18 aiheeseen liittyvää kysymystä

Avainsanat Arviointi ja todistukset Henkilökohtaistaminen Opiskelijavalinnat Ammatillinen koulutus Lukiokoulutus Perusopetus

Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaan henkilö vahvistetaan kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Sukupuolen vahvistamista seuraa rekistereiden, asiakirjojen, henkilöllisyystodistusten ja vastaavien muuttaminen siltä osin, kuin muutos vaikuttaa niissä oleviin merkintöihin. Tämä voi koskea myös koulutodistuksia.

Koulun tai oppilaitoksen entisellä oppilaalla tai opiskelijalla, joka on vahvistanut sukupuolensa, on oikeus saada uusi, nykyisellä nimellään ja henkilötunnuksellaan varustettu todistus. Todistuksesta ei saa ilmetä suoraan tai epäsuorasti, että hän on vahvistanut sukupuolensa. Vanha todistus on kuitenkin säilytettävä. Todistus päivätään aikaisemman todistuksen tilalle annettavan todistuksen laatimisajankohtaan.

Avainsanat Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Lähtökohtana on, että ammatillisten tutkinnon osien näytöt toteutetaan ja ammattitaito osoitetaan työpaikoilla käytännön työtehtävissä. Perustellusta syystä näytöt voidaan järjestään myös muualla. Näitä syitä voivat olla esimerkiksi se, että erityistilanteeseen liittyvää ammattitaitoa ei ole mahdollista osoittaa käytännössä tai vaarana on esimerkiksi potilas- tai liikenneturvallisuuden vaarantuminen. Mahdolliset muut näyttöympäristöt määritellään kunkin opiskelijan kohdalla henkilökohtaisesti. Näyttöjä suunniteltaessa on syytä katsoa tutkintokohtaisesti myös se, millaisia täydentäviä ammattitaidon osoittamistapoja tutkinnon perusteissa on määritelty.

Avainsanat Arviointi ja todistukset Ammatillinen koulutus

Joillakin aloilla on tyypillistä, että ammatillisen tutkinnon suoritettuaan opiskelija haluaa suorittaa myös saman tutkinnon toisen osaamisalan. Näin opiskelija vahvistaa osaamistaan ja lisää työllistymismahdollisuuksiaan.

Määräysten mukaan todistus kirjoitetaan aina niiden perusteiden mukaisesti, joilla tutkinto tai tutkinnon osat on suoritettu.

Kun tutkinnon perusteet, joilla opiskelija on suorittanut tutkinnon, ovat edelleen voimassa, niin opiskelija voi aloittaa opintonsa tavoitteenaan tutkinnon osien suorittaminen. Todistukseen tutkinnon osan suorittamisesta voidaan Opetushallituksen todistuksia koskevan määräyksen mukaan kirjoittaa osaamisala ja/tai tutkintonimike, kun opiskelijalla on tutkintotodistus samojen voimassa olevien tutkinnon perusteiden mukaan.

Kun tutkinnon perusteet, joilla opiskelija on tutkintonsa suorittanut, ovat siirtymäajalla tai eivät ole enää voimassa, niin opiskelijan on suoritettava koko tutkinto uusien perusteiden mukaan, jotta todistukseen voitaisiin kirjoittaa uusi osaamisala ja/tai tutkintonimike. Tällöin opiskelijan tavoitteena on koko tutkinnon suorittaminen ja aiempi osaaminen tunnustetaan Opetushallituksen määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Opiskelijalle annetaan tutkintotodistus, kun hän on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumissäännön mukaiset tutkinnon osat.

Avainsanat Erityinen tuki Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Osaamisen arvioinnin mukauttaminen edellyttää aina, että opiskelijalla on päätös erityisestä tuesta. Ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista voi poiketa myös muiden opiskelijoiden kohdalla.

Poikkeaminen on mahdollista siinä tapauksessa, että tutkinnon perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ovat joko olosuhteiden tai opiskelijan aiemman osaamisen kannalta joiltakin osin opiskelijalle kohtuuttomia. Poikkeaminen on mahdollista myös silloin, jos se on perusteltua opiskelijan vammaan tai terveydentilaan liittyvistä syistä.

Osaamisen arviointia voidaan mukauttaa, jos opiskelija ei pääse T1-tavoitteisiin kohtuullisilla tukitoimilla. Joskus erityistä tukea tarvitsevalla opiskelijalla voi olla yksittäinen osa-alue, joka tuntuu kohtuuttomalta, voidaan tässä myös poiketa. Mukauttaminen tai poikkeaminen voidaan tehdä vain silloin, kun se on opiskelijan kannalta välttämätöntä.

Lisätietoa: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/opas/4426603/tekstikappale/4512366

Avainsanat Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Ammatillisten perustutkintojen kohtaan ”tutkinnon osa toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta, 5-15 osp” voi sisällyttää minkä tahansa ammatillisen tutkinnon osan, joka on määritelty toisessa perusteessa. Jos aiemmin suoritettu tutkinnon osa on ei-voimassa olevista tutkinnon perusteista, niin osaamisen arvioijat varmistavat, että opiskelijan todennettu osaaminen on ajantasaista.

