Uutinen

Erasmus+ Youth in Action -hankkeissa näkyy nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus ja huoli ilmastosta

Ohjelmat Nuorisotyö Kansalaistoiminta Erasmus+ nuorisoalalle EU:n nuoriso-ohjelmat Ilmasto Kansainvälistyminen Rahoitus
Erasmus+ Youth in Action -ohjelma tuki vuoden 2019 toisella hakukierroksella nuoriin liittyviä hankkeita lähes puolella miljoonalla eurolla. Nuorten hankkeissa näkyivät nuorille tärkeät aiheet, kuten ilmastonmuutos, mielenterveys ja toisen asteen koulutus.
Ihminen piirtää fläppitaululle.
Nuorten ääni esiin -hanke on Nuorten Suomi ry:n hanke nuorten ja päättäjien väliseen dialogiin.

Ensi syksynä joukko etelä-pohjanmaalaisia nuoria suuntaa viideksi päiväksi Ranskaan käsittelemään ilmastonmuutosta ja siihen liittyvää ilmastoahdistusta. Kuudestaan ry:n nuorisovaihto Eco-Friendly Lifestyle sai rahoituksen Erasmus+ Youth in Action -ohjelmasta. Kuudestaan ry:n koordinoimassa nuorisovaihdossa on mukana myös Töysän 4H-yhdistys ja Ähtärin kunta.

“Täällä on todella iloiset tunnelmat. Siellä on nuorten Whatsapp-ryhmä laulanut. Sanoin nuorille hakuvaiheessa, että älkää pettykö, jos rahoitusta ei tule, mutta onneksi se tuli”, kertoo projektin koordinaattori Jenni Savolainen.

Nuorisovaihdon teema, ilmastonmuutos ja ilmastoahdistus, nousi nuorten aloitteesta ja kiinnostaa kaikkia hankkeen nuoria.

Etelä-pohjanmaalaiset nuoret eivät olleet ainoita, joiden hankkeessa käsitellään ilmastonmuutosta.  Erasmus+ Youth in Action -ohjelman rahoituksen sai muun muassa Pirkanmaan vaikuttajanuorten hanke End Global Warming! -hanke, jossa suomalaiset, kroatialaiset ja saksalaiset nuoret käsittelevät ilmastonmuutosta, ilmastoahdistusta ja kestävää kehitystä yhdeksän päivän nuorisovaihdossa Tampereella tammikuussa 2020.

Etelä-Pohjanmaalla suunnitellaan jo uutta vaihtoa

Etelä-Pohjanmaalla nuoret suunnittelevat nyt tempauksia, joilla voitaisiin kartuttaa matkakassaa EU:n myöntämän rahoituksen lisäksi.

“Jonkinlaista tapahtumaa ekoteeman ympärille on nuorilla suunnitteilla”, Savolainen paljastaa.

Ja vaikka ensimmäistäkään vaihtoa ei ole vielä pidetty, on toinen vaihto jo suunnitteilla. Tarkoitus on, että ranskalaiset nuoret tulisivat keväällä Etelä-Pohjanmaalle. Vaihdolle on jo haettu Youth in Action -rahoitusta Ranskasta.

“Nuorisovaihdot ovat sellaisia, joihin nuoret lähtevät mielellään mukaan”, Savolainen sanoo.

Rahoitusta myönnettiin lähes puoli miljoonaa euroa

Erasmus+ Youth in Action -ohjelman vuoden toisella hakukierroksella rahoitusta myönnettiin yhteensä vajaa puoli miljoonaa euroa. Nuorisovaihtojen lisäksi rahoitusta saivat nuorisotyöntekijöiden liikkuvuttaa sekä nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua edistävät hankkeet.

Esimerkiksi Nuorten Suomi ry:n Nuorten ääni esiin -hankkeessa kehitetään nuorten ja päättäjien välistä dialogia.  Nuoret ovat nimenneet käsiteltäviksi aiheiksi ajankohtaisia teemoja, kuten nuorten mielenterveyden, maakuntien julkisen liikenteen sekä oppilaitosten viihtyvyyden ja lähiopetuksen. Hankkeessa on tarkoitus kuulla lähes kuutta sataa nuorta.

Teksti: Anna Takala

  • Lisätietoja hakukierroksesta ja Erasmus+ Youth in Action -rahoituksista: nuoriso [at] oph.fi
Liitteet