28 aiheeseen liittyvää kysymystä

Avainsanat eTwinning

Omaa esittelyä on mahdollista muokata milloin vain rekisteröitymisen jälkeen. Esittelyyn voi kirjoittaa esimerkiksi mitä opettaa ja millä koulutusasteella sekä siitä, mistä aiheista on kiinnostunut. Esittelyssä voi myös kertoa tavoitteita tai aiempia kokemuksia eTwinningistä. Esittely kannattaa kirjoittaa sillä kielellä, jolla haluaa kommunikoida tai jolla haluaa toteuttaa projektin. Silloin löytää helpommin projektikumppaneita. Esittelyn voi kirjoittaa myös usealla eri kielellä.


Avainsanat eTwinning

Käyttäjän tulee ensin valita alue (maakunta). Sen jälkeen käyttäjä voi etsiä valikosta oman koulunsa. Jos yksikään opettaja koulusta ei ole aiemmin rekisteröitynyt eTwinningiin, ei koulua vielä löydy valikosta ja tulee luoda uusi koulu.

 
Avainsanat eTwinning

Lomakkeeseen täytettävä kohta ”School number (official)” on käytössä monessa Euroopan maassa, mutta ei Suomessa. Suomalaisen koulun kohdalla tähän voi täyttää minkä tahansa luvun, esim. 1.

 

Avainsanat eTwinning

eTwinning-toiminnan kohderyhmää ovat järjestämisluvan saaneet koulutuksenjärjestäjät, jotka tarjoavat kansallisiin opetussuunnitelmiin perustuvaa opetusta. Kohderyhmänä ovat pääasiassa koulutussektorit varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Voit rekisteröityä, jos työskentelet kyseiseen ryhmään kuuluvassa oppilaitoksessa.

Jos et kuulu kohderyhmään, voi EPALE (Electronic Platform for Adult Learning in Europe) tarjota mahdollisuuksia.

Avainsanat eTwinning

Suomen eTwinning-tukipalvelu ei valitettavasti pysty vaihtamaan sähköpostiosoitetta käyttäjän puolesta. Jos tunnus ja salasana ovat tiedossa, niin käyttäjä voi itse vaihtaa sähköpostiosoitteen profiilissaan. Käyttäjätunnus on ainoa, jota ei voi muokata omissa tiedoissa.

Jos olet unohtanut salasanasi, mutta käyttäjätunnus tai rekisteröity sähköpostiosoite on tallessa, ole yhteydessä Suomen eTwinning-tukipalveluun. Tukipalvelu voi luoda käyttäjälle uuden salasanan.

Avainsanat eTwinning

Jos virheellinen tieto (esimerkiksi sähköpostiosoite tai esittelyteksti) on syötetty rekisteröitymisvaiheessa, kannattaa tästä ilmoittaa Suomen eTwinning-tukipalveluun. Tällöin tukipalvelu voi hyväksyä rekisteröinnin ja käydä sitten heti korjaamassa käyttäjän tekemän virheen tiedoissa.

Kun rekisteröityminen on hyväksytty, käyttäjä pystyy muokkaamaan itse kaikkia muita tilinsä tietoja paitsi käyttäjänimeä.

Avainsanat eTwinning

Voit kokeilla ladata kuvan eri selaimella tai käyttää kuvankäsittelyohjelmaa. Avaa kuva kuvankäsittelyohjelmassa ja tarkista, että se on oikein päin. Voit samalla pienentää kokoa hieman, laittaa esim. leveydeksi 600 pikseliä. Tallenna kuva ja lataa se eTwinning Liveen.

Avainsanat eTwinning

Eri eTwinning-projekteihin on mahdollista nimetä eri koulut, jos käyttäjä työskentelee useammassa koulussa. Projektia perustaessa oikea koulu tulee valita omia tietojen yhteydessä. Kun käyttäjä puolestaan saa kutsun liittyä projektiin, oikea koulu tulee valita saatavilla olevasta valikosta.   

Jälkikäteen koulun muuttaminen ei valitettavasti onnistu itse. Tässä tilanteessa ole yhteydessä Suomen eTwinning-tukipalveluun.

Avainsanat eTwinning

Kaikki projektit suljetaan kerran vuodessa automaattisesti, mutta käyttäjä voi käydä itse helposti avaamassa ne eTwinning Liven projektit-osiossa. Sivulla näet listan omista projekteistasi, jotka ovat meneillään tai päättyneet. Päättyneen projektin kohdalla voi klikata ”Avaa projekti uudelleen”, jolloin käyttäjä pääsee taas TwinSpaceen.

Avainsanat eTwinning

Kaikki projektit suljetaan kerran vuodessa automaattisesti, mutta käyttäjä voi käydä itse helposti avaamassa ne eTwinning Livessä projektit-osiossa. Sivulla näet listan omista projekteistasi, jotka ovat meneillään tai päättyneet. Päättyneen projektin kohdalla voi klikata ”Avaa projekti uudelleen”, jolloin käyttäjä pääsee taas TwinSpaceen.

Näytetään 1-10/28