Aamukahvit_ Ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen kehittämishankkeet

Webinaari Erityinen tuki Lukiokoulutus

Alueellisilla tapaamisilla tuetaan hankkeiden kehittämistyötä. Matalan kynnyksen verkostotapaamisessa kuullaan ja keskustellaan hankkeista ja niiden edistymisistä. Eri hanketoimijoiden kohtaamiset lisäävät tietoa alueen eri hankkeista. Yhdessä kehittäminen mahdollistavat yhteisen dialogin toimintamalleista sekä monipuolistaa toimintatapojen ratkaisuja. Tapaamiset ovat erinomainen tapa tehdä vertaisarviointia, verkostoitua sekä levittää hankekokemuksia muille hanketoimijoille ja OPH:n yhteyshenkilöille. Tapaamisissa vahvistetaan hanketoimijoiden tietoja ja taitoja hanketyöskentelystä sekä kehittämistyön mallien juurruttamisesta osaksi arkea.

Tilaisuudessa hanketoimijat esittelevät oman hankkeensa tavoitteet, mitä hanke on tähän mennessä edennyt sekä mitä hankkeessa tapahtuu seuraavaksi? Lisäksi hanketoimijat voivat esitellä omaa toimenpiteitään, toteutusmallejaan sekä ratkaisujaan, jotta tavoitteisiin voidaan päästä. Esityksen suunnittelussa voitte käyttää apuna ohessa olevaa diaesitys-mallia.

Tapaamiset järjestetään etänä.

Tilaisuus on tarkoitettu 1.8.2024 aloitteiden hankkeiden hanketoimijoille. 

2.12. (Helsinki, Hämeenlinna, Järvenpää, Lahti, Rajamäki ja Vantaa) ilmoittautumislinkki

3.12. (Kuopio, Oulu, Raahe, Raisio, Salo, Tampere, Nivala, Vörå ja Ylivieska) ilmoittautumislinkki

 

Lisätietoa tapahtumasta Ansa Savolainen, anne-maria.savolainen [at] oph.fi

Aika ja paikka

2. – 3.12.2024
3 tuntia

Ilmoittautumisaika

10.10.2024 – 22.11.2024 klo 16:00

Liitteet

Diaesitys-malli