Opiskelijan henkilökohtaistamisessa sovitaan, mikä laajuus valinnaiselle tutkinnon osalla toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta sovitaan vaihteluvälillä 5-15 osp. Mikäli tunnustettavan tutkinnon osan laajuus on enemmän kuin 15 osaamispistettä (esim. 30 osp), niin tutkinnon osan laskennallinen laajuus tutkinnon muodostumisessa on 15 osaamispisteen verran. Opiskelijalle tunnustettu tutkinnon osa näkyy 30 osp:n laajuisena todistuksessa. Todistukseen merkitään viittaus tutkinnon osan kohdalle, tutkinnon osan todellinen nimi ja todellinen osp-määrä (30 osp). Tällöin opiskelijan koko perustutkinnon laajuus menee 15 osp yksilöllisesti yli eli on kokonaisuudessaan 195 osp.

Opiskelijan yksilöllisesti suoritettu kokonaispistemäärä 195 osp tulee näkyviin hänen tutkintotodistukseensa. Tutkinnon laajuus on edelleen 180 osp, joka näkyy myös todistuksessa. Painotettu keskiarvo lasketaan kuitenkin 180 osp:n mukaan ja sisältäen laskennallisen laajuuden 15 osp, tunnustetusta tutkinnon osasta.

Avainsanat Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Korkeakouluopinnoista osaaminen tunnustetaan ns. kurssitasoisesti. Esimerkiksi kasvatustieteen perusopinnot -kokonaisuutta ei tunnusteta sellaisenaan, mutta siihen sisältyviä opintoja voidaan tunnustaa. Jos yksi ammattikorkeakoulussa suoritettu kurssi on niin suppea, että se ei täyttä valinnaisen ammatillisen tutkinnon osan laajuutta vaihteluvälillä 5 - 15 osaamispistettä, voidaan tunnustettavaksi ottaa vielä toinen kurssi. Korkeakouluopintojen tulee tukea ammatillista osaamista. 

Avainsanat Osaamisen arviointi Tutkinnon perusteet Ammatillinen koulutus

Aiemmin hankittua osaamista voidaa tunnistaa ja tunnustaa osaksi tutkintoa, mikäli osaaminen vastaa tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Tunnustaminen tehdään opiskelijan esittämän toimivaltaisen viranomaisen antaman todistuksen perusteella, joten opiskelijakunnan tehtävissä hankittua osaamista ei voida tunnustaa. Sen sijaan osaamista voidaan tunnistaa. Kun opiskelijan kanssa suunnitellaan osaamisen hankkimista, niin aiemmin hankittu osaaminen otetaan huomioon, tai opiskelija ohjataan suoraan näyttöön.

Opiskelijakunnan tehtävissä hankkittua osaamista voidaan tunnistaa esimerkiksi osaksi yhteisten tutkinnon osien yhteiskunta ja työelämäosaaminen -tutkinnon osaa.

Avainsanat Erityinen tuki Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Päätös osaamisen arvioinnin mukauttamisesta tulisi tehdä siinä vaiheessa, kun opettaja havaitsee mukauttamistarpeen. Tarve osaamisen arvioinnin mukauttamiseen voi tulla esille jo ennen tutkinnon osan aloittamista, tutkinnon osan alkaessa tai sen aikana. Arviointitilanteessa osaamisen arviointia ei voida enää mukauttaa.

Opiskelijalle tulee tarjota mahdollisuus tavoitella T1-tason ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita riittävillä tukitoimilla. Osaamisen arvioinnin mukauttamista käytetään vain kun se on opiskelijan kannalta välttämätöntä.

Joskus arviointikeskustelussa arvioijat toteavatkin, että opiskelija yltää tutkinnon perusteiden T1-kriteereiden mukaiseen osaamiseen. Näissä tilanteissa tutkinnon osa voidaan arvioida tutkinnon perusteiden mukaisilla kriteereillä. Tällöin tehdään päätös mukauttamisen purkamisesta. 

Lisätietoa: https://blogit.gradia.fi/parasta_osaamista/osaamisen-arviointioppaat/

Avainsanat Erityinen tuki Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Opiskelijaa ja alaikäisen huoltajaa tai laillista edustajaa tulee kuulla ennen kuin tehdään päätös osaamisen arvioinnin mukauttamisesta. Vanhemmat eivät sitä sinänsä voi estää, vaan osaamisen arvioinnin mukauttaminen on pedagogisesti arvioitava asia. Päätös osaamisen arvioinnin mukauttamisesta on hallinnollinen asiakirja. Alaikäisen huoltajilla on oikeus hakea siihen oikaisua aluehallintovirastolta. Koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus antaa päätöstä tehdessä ohjeet, miten oikaisuvaatimus tehdään.

Perusopetuksen ohjeistus huoltajien kuulemisesta: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/paatos-erityisesta-tuesta

Avainsanat Erityinen tuki Osaamisen arviointi Ammatillinen koulutus

Opiskelijalla on pääsääntöisesti mahdollisuus hakeutua jatko-opintoihin korkeakouluun myös todistuksella, jossa on mukautettuja arvosanoja. Korkeakoulu kuitenkin päättää itse opiskelijaksi ottamisen kriteereistä ja hakijan tulee tarkastaa hakukelpoisuuden linjaukset ko. korkeakoulun internet-sivuilta.

Ammattikorkeakouluun voi hakeutua todistuksella, jossa on mukautettuja arvosanoja. Todistusvalinnassa ei olla ainakaan toistaiseksi tehty mitään rajauksia, ettei mukautetulla tutkinnolla voisi hakea.

Yliopistoilla on hakukelpoisuudesta erilaisia periaatteita. Pääsykoe-/valintakoevalinnassa yleensä vaaditaan tuo yleinen korkeakoulukelpoisuus eli suoritettu ylioppilas- tai ammatillinen tutkinto.

Näytetään 1-10/18