Opetushallituksen järjestämässä Käsitetyöpajassa 4.9.2019 tarkasteltiin maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä käsitteitä ja kysyttiin: miten vakiintuneet sanat, käsitteet ja määritteet vaikuttavat yhdenvertaisuuden toteutumiseen ja kotoutumisen onnistumiseen?
Käsitetyöpaja

 

"Termien käytössä on mietittävä kontekstia.”

”Mikään ei ’ole’ vaan kaikki tehdään – prosessit, näkökulmat ja valtapositiot. Paljon riippuu tilanteesta ja kuka puhuu ja kenestä.”

 “Tone of voice is important: ‘maahanmuuttaja’ can be said in a friendly or a hostile way."

Työpajassa Liban Sheikh Rauhankasvatusinstituutista piti puheenvuoron rodullistamisen mekanismeista ja normatiivisesta valkoisuudesta ja Shadia Rask Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta etuoikeuksista ja intersektioista yksilöiden elämässä. 

Shadia Rask

 

Liite
Liban Sheikh

Työpajatyöskentely

Kaikille avoimeen työpajaan osallistui niin järjestöjen ja viranomaisten edustajia kuin yksityishenkilöitä yteensä reilu 100 henkeä. Työpajaan oli valittu käsiteltäväksi kolmetoista virallisissa yhteyksissä, kuten lakiteksteissä ja opetussuunnitelmissa, käytettävää käsitettä. Jokaisella ryhmällä oli pohdittavanaan yksi käsite. Useimpia käsitteitä työsti kaksi eri ryhmää. Ryhmissä keskusteltiin ensin käsitteen herättämistä mielikuvista ja ajatuksista, minkä jälkeen tarkasteltiin sitä, millaisissa konteksteissa käsitettä käytetään ja millaisia ajatuksia tämä herätti. Työpajan tulokset on koottu tilaisuuden ryhmäkeskustelujen dokumentoinnin pohjalta. Opetushallitus ei vastaa tulosten sisällöstä.

Käsitteiden työstämistä jatketaan 19.11.2019 järjestettävässä Vaikutustyöpajassa, jossa pohdimme yhdessä sitä, millaisin teoin voimme rakentaa yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset https://www.oph.fi/fi/tapahtumat/2019/vaikutustyopaja-moninainen-yhteiskunta-tekoja

Käsitetyöpajan ryhmätyökeskuteluiden tulokset

”Maahanmuuttaja”

Synnyttää mielikuvan jatkuvan muuttamisen tilasta (vs. ”maahanmuuttanut”).

Syyt maahanmuutolle ovat monipuolisia (työ, oppiminen tai kiinnostus maahan), mitä tämä käsite ei tuo esiin. Esimerkiksi globaali työvoima on mobiilia, ja siksi maantieteellisyyteen viittaava käsite, kuten maahanmuuttaja, ei kuvaa tätä ryhmää oikeasti.

Suomessa syntynyttä lasta ei tulisi kutsua maahanmuuttajaksi.

”Toisen sukupolven maahanmuuttaja”

Käsite herätti kysymyksen siitä, kuinka pitkälle sukupolvia täytyy kuljettaa. Jos käytetään toisen polven maahanmuuttaja -käsitettä, kotoutumisen prosessi on loputon.

Käsite koettiin ulossulkevana, leimaavana ja toiseuttavana sekä tapana homogenisoida suomalaisuutta. Kysyttiin: Mihin loppuu kotoutuminen ja milloin on suomalainen? Miksi ei voi olla vain suomalainen?

Käsitteen koettiin tosiasiassa kuvaavan ihmisen ihonväriä. Termin ei koettu olevan neutraali ja sen katsottiin niputtavan ison ryhmän yhteen termiin. Olisiko parempi lainata englanninkielisiä termejä, kuten rodullistaminen, POC (person of colour), ruskeat, mustat?

