114 aiheeseen liittyvää kysymystä

Avainsanat Move! Perusopetus

Move!-mittaukset voidaan toteuttaa sovelletulla tavalla oppilaille, joilla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimimista vaikeuttavia haittoja tai vammoja (esimerkiksi vaikeuksia nähdä, kuulla, liikkua, keskittyä tai ymmärtää). Mikäli oppilaan osalta on perusteltua toteuttaa yksi tai useampi mittausosio sovelletusti, kirjataan oppilaan tuloslomakkeelle tuloksen lisäksi myös soveltamistapa.

Mittausten soveltamista ei ole tarkoitettu oppilaille, jolla on tilapäinen toimimista vaikeuttava haitta tai vamma, kuten nilkan nyrjähdys. Näissä tapauksissa mittaukset toteutetaan ja tulokset kirjataan niiltä osin kuin on mahdollista. Mikäli oppilas ei suorita esimerkiksi nilkan nyrjähdyksen takia yhtä tai useampaa mittausosiota, merkitään osion kohdalle ”ei suorittanut”.

Mikäli oppilaan osalta on perusteltua toteuttaa yksi tai useampi mittausosio sovelletusti, noudatetaan seuraavaa menettelyä:
Oppilaan tulokset ja soveltamisen tapa kirjataan tuloslomakkeelle. Mikäli oppilas ei voi suorittaa jotakin mittausosiota lainkaan, kirjoitetaan lomakkeeseen ”ei suorittanut”. Tärkeintä on, että oppilas ja hänen perheensä saavat mittauksista tietoa oppilaan fyysisestä toimintakyvystä. Lisäksi fyysisestä toimintakyvystä päästään keskustelemaan oppilaan ja perheen kanssa laajassa terveystarkastuksessa (mikäli huoltaja on antanut luvan mittaustulosten siirtämiseen käytettäväksi laajassa terveystarkastuksessa). 

Tulosten kirjaaminen valtakunnalliseen tietojärjestelmään:

Mikäli oppilas suoritti yhden tai useamman mittausosion sovelletusti, ei numeerisia mittaustuloksia syötetä järjestelmään lainkaan. Näin turvataan oppilaan anonymiteetti. Syöttölomakkeessa kysytään: ”Suorittiko oppilas jonkin mittausosioista sovelletusti?" Jos kysymykseen vastaa ”kyllä”, numeeristen tulosten syöttöruudut menevät ”harmaiksi” ja tuloksia ei pääse syöttämään. 

Uudet soveltamisohjeet on päivitetty Opettajan käsikirjaan, jonka löydät alla olevasta linkistä.

Avainsanat Johtaminen ja hallinto Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus

Tiedonkeruut ja aineistot  -sivustolta voit löytää tietoja varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille suunnatuista kyselyistä ja tiedonkeruista, niiden sisällöstä ja aikataulusta sekä tiedonkeruista syntyvistä aineistoista. Tällaisia kyselyitä ja tiedonkeruita kouluille ja oppilaitoksille tekevät muun muassa Opetushallitus, Tilastokeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.

Sivuston tarkoitus on auttaa oppilaitoksia organisoimaan omaa toimintaansa niin, että oppilaitokset saisivat sivustolta kootusti tietoa siitä, mitä kyselyitä ja tiedonkeruita on tulossa ja millaisia tuloksia niistä on saatu.

Avainsanat Arviointi ja todistukset Osaamisen arviointi Perusopetus

Perusopetuksen oppilas voi suorittaa erityisessä tutkinnossa yhden tai useamman oppiaineen oppimäärän tai osan siitä esimerkiksi siksi, että oppimäärän opetus on päättynyt 7. vuosiluokalla ja oppilas tulee perusopetukseen vasta 8. vuosiluokalle. Erityiseen tutkintoon osallistuvan tulee osoittaa, että hänen tietonsa ja taitonsa vastaavat eri oppiaineissa perusopetuksen oppimäärän mukaisia tietoja ja taitoja.   

Erityisessä tutkinnossa voidaan suorittaa oppiaineen koko oppimäärä tai osia siitä, kuten jonkin vuosiluokan oppimäärä. Jos erityisessä tutkinnossa on suoritettu osa tietyn oppiaineen oppimäärästä ja opetuksen järjestäjä hyväksilukee tämän suorituksen perusopetuslain 18 §:n perusteella oppiaineen osasuoritukseksi, erityisessä tutkinnossa saatu arvosana otetaan huomioon määritettäessä ao. oppiaineen arvosanaa esim. lukuvuosi- tai päättötodistukseen.  

Päättötodistukseen merkitään arvosanat niistä erityisessä tutkinnossa suoritetuista oppiaineista, jotka on suoritettu ennen päättötodistuksen antamista.  

Avainsanat Arviointi ja todistukset Osaamisen arviointi Perusopetus

Väli- ja erotodistuksiin merkitään oppilaan opinto-ohjelman vuosiviikkotunnit oppiaineittain paikallisen tuntijaon mukaisesti sekä oppiaineiden arvosanat kyseiseltä lukuvuodelta.  

