Oppimisen tuessa ajankohtaista – Purje-Seglet -verkoston infotilaisuus
Tule kuulemaan varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen ajankohtaisista asioista!
Infotilaisuus on kaksikielinen eli ajankohtaisista asioista kerrotaan suomeksi ja ruotsiksi.
Etänä järjestettävässä infotilaisuudessa kerrotaan lausuttavana olevasta hallituksen esityksestä perusopetuslain muuttamisesta - millä tavalla oppimisen tuki esi- ja perusopetuksessa on esitetty muutettavaksi. Tämän lisäksi infotilaisuudessa kerrotaan lyhyesti Opetushallituksen roolista esi- ja perusopetuksen tuen uudistuksen prosessissa, ja millaista tukea Opetushallitus voi tarjota tuen uudistuksen toimeenpanolle. Infotilaisuudessa kerrotaan myös kouluun kiinnittymiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Tilaisuuden lopuksi tutustutaan vasta julkaistuun tukimateriaaliin, joka käsittelee inkluusiota varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa - miten inklusiiviset periaatteet ohjaavat tuen järjestämistä.
Infotilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tilaisuuteen ei ole erillistä ilmoittautumista, vaan Linkit-kohdasta löytyvä osallistumislinkki ohjaa suoraan Teamsissa järjestettävään tilaisuuteen.
Infotilaisuuden esitysmateriaali tallennetaan Purje-verkoston verkkosivulle. https://www.oph.fi/fi/kehittaminen/purje-varhaiskasvatuksen-esiopetuksen-ja-perusopetuksen-oppimisen-tuen-verkosto
Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Purje-Seglet -verkoston sähköisessä työtilassa kahden viikon ajan tilaisuuden jälkeen.
Tervetuloa!