Kaunokirjallisuden levitystuen hakuinfo

Webinaari Kulttuuri Luova Eurooppa

EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta on mahdollista hakea rahoitusta eurooppalaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen, julkaisuun, levitykseen ja markkinointiin. Tukea voi hakea joko yksin tai yhteistyössä esim. kirjallisuustapahtumien, muiden kustantamojen tai jakelijoiden kanssa.  Vuoden 2022 haku päättyy 31.5.

Tavoitteena on vahvistaa eurooppalaisen kaunokirjallisuuden vaihtoa ja levitystä, löytää sille uusia yleisöjä sekä vahvistaa kirja-alan kilpailukykyä kannustamalla yhteistyöhön kirja-alan arvoketjun sisällä. 

Tilaisuudessa kuulet kokemuksia myös tuen pitkäjänteisestä hyödyntämisestä ja arvioinnista

Kokemuksia Luova Eurooppa -käännöstuen hyödyntämisestä kertoo slovenialaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistuneen Malinc Publishingin Barbara Pregelj. Barbara on myös kääntäjä ja Nova Goricin yliopiston professori. Hänellä on kokemusta kolmesta Luova Eurooppa -ohjelman käännöshankkeesta vuosilta 2015-2020 ja parhaillaan hän luotsaa uutta, monen toimijan yhteistyönä toteutettavaa kaunokirjallisuuden levityshanketta.

Lisäksi hakuvinkkejä ja kokemuksia käännöshankkeiden arvioinnista jakaa Laura Serkosalo Nuoren Voiman Liitosta.
 

Ohjelma

11.00 Tervetuloa & Luova Eurooppa -ohjelman tuki kaunokirjallisuuden levityshankkeille
Hanna Hietaluoma-Hanin & Riikka Koivula, Luova Eurooppa -yhteyspiste

11.20 Experiences from Creative Europe from the point of view of Malinc Publishing
Barbara Pregelj, editor in chief, Malinc Publishing

Kysymyksiä

12.00 Hakuvinkkejä ja kokemuksia arviointiprosessista
Laura Serkosalo, toiminnanjohtaja, Nuoren Voiman Liitto

12.20 Kysymyksiä ja keskustelua
 

Ilmoittaudu mukaan

Tilaisuus järjestetään Teams-kokouksena. Ilmoittaudu mukaan viimeistään päivää ennen tilaisuutta. Lähetämme osallistumislinkit ilmoittautuneille ennen tilaisuutta.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan rahoituksen hakemisesta!
 

Ilmoittautumislomakkeelle