Huomautettiin, että uudet käsitteet tai käsitteiden uudenlainen käyttö ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ihmiset näkisi eroja toisissaan. Esimerkiksi koulussa kaikki näkevät toisensa ihon värin. Siellä tukea tarvitaan, koska kiusaaminen ei ole sama asia kuin rasismi. Koulujen on oltava paremmin kykeneviä käsittelemään molempia ilmiöitä.

”Ulkomaalainen”

”Lainsäädännön määritelmä!” ”Kieli on valtaa.”

Käsite herätti esimerkiksi seuraavia mielikuvia: ulkopuolinen, ei-suomalainen, ajatus meistä ja heistä, joku tulee ”ulkopuolelta”, on ”ulkona”, vähän tietämätön paikallisesta kulttuurista. Ulkopuolinen, sisämaalainen? Milloin joku lakkaa olemassa ulkomaalainen?

”Maahanmuuttaja ≠ ulkomaalainen – silti käytetään synonyymina Suomessa!”

Tuotiin esiin, että tutkimus ja tilastointimielessä on tärkeää, että meillä on termi/termejä, joita voidaan käyttää esimerkiksi väestöryhmien välisten erojen tarkasteluun, mutta ulkomaalaisuus ei aina ole relevantti tieto. Jos termiä ei käytetä oikeassa asiayhteydessä, silloin termi on toiseuttava, esimerkiksi jos sitä käytetään vain ulkonäön perusteella.

”Ulkomaalaistaustainen”

Käsite koettiin epämääräisenä terminä, jota käytetään negatiivisesti julkisessa keskustelussa. Joissain tilanteissa se tunnistetaan koodikieleksi, jolla tarkoitetaan oikeasti ”ruskeaa”, ”ei-länsimaalaista”. ”Ikuisesti taustainen? Maahanmuuttaja/ulkomaalainen (turisti?)/pakolainen?”

Toisaalta käyttötapa koettiin neutraalina viranomaiskielenä, jolla viitataan ”henkilöön, jonka sukujuuret ovat muualla, kuin siinä maassa, missä hän tällä hetkellä asuu”. Huomautettiin kuitenkin, että ”ulkomaalaistaustaisella” henkilöllä ei välttämättä ole siteitä ko. ”ulkomaahan”. Tämän vuoksi käsitettä pidettiin kyseenalaisena myös tilastoinnissa. Toisaalta käsitteen korvaaminen toisella käsitteellä ei välttämättä poista ongelmallisuutta, joka siihen liittyy.

Yhdistyy osallisuuden tematiikkaan: miksi ei puhuta vain osallisuudesta?

”Vieraskielinen”

Käsitettä pidettiin kategorioivana, byrokraattisena, syrjivänä ja hallinnollisena.

”Tilastokieltä?” Henkilö vai ilmiö? Vieras – kenelle? ”Onko vieraskielinen-käsite synonyymi ulkomaalaisille?”

Pohdittiin, muuttaako kielitaito tilannetta: onko vieraskielisyys asteittaista?

Huomautettiin, että käsite on alun perin luotu tilastoimista varten ja eri tarkoitukseen, missä sitä yleisesti käytetään. Käsitettä ei ole luotu kuvaamaan ”kielellistä todellisuutta”. Käsitteen avulla turvataan esimerkiksi virallisten kielten asemaa ja hallinnollisten palveluiden saatavuutta. Ehdotettiin, että jatkossa monikielisyyttä dokumentoitaisiin eri tavalla kuin nyt, eli että tilastollisesti voisi ilmoittaa monta ”äidinkieltä”. Pohdittiin myös, tarvitaanko ylipäätään käsitettä niille kielille, jotka eivät ole Suomen virallisia kieliä. 

Käsitetyöpaja 2

”Suomalaistaustainen”

”Historiallinen? Mennyttä?” ”Poissulkeva käsite?”

Kysyttiin: Onko kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet suomalaistaustaistua? Mikä merkitys suomalaistaustaisuudella on? Onko eri asia kuin suomalainen?

Tilastointiin käsitteen koettiin sopivan, mutta arkikieleen ei.

