Opetushallitus myöntää valtionavustuksina ja apurahoina vuosittain lähes 200 m€ koulutuksen järjestäjille, oppilaitoksille, järjestöille ja yhteisöille sekä yksityishenkilöille. Summa sisältää sekä niin sanottuja perinteisiä valtionavustuksia, joita kohdennetaan erityisesti yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen, että kansainvälistymisen edistämiseen tarkoitetun rahoituksen. Summa on ollut viime vuosina kasvussa muun muassa lisääntyvän Erasmus+ -rahoituksen vuoksi.
Rahoituksen avulla kasvatetaan yksilöiden kuten opettajien ja yhteisöjen kuten koulujen ja opetuksen järjestäjien osaamista sekä tuetaan toiminnan kehittämistä.
Kehittämisrahoituksen tarkoituksena on osaltaan vastata Opetushallituksen keskeisiin vaikuttavuustavoitteisiin. Uudistuksen avulla haluamme lisätä opetuksen ja koulutuksen kehittämisrahoituksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kehittämisrahoitus on yksi tapa tarttua yhteiskunnan monimuotoisiin ilmiöihin kuten esimerkiksi digitalisaatioon ja tasa-arvoon ja löytää niihin ratkaisuja.
Haluamme myös uudistaa toimintaamme niin, että voimme ottaa paremmin huomioon asiakkaiden tarpeet sekä rahoitusten painopisteiden määrittelyssä että itse hakuprosessissa.