Uutinen

Arvi Martikainen: Nuorilla on ihan mielettömästi mahdollisuuksia tehdä, mitä he haluavat

Kokemuksia Nuorisotyö Kansalaistoiminta EU:n nuoriso-ohjelmat Erasmus+ nuorisoalalle Youth in Action
13-vuotias Arvi Martikainen on perustanut oman yrityksen ja kiertää kouluissa puhumassa hevosharrastuksen puolesta.

Euroopan nuorisoviikon kampanjakäyttöön - Arvi Martikainen

"Mun ihan pääprioriteettejani julkisuudessa, se mistä haluan puhua ja mitä haluan välittää erityisesti nuorille, on se, että jos jaksaa uskoa itseensä ja tehdä duunia omien unelmien eteen, voi saavuttaa käytännössä mitä vain. Käytän hyvänä esimerkkinä sitä, että itse sain vuodessa kasaan rahat kilpahevosen hankintaa varten.

Toinen asia, mistä haluan puhua, on kiusaaminen. Hevospuolella meitä poikia kiusataan paljon. Haluan tukea poikia, jotka harrastavat ratsastusta. Pidän asiaa esillä somessa ja käyn kouluilla puhumassa tästä. Kiusaamisessa on kyse vakavasta asiasta. Se jättää vuosien arvet.

Rupesin alunperin keräämään rahaa, sillä halusin saada ratsastaa. Silloisen hevoseni jalat eivät enää kestäneet hyppäämistä ja tarvitsin uuden kilpahevosen. Rupesin tekemään ja myymään koruja, että saisin rahaa ostaa itselleni hevosen. Myöhemmin perustin ihan oikean oman yrityksen, sillä halusin tehdä enemmän tuottoa. Oma yritys tuo ammattimaisemman fiiliksen. Melkein kaikki tienaamani rahat menevät omiin valmennuksiini. Maksan käytännössä kaikki omat valmennukseni itse. Lisäksi olen ryhtynyt säästämään uutta hevosta varten.

Aikuisten mielestä oli söpöä, kun pieni pyöreäposkinen poika myi koruja ostaakseen hevosen. Mutta oli myös kyseenalaistavia kommentteja. Sellaisia kuin, että vanhemmat haluaa mun rahat tai epäiltiin, etten maksa veroja. Se oli ihan hölmöä, sillä en ole alv-velvollinen edes.

Haluan kannustaa nuoria ja painottaa sitä, että nuorilla on ihan mielettömästi mahdollisuuksia tehdä, mitä he haluavat, kunhan heillä vain on uskomista ja mahdollisuuksia. Tiedän, että mitä vain voi saavuttaa. Toivon olevani siitä hyvä esimerkki.

Mielestäni demokratiassa on paljon hyvää. Kaikkien pitää saada mahdollisuus voida tuoda oma mielipiteensä esille. Siksi pidän demokratiaa hyvänä asiana. Nykyajan demokratia on paljon parempi ja toimivampi kuin se, mitä meillä on ollut historiassa, kun vain osa ihmisistä sai osallistua. Demokratia on todella hyvä asia."

Teksti: Anna Takala

Kaikkien pitää saada mahdollisuus voida tuoda oma mielipiteensä esille.

Kuka

Arvi “KoruMies” Martikainen
•13-vuotias
•Asuu Pukkilassa
•Harrastaa ratsastamista. Aktiivinen miesten ja poikien hevosharrastuksen edistäjä.
•Perustanut Korumies Arvi -yrityksen. Valmistaa ja myy koruja sekä pitää luentoja.
 

Perinteinen Euroopan nuorisoviikko nostaa jälleen näkyviin nuorten asioita kaikkialla Euroopassa 29.4.─5.5.2019. Teemana on tänä vuonna ”Demokratia ja minä” ja tarkastelun kohteena ovat yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot. Viikon mittaan järjestetään satoja tapahtumia eri puolilla Eurooppaa. Viikon päätapahtuma kokoaa Brysseliin 800 nuorta ja nuorten parissa toimivaa. Suomessa järjestetään useita paikallisia tapahtumia, joista kymmenen yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.