Uutinen

i-Portunus -liikkuvuustuen toinen hakukierros on auki!

Ohjelmat Kulttuuri Luova Eurooppa Kansainvälistyminen Rahoitus
Tukea eri pituisiin liikkuvuusjaksoihin voivat hakea Luova Eurooppa -ohjelmaan kuuluvista maista tulevat visuaalisten ja esittävien taiteiden ammattilaiset.
i-portunus -logo

Ensimmäisellä 17.4.-15.5. järjestetyllä hakukierroksella jätettiin yli 1200 hakemusta. Suomesta hakemuksia jätettiin 9. eniten Euroopassa, yhteensä 48 kappaletta.  Hakemusten analysoinnin pohjalta valmisteltiin nyt avautunut toinen hakukierros.

Uutta on se, että tukea voivat hakea myös ryhmät (korkeintaan 5 hlöä). Tukea voi hakea nyt yhdellä kertaa myös useampaan liikkuvuusjaksoon. Haku päättyy 24.6.2019.

i-Portunus -liikkuvuuspilotissa julkaistaan huhti-syyskuussa 2019 yhteensä 3 hakukierrosta. Pilotin tarkoituksena on testata, mikä olisi paras tapa tukea taide- ja kulttuurialan liikkuvuutta EU-tasolla. Tulosten pohjalta valmistellaan yksilöille suunnattua liikkuvuustukea osaksi vuonna 2021 käynnistyvää uutta Luova Eurooppa -ohjelmaa.