Keskusteltiin siitä, kauanko tämänkaltainen temaattinen jako on tarpeellista. Eivätkö melkein kaikki suomalaiset ole suomalaistaustaisia ja ulkomaalaistaustaisia? Entä suomalaistaustainen vs. kantasuomalainen? Onko suomalaisuus sidottu kansalaisuuteen? Mitä menetetään, jos tätä termiä ei olisi?

”Suomalaistaustainen -> Olisiko parempi kategoria syntysuomalainen?”

Pohdittiin myös sitä, että kun maahanmuuttaja menestyy, suomalaiset sanovat, että menestyjällä on suomalainen tausta. Suomalaisuutta käytetään valitulla tai joustavalla tavalla – jos suomalaiset voivat hyötyä tästä, maahanmuuttajat voivat olla suomalaistaustaisia. Milloin suomalaiset eivät välitä suomalaistaustaisuudesta?

Käsitetyöpajan osallistujia

”Uussuomalainen”

”Hyvä, että keskitytään tulevaisuuteen eikä taustaan. Mutta kenen pelisäännöillä?”

Pohdittiin, yritetäänkö pakottaa ihmisiä tiettyyn muottiin ja ollaanko rakentamassa uutta kansallisidentiteettiä.

Esitettiin, että suomalaisia ei pitäisi jakaa kahteen ryhmään, uussuomalainen vs. kantasuomalainen. Heräsi kysymys, miksi erottelua ylipäänsä tarvitsee tehdä. Uussuomalaisuutta pidettiin hahmottomana käsitteenä: Ketä se oikeastaan tarkoittaa? Ketä se palvelee?

Tuotiin myös esiin, että eri kielissä etuliite ”uus-” saa erilaisia konnotaatioita: New Canadian viittaa siihen, ettei taustallasi ole väliä vaan sinulla on uusi identiteetti, kun taas Venäjällä ”uusvenäläinen” saattaa herättää negatiivisia mielikuvia vrt. ”uusrikas”.

”Kotoutuminen”

”Tunne, toiminta, tieto.”

”Osallisuus, kaksisuuntaista, pirstaloitunutta, tapahtuu vuorovaikutuksessa, eri toimijoita ja yhteisöjä.”

Pohdittiin: Kuka toteuttaa? Mikä edistää? Ikuinen prosessi? Mitä kotoutuminen vaatii? Milloin olemme saavuttaneet kotoutumisen? Mitä sillä tarkoitetaan lopulta? Milloin ei enää puhuta kotoutumisesta? Miten sosioekonominen tausta otetaan tässä huomioon? Onko päättymispäivää?

Kotoutumisen koettiin viittavan yhteiskuntaan mukaan pääsemiseen, mikä voi tarkoittaa inkluusiota tai pelkkää assimilaatiota. Syntyi ristiviitainen tunne siitä, että ”kodiksi tekeminen” on positiivinen asia, mutta miten ja mistä luopuen. Herätti mielikuvan vahvemmasta subjektiivisuudesta kuin käsite ”kotouttaminen”.

Työn korostuminen kotoutumisen onnistumisessa arvelutti, kokonaisvaltaisemman lähestymistavan katsottiin edistävän paremmin myös työllistymistä. Ehdotettiin, että pitäisi tarjota enemmän mahdollisuuksia ilmaista itseään kansainvälisesti tunnetulla kielellä, kuten englannilla.

Ajatukseen kotoutumisesta ”ylisukupolvisena prosessina” katsottiin sisältyvän ajatus tietystä suomalaisuudesta. Vertaa esimerkiksi: suomalaisuus toteutuu Suomessa syntyneessä ihmisessä. Mitä siis tarkoittaa ylisukupolvinen kotoutuminen?

”Kotouttaminen”

Herättää mielikuvan ”ylhäältä alas” etenevästä prosessista, jossa yksilö on häivytetty. Käsitteen koettiin toiseuttavan ”kohteen” voimaannuttamisen sijaan, koska se ei tunnusta toimijuutta kuten esimerkiksi ”kotoutumisen tuki”. Toisaalta kotouttamisen katsottiin olevan valtion velvollisuus, mutta kysyttiin, onko siinä tilaa kotoutujalle.

