Oppaat ja käsikirjat

Kansainvälisen osaajan työkalupakki työnhakuun ammattiin opiskeleville

Kansainvälistyminen Ammatillinen koulutus
Kansainvälisen osaajan työkalupakki työnhakuun ammattiin opiskeleville

Kansainvälisen osaajan työkalupakki työnhakuun ammattiin opiskeleville
(pdf, 1.52 MB)

Lataa

Kansainvälisen osaajan työkalupakeista saa apua työnhakuun. Nuorille ja opiskelijoille suunnatun materiaalin ovat ideoineet ja toteuttaneet Anna Martela, Pinja Parkkonen ja Tuire Vataja.

Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista kertyy monella eri tavalla, joita kaikkia ei edes tule ajatelleeksi. Osa osaamisesta jää työnhakutilanteessa helposti piiloon myös työnantajalta. Nämä apukysymykset ja esimerkkivastaukset ohjaavat sinua kertomaan osaamisestasi erityisesti kansainvälisestä näkökulmasta. Millaisia taitoja olet hankkinut vaihtojaksolla tai harjoittelussa ulkomailla? Pelkkä maininta ulkomaanjaksosta ei riitä, sillä työnantaja haluaa tietää osaamisestasi enemmän.

Apukysymykset ja esimerkkivastaukset on jaettu aihepiireittäin. Saat niistä ideoita työnhakuprosessin eri vaiheisiin, olipa kyse sitten työhakemuksen tai CV:n laatimisesta tai työhaastatteluun valmistautumisesta. Muistathan, että kansainvälistä kokemusta olet voinut saada myös kotimaassa ja Internetin välityksellä!

Tekijät
Anna Martela, Pinja Parkkonen, Tuire Vataja
Julkaisuvuosi
2019
Julkaisu saatavana kielillä