Avainsanat Arviointi ja todistukset Osaamisen arviointi Perusopetus

Päättöarvosana muodostetaan, kun oppiaineen oppimäärän opetus päättyy. Mikäli oppiaineen päättöarviointi ajoittuu vuosiluokille 7 tai 8, kyseinen päättöarvosana kirjataan lukuvuositodistukseen tai mahdollisesti annettavaan välitodistukseen.   

Oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävä ja sanallisesti hyväksytty-merkinnällä arvioitava syventävä valinnaisen aineen oppimäärä voi korottaa kyseessä olevan yhteisen oppiaineen päättöarvosanaa. Sanallisesti arvioidussa syventävässä valinnaisessa aineessa osoitettu osaaminen ei voi laskea oppilaan kaikille yhteisen oppimäärän arvosanaa.  

Esimerkkejä päättöarvosanan muodostamisesta:  

  • historian opetus päättyy 8. vuosiluokan kevääseen
  • biologian opetus päättyy 9. vuosiluokan syyslukukauden loppuun.   

Jos historian oppimäärän opiskelu päättyy oppilaalla 8. vuosiluokan kevääseen, päättöarvosanan muodostaminen perustuu oppilaan osoittaman osaamisen tasoon suhteessa oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Lukuvuositodistukseen merkitään tällöin historian oppimäärän päättöarvosana ja kyseisen vuosiluokan vuosiviikkotunnit. Jos biologian opetus päättyy 9. vuosiluokan syksyllä, biologian päättöarvosanan muodostaminen perustuu oppilaan osoittaman osaamisen tasoon suhteessa oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Mahdolliseen välitodistukseen merkitään biologian oppimäärän päättöarvosana ja kyseisen vuosiluokan vuosiviikkotunnit.   

Päättötodistus annetaan 9. vuosiluokan keväällä, johon nämä arvosanat siirtyvät. Päättötodistukseen merkitään myös opintojen laajuus vuosiluokilla 7–9 vuosiviikkotunteina.  

Avainsanat Perusopetus

Erityiskouluissa ja erityisluokissa opetus jatkuu lähiopetuksena niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole huoltajien valinnan johdosta siirtyneet etäopetukseen. Epidemian leviämisen ehkäisemiseksi on suositeltavaa, että lähiopetus järjestettäisiin sitä tarvitseville oppilaan omassa koulussa eikä oppilaita siirrettäisi koulusta toiseen. Opetusryhmiä voidaan tarvittaessa yhdistää. Ryhmät tulee kuitenkin pitää mahdollisimman pieninä tartuntavaaran vuoksi. Opetuksen järjestäjän tehtävänä on ohjeistaa kouluja niin opetusryhmien muodostamisesta, opettajien välisestä työnjaosta kuin turvallisista toimintatavoista opetusjärjestelyissä. 

Koulukodeissa voidaan antaa lähiopetusta soveltamisasetuksessa säädettyjen periaatteiden mukaan niin kuin muissakin kouluissa. Sairaalaopetuksessa opetusta suositellaan jatkettavan samoin opetusjärjestelyin kuin aiemmin, ottaen huomioon lasten yksilölliset tarpeet sekä lasten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät näkökulmat.

Avainsanat Move! Perusopetus

 Move! -järjestelmän verkkosivujen osoite on www.oph.fi/move. Sivuilta löytyvät kaikki keskeiset käytännön toteutukseen liittyvät materiaalit. "Opettajan oppaalla" kysyjä tarkoitti varmaankin Opettajan käsikirjaa, joka löytyy mittausten käytännön järjestelyihin ohjeistusta ja tukea tarjoavalta Move!-mittaus-sivulta.

Avainsanat Valmistava opetus Perusopetus

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajalle ei ole valtakunnallisesti määriteltyä kelpoisuutta. Tällöin mikä tahansa opettajakelpoisuus on periaatteessa riittävä, mutta opetuksen järjestäjä voi hakuvaiheessa määritellä, mitä se tehtävään valittavalta opettajakelpoisuuden lisäksi edellyttää.

Avainsanat Valmistava opetus Perusopetus

Integroinnin voi aloittaa vaikka heti valmistavan opetuksen alussa. Integroinnissa on huomioitava, että oppilaalla on riittävä suomen kielen taito kyseisen oppiaineen opiskeluun yleisopetuksen ryhmässä. Varhainen integrointi edistää kielenoppimista, auttaa kotoutumaan kouluyhteisön jäseneksi ja saamaan suomenkielisiä kavereita.

Avainsanat Valmistava opetus Perusopetus

Kyllä voi. Perusopetuslain mukaan jokaiselle opinnoissaan jälkeen jääneelle tulee antaa tukiopetusta, mutta erillistä valtionavustusta tukiopetukseen valmistavan opetuksen aikana ei ole.

Näytetään 81-90/114