia nuoriaan, nuoret ovat taas osallistujia, joilla on oikeus saada tukea heidän kanssaan matkustavalta aikuiselta sekä koulutuksen aikana että tulevan hankkeenn suunnittelussa.

Nuoret voivat olla iältään 15-18-vuotiaita, viisitoistavuotiaat pärjäävät tässä koulutuksessa hyvin kokeneiden kouluttajien käsittelyssä.

Koulutuksen käyttökieli on englanti ja oma englanti notkistuu kyllä käyttökieleksi viikon aikana.

Kansainvälinen kokemus

Koulutushaku on auki koko Euroopalle, joten tiimejä tulee monista eri maista. Koulutus on opettavainen kokemus ei ainoastaan hanketaitojen, mutta myös kulttuurienvälisen kohtaamisen ja avarakatseisuuden näkökulmasta.

Majoituksen järjestämisessä voidaan noudattaa eri maiden olemassa olevia sääntöjä ja teidänkin täytyy keskustella erikseen, jakavatko nuoret huoneen esim. toisesta maasta tulleen nuoren kanssa vai nukkuvatko he nuorisotyöntekijän kanssa samassa huoneessa.

Osallistuminen ei maksa mitään

Koulutukseen osallistuminen ei maksa sinulle mitään. Korvaamme matkakulut kotiovelta tapahtumapaikalle ja takaisin 100%:sti matkan jälkeen. Jos haluat välttää lentämistä, voit myös matkustaa maata tai meriä pitkin. Jos et pysty maksamaan matkaa etukäteen, voimme antaa sinulle mahdollisuuden tilata liput meidän kauttamme.

Työnantajasi huolehtii työajan korvaamisesta, päivärahoista ja vakuutuksestasi.

Lue lisätietoja koulutusmatkoista sekä tarkemmat ohjeet matkojen varaamiseen ja korvaamiseen verkkosivuiltamme.

Korvaamme myös kaikki mahdolliset pandemiasta johtuvat lisäkulut matkallasi ja voit räätälöidä itsellesi turvallisemman matkustustavan.

Hae koulutukseen SALTOn sivuilla

Alla olevaa linkkiä näpäyttämällä pääset hakulomakkeeseen SALTOn sivuille (Apply Now! -painike). Seuraa sivun ohjeita.

Lähetä hakemuksesi ennen 31.5.2022.

Lisätietoja antaa

Laura Lehto
laura.lehto(at)oph.fi
+358 29 5331141

Tästä linkistä pääset sähköiseen hakulomakkeeseen

Aika ja paikka

14. – 19.7.2022
Päivämäärät sisältävät saapumis- ja lähtöpäivät

Ilmoittautumisaika

20.11.2021 – 31.5.2022 klo 23:59

Liitteet

Tarkempaa tietoa koulutuksesta englanniksi