Uutinen

Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälistymiseen ohjaus – avaimena yksilöllisyys

Ohjelmat Korkeakoulutus Euroguidance Kansainvälistyminen Opetus ja ohjaus
Mirkku Uotila tutki pro gradussaan korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisyyteen ohjausta. Tutkielmassa nostetaan esille, että kansainvälisyyden edistäminen on koko korkeakouluyhteisön asia. Tutkielman mukaan opiskelijoiden tarpeet vaihtelevat esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon he tarvitsevat rohkaisua ja tukea vaihtoon lähdössä.
Mirkku Uotila

Millainen on ohjauksen rooli korkeakouluopiskelijoiden kansainvälistymisessä? Mirkku Uotila syventyi aiheeseen gradussaan ”Ohjaustyöntekijöiden näkemyksiä opiskelijoiden kansainvälistymisestä ja siihen ohjauksesta korkeakoulussa” (Itä-Suomen yliopisto, pro gradu, 2019).

Kiinnostuksen kohteena ohjauksen merkitys

Uotila paneutui gradussaan korkeakouluohjaajien ajatuksiin opiskelijoiden kansainvälistymisestä ja siihen ohjaamisesta. Haastateltavien joukko koostui ohjausalan ammattilaisista, jotka olivat erikoistuneet kansainvälistymisen kysymyksiin. Joukossa oli muun muassa kansainvälisyyskoordinaattoreita, suunnittelijoita ja uraohjaajia.

”Halusin selvittää, miten kansainvälisyyttä edistetään korkeakouluissa ja onko ohjauksella osaa tai arpaa edistämistyön kanssa. Lisäksi minua kiinnosti se, miten korkeakouluopiskelijoita ohjataan alati kansainvälisempään työelämään: ohjataanko korkeakouluopiskelijoita hankkimaan taitoja toimia kansainvälisessä työelämässä”, Uotila valottaa.

Kansainvälistymisen edistäminen on koko opiskeluyhteisön asia

Haastateltaessa ohjaustyöntekijöitä Uotilalle piirtyi kuva, kuinka kansainvälistyminen on koko opiskeluyhteisön asia. Kansainvälistymisen edistämistyö lähtee korkeakouluissa liikkeelle opiskelijaa lähellä olevista asioista. Muun muassa opetushenkilöstön asenne kansainvälistymiseen ja liikkuvuuteen ja sen näkyminen opiskelijalle voivat vaikuttaa siihen, miten ulkomaanjaksoille lähdetään tai kampuksella hankitaan kansainvälisiä kokemuksia. Haastateltavat kuvasivat usein opetushenkilökunnan roolin olevan keskeinen kansainvälistymiseen ohjaamisessa – jopa liikkuvuusasioita hoitavaa henkilökuntaa korostuneempi. Opettajien nähtiin vaikuttavan esimerkiksi merkittävästi siihen, kuinka opiskelijat motivoituivat kansainvälistymiseen.

”Tutkielmassani oli ehkä pääteltävissä, että opiskelijat jollain tapaa kokevat opettajien olevan lähellä heitä. Ohjauksellisempien kansainvälistymisen tahojen, kuten vaikka kansainvälisten asioiden koordinaattorin ei koettu olevan samalla tavoin läsnä opiskelijan arjessa. Ohjaajat tuovat ilmi, että esimerkiksi opettajan puolihuolimattomasti heittämä lause vaihtojakson aiheuttamista hidasteista opintoihin voi jäädä todella monelle opiskelijalle vahvasti mieleen ja jopa ohjata halukkuutta lähteä vaihtoon” , Uotila kertoo.

Oleellista laitoksen eli opetushenkilöstön tuen lisäksi kansainvälisen liikkuvuuden edistämisessä on Uotilan mukaan myös vertaisten rooli. Kaveripiirillä ja oppiaineessa vallitsevalla kulttuurilla voi olla keskeinen merkitys kansainvälisten kokemusten hankkimisessa. Liikkuvuus on vahvasti relationaalista eli sosiaalisessa vuoropuhelussa muodostuvaa. Ystävien vahvistus, kannustus ja rohkaisu maailmalle lähtemisessä koetaan erittäin merkitykselliseksi. Vertaisten tukea voidaankin hyödyntää toteuttamalla ryhmämuotoista ohjausta liikkuvuusjaksojen yhteydessä. Pienryhmissä voidaan jakaa kysymyksiä ja tuntemuksia ulkomaanjaksolle lähtemisestä, jotka saattavat olla hyvin tyypillisiä useimmille lähtijöistä. Tällä tavoin opiskelija ei jää yksin kysymystensä ja tuntemustensa kanssa, vaan voi saada matalammalla kynnyksellä tukea prosessiin.

Kansainvälisyyteen ohjaaminen näyttäytyy opiskelijalle monipuolisena ja -vaiheisena prosessina

Jos kansainvälistymisen edistäminen näyttäytyi laajasti koko oppilaitosta koskettavana asiana, niin myös varsinainen liikkuvuuden ohjausprosessikin jakaantui korkeakouluissa monien eri henkilöiden vastuulle. Uotila havaitsi, että ohjaajien roolit ja toimenkuvat vaikuttivat paljon siihen, miten ja mihin prosessin vaiheisiin kukakin osallistui. Liikkuvuusjaksolle ohjaaminen oli siis kokonaisuudessaan useiden eri henkilöiden ja erilaisten ohjauksellisten toimien tulosta.

Korkeakouluopiskelijan ohjausprosessi liikkuvuusjaksolle Uotