Raportit ja selvitykset

Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2018

Opetus ja ohjaus Oppimisympäristö Perusopetus
Kannen kuva: Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2018

Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2018
(pdf, 1.47 MB)

Lataa

Perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 ensituloksia, osa 1  

TALIS 2018 (Teaching and Learning International Survey) on Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n toimesta toteutettu kansainvälinen opetuksen ja oppimisen tutkimus, johon osallistui 48 maata tai aluetta. Suomesta tutkimukseen osallistui vuonna 2018 perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 kouluista yli 150 rehtoria ja yli 2 800 opettajaa. 

Tulokset julkaistaan kahdessa osassa. Ensimmäinen osa julkistettiin 19.6. 2019 ja toinen osa 5.10.2020 klo 12. 

Ensimmäinen, 19.6. julkaistava osa keskittyy koulujen oppimisympäristöön ja opettajien työoloihin. Se arvioi myös, kohtaavatko opettajien ja rehtoreiden ammatillisen osaamisen kehittymisen tarpeet ja niitä vastaava täydennyskoulutuksen tarjonta. Tutkimuksen toteutti Suomessa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ja hanketta koordinoi Opetushallituksen asettama kansallinen ohjausryhmä.

Täältä löydät julkaisun toisen osan:
Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2018 (osa 2)

Tekijät
Matti Taajamo ja Eija Puhakka
Julkaisuvuosi
2019
ISBN pdf
978-952-13-6612-3
Sarja
Raportit ja selvitykset 2019:8
ISSN pdf
1798-8926
Julkaisu saatavana kielillä
Suomeksi