Usein kysyttyä

Miten järjestetään koulun aloittavien tutustuminen perusopetukseen?

Keywords: Koronavirus Perusopetus

Päivitetty 15.10.2021

Koronavirusepidemia huomioidaan monin tavoin suunniteltaessa, miten järjestetään perusopetusta aloittavien oppilaiden ja heidän huoltajiensa tutustuminen perusopetukseen ja uuteen kouluun. Osalla oppilaista on saattanut olla taukoja esiopetuksessa, jolloin oppilaat voivat tarvita tavallista enemmän tukea koulun aloituksessa. Järjestelyissä otetaan huomioon kouluun tutustuminen sekä koulun aloitus esimerkiksi ryhmäyttämisen ja tiloihin tutustumisen näkökulmasta.   

Hyvän ja toimivan kodin ja koulun yhteistyön rakentaminen on tärkeää myös korona-aikana. Kouluun tutustumisesta ja koulun aloituksen järjestämisestä on tärkeää viestiä myös huoltajille. Tiedottamisessa voidaan hyödyntää paperisia tai sähköisiä tiedotteita tai esimerkiksi videoita. Monikielisten oppilaiden ja huoltajien tiedottaminen varmistetaan erikseen.

Opetuksen järjestäjän on tärkeä seurata ajankohtaisia kansallisia ja paikallisia määräyksiä ja suosituksia.

THL:n ja OKM:n suosituksen mukaan muiden kuin lasten sekä koulun ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan oleskelu koulun tai varhaiskasvatuksen alueella on mahdollista tartuntatautilain mukaiset hygieniavaatimukset huomioiden. Vastaavalla tavalla järjestetään myös lapsen ja perheen mahdollisuus tutustua koulun tai varhaiskasvatuksen toimintaan. Tärkeää on, että tiloissa voidaan liikkua väljästi eikä tule ruuhkaa. Tutustumiset voitaisiin järjestää esimerkiksi sellaiseen aikaan, jolloin koulussa ei ole opetusta. Tutustumiset kannattaa porrastaa, jotta tutustujamäärä pysyy pienenä. Tutustumisissa tulee huomioida yleiset hygieniasuositukset, kuten alueellinen tai paikallinen maskisuositus. Erityisesti on korostettava ennakkotiedotuksessa, että kouluun voi tutustua vain oireettomana. Opetuksen järjestäjät päättävät mahdollisten tutustumisten käytännön järjestelyistä. Opetuksen järjestäjän tulee myös ottaa huomioon mahdolliset paikalliset rajoitusmääräykset ja suositukset esimerkiksi tilojen käytöstä tai kokoontumisista.  

Koulun aloituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota hygieniaohjeistuksiin sekä siihen, miten oppilaat oppivat toimimaan uudessa koulussa ja ryhmässä turvallisesti. Koulun aloituksessa kiinnitetään erityistä huomiota yhteenkuuluvuuden tunteeseen, välittämiseen, hyvään ryhmähenkeen ja tuen antamiseen. Oppilaiden, koulun aikuisten ja huoltajien tutustuminen tukee koulun aloittamista. Uutta oppilasta tuetaan ryhmän jäseneksi pääsemisessä, työtapojen opettelussa ja tarvittaessa jatketaan oppilaan saamaa kasvun ja oppimisen sekä oppilashuollon tukea.

6.8.2021 tekstiin on päivitetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön uusi suositus opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana.

9.9.2021 poistettu maininta keväästä 2021.

15.10.2021 päivitetty vastaamaan OKM:n ja THL:n 12.10. annettuja suosituksia opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille 

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/miten-kevaalla-2021-jarjestetaan-k…