Uutinen

Mielenterveystaitojen kehittäminen kansainvälisessä yhteistyössä

Kokemuksia Ammatillinen koulutus Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle
Kuvituskuva

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntyneet ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien keskuudessa. Tämän vuoksi jokaisella ammatillisen koulutuksen toimijalla tulisi olla mielenterveys- ja päihdetyön osaamista. Opettajan tulee kyetä vahvistamaan opiskelijan voimavaroja, parantamaan arjessa ja vaikeissa tilanteissa selviytymisen taitoja, jotka auttavat jopa kriisitilanteissa selviytymistä. Opettajan tulee tukea myös opiskelijan tervettä psykososiaalista kehitystä, reflektoimalla ja ohjaamalla. Mielenterveyden edistämisessä yhteisötasolla puolestaan oppilaitoksen merkitys korostuu. Sosiaalisten verkostojen syntyminen, niiden säilyttäminen ja vahvistaminen sekä osallisuuden kokemukset vaikuttavat ihmisten mielenterveyteen.

Luota opiskelijaan, usko hänen kykyihin ja päästä irti omista ennakkokäsityksistä

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedu ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu ovat kehittäneet yhteistyössä mielenterveys- ja päihdetyön opetusta, jonka toteuttamiseksi uudella tavalla on saatu malli Belgiasta, Turnhoutista sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksesta Hivsetistä. Mallia on kehitetty suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen sopivaksi yhteistyössä sekä Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian osastojen työntekijöiden kanssa.

Belgian malli pohjautuu Utrechtin yliopiston lehtorin Trees Coucken kehittämään eettisen hoitotyön opetukseen ”sTimuli”. Sen mukaan opiskelijat toteuttavat hoitotyötä simuloidussa ympäristössä, jossa jo työssä olevat hoitajat asettuvat potilaan rooliin. Tässä korostuu hoitohenkilöstön saama kokemus hoidettavana olemisesta. Opiskelijat puolestaan saavat kokemuksen vastuusta hoitotyön toteuttamisessa. Tämä malli pitää sisällään reflektiotapaamiset, johon osallistuvat sekä etiikan- ja hoitotyönopettaja, opiskelijat ja ”potilaat”. Reflektion avulla sekä oppiminen, että kokemukset saavat syvemmän ulottuvuuden. Idean sTimuliin Trees Coucke sai vieraillessaan tuolloisessa Kokkolan terveydenhuolto-oppilaitoksessa, jossa hoitotyönopetuksenosastolla oli Kokkolan terveyskeskuksen potilaita hoidettavana terveyskeskuksen remontin ajan. Sinä aikana opiskelijat saivat suunnitella ja toteuttaa hoitoa itsenäisesti hoitohenkilökunnan ja opettajien ohjauksessa.

Kpedun ja Soiten työntekijät osallistuivat Erasmus+ strategiseen kumppanuushankkeeseen (2015-2017). Työntekijät vierailivat Bethaniënhuisin psykiatrisessa sairaalassa, jossa toteutetaan mielenterveys- ja päihdetyön opetusta yhteistyössä Hivsetin kanssa siten, että opetus tapahtuu sairaalan psykiatrisella osastolla. Opiskelijat menevät viideksi viikoksi osastolle ryhmänä, tätä ennen heille on opetettu hoitotyössä tarvittava teoriatieto kädentaitoineen. Opiskelijoiden rooli osastolla poikkeaa perinteisen opiskelijan roolista siten, että opiskelija on hyvin aktiivisessa ja vastuullisessa roolissa. Opiskelijan tulee ymmärtää toiminnan tarkoitus ja oppiminen tapahtuu tekemisen kautta. Opiskelijat ottavat ryhmänä vastuun osaston työtehtävistä. Osastolla työskentelevät hoitajat toimivat opiskelijoiden ohjaajina ja mentoreina, mutta eivät osallistu hoitotyöhön. Vastuu hoitotyöstä on opiskelijoilla. Opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana Belgian mallissa opettaja käy viikoittain ohjauskeskustelun opiskelijan kanssa. Ohjauskeskusteluun osallistuu myös opiskelijaa työpaikalla ohjaava nimetty hoitaja. Belgiassa saadut oppimiskokemukset ja -tulokset ovat olleet erittäin positiivisia. Ammattiin kasvamisen lisäksi opiskelijat kokevat saaneensa valmiudet vastuulliseen elämään.

Belgian vierailun jälkeen Bethaniënhuisin psykiatrisesta sairaalasta kutsuttiin työntekijöitä yhdessä Hivsetin mielenterveys- ja päihdetyön opettajien kanssa Kpeduun kertomaan toimintamallista. Kehittämispalaveri Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten, Kpedun ja Belgian vieraiden kanssa innoitti kokkolaiset toteuttamaan mielenterveys- ja päihdetyön opetusta uudella tavalla. Kpedun ja Sedun luontevien yhteyksien ja yhteisten intressien kautta malli levisi myös Seinäjoelle. Lähetettiinpä Sedusta ja Kpedusta psykiatristen osastojen henkilökuntaa ja opettajia Belgiaan, tutustumaan malliin, jotta he saisivat paremman kuvan siitä, mihin suuntaan opetusta tulisi kehittää.

Kehittämistyö jatkuu yhteistyössä neljän Euroopan maan kanssa

Tämän vuoden marraskuussa Belgiassa aloitettiin uusi strateginen kumppanuushanke, jonka nimi on Teach2Heal New teaching & learning in Mental Health. Hankkeen tavoitteena on kehittää opettajuutta reflektiiviseen suuntaan, lisätä kaikkien opettajien ja opiskelijoiden mielenterveysosaamista ammatillisessa koulutuksessa, vahvistaa opettajien työssäjaksamista, työmotivaatiota ja kehittää edelleen jo luontevaa työelämäyhteistyötä ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Hankkeen toimijat ovat neljästä eri maasta. Hanketta hallinnoi Belgia, muut partnerit ovat Suomi, Tanska ja Tšekki.

Ammatillisen koulutuksen opettajan rooli muuttuu ammatillisen koulutuksen toimintakulttuurin muuttuessa. Muutos haastaa opettajan valmiudet. Opettajan roolin painopiste muuttuu perinteisestä asiantuntijasta luottamuksellista ilmapiiriä luovaksi valmentajaksi. Uudessa ammatillisessa koulutuksessa korostuvat opiskelijan yksilölliset opinpolut, yksilöllinen oppiminen. Mielenterveyden edistämisen näkökulmasta on merkityksellistä pohtia myös yhteisöllisen oppimisen vaikutuksia.

Teach2Heal -hanke järjestää opettajien täydennyskoulutusviikon Kokkolassa 18.-22.3.2019. Viikon yhteydessä järjestetään EU-seminaari torstaina 21.3.2019. Tallenna päivämäärä kalenteriisi, jos olet kiinnostunut uudesta opettajuudesta, uudesta tavasta toimia, inspiroitumisesta ja mielenterveystaitojen vahvistamisesta.

 

Teksti: Annele Heikkilä