Käsitteessä katsottiin korostuvan hyötyaspekti, ei potentiaalin tunnistaminen, tunnustaminen tai tukeminen. Käsite herätti mielikuvan siitä, että hallitus näyttää ulkomaalaisille, millainen elämä oikeasti toimii: länsimaalinen kulttuuri vs. toiset kulttuurit = kolonisaatio. 

Toisaalta käsitteeseen yhdistettiin myös hyvinvointia, terveyttä, koulutusta ja työllisyyttä. Hyvinvointia haluttiin silti korostaa lisää. Nyt kotouttamisen koettiin olevan vain työllistämistä varten ja erityisesti työllistymistä tietyille aloille.

”Tiedämmekö, kuinka ’kotouttaa´, jos emme tiedä, ketä ’kotoutamme’?”

Käsitetyöpajan osallistuja

”Kulttuuri-identiteetti”

Käsitteessä tunnistettiin sisäinen ristiriitaisuus: kulttuurin koettiin viittaavan yhteisöön ja identiteetin yksilöön. Tuotiin esiin, että monilla ihmisillä on ns. kaksoisidentiteetti, mikä haastaa ajatuksen kulttuuri-identiteetistä. Voisiko kulttuuri-identiteetin sijaan puhua omaksuttu identiteetistä, jossa korostuisi identiteetin muuttuvuus?

Kulttuuri-identiteetti vs. kulttuuritietoisuus – pohdittiin, pitäisikö koulun tukea jälkimäistä. Miten olisi yhteiskunta, jossa kulttuuri ei enää rakenna ihmisten koko identiteettiä, vaan on vain yksi osa identiteettiä?

”Kulttuurisensitiivisyys”

”Hienotunteisuus, hyssyttely.” ”En tiedä mitä pitäisi ajatella.”

”How to be culturally/individually sensitive without “tolerating” traditions that are against the Finnish legislation?”

”When someone doing something bad in my culture, people treat me badly.”

“We have to be sensitive to them, not for people who are us.”

Pohdittiin: Normi on, että ihmiset ovat samanlaisia. Mitä jos normi olisikin, että kaikki ovat erilaisia – silloin ei tarvitsisi olla kulttuurisensitiivinen!

Esitettiin, että jokaisessa keskustelussa molempien keskustelukumppanien pitäisi tiedostaa, että kulttuuri on myös yksilöllinen asia. Siksi kulttuurinen sensitiivisyys täytyy rakentaa jokaisessa keskustelussa aina uudelleen.

”Kulttuurinen moninaisuus”

”Mahdollisuus, ei uhka.” ”Herättää uteliaisuutta.” ”Neutraali mutta abstrakti.” ”Vanhentunut?”

Termillä ei koettu vielä olevan voimakasta konnotaatiota. Sen koettiin olevan parempi kuin käsite ”monikulttuurisuus”, mutta hieman abstrakti ja vaikeasti ymmärrettävä: sen pitäisi sisältää laaja-alaisesti kulttuuri, eikä vain pelkkä etnisyys.

Kulttuurin käsite mietitytti: riittäisikö kuitenkin pelkkä moninaisuus?

”Moninainen suomalainen kulttuuriperintö”

”Onko nykypäivää?” ”Kuinka moninainen?” ”Kulttuuriperintö vai kulttuuriperinnöt, muuttuva?” ”Suomalainen vai saamelainen, romani, suomenruotsalainen?”

Pohdittiin, olisiko parempi puhua moninaisista kulttuuriperinnöistä Suomessa.

Keskusteltiin myös siitä, huomioiko käsite kylliksi valta-asetelmat -> valkoinen, lännen normatiivisuus?

Mitkä ovat merkitykselliset kulttuuriset erot, joiden välistä ”vuorovaikutusta” edistetään?

Käsitetyöpajan osallistuja

Lisätiedot:

Anne Kolehmainen, Kotoutumisen tukeminen -vaikutusohjelmavastaava, anne.kolehmainen@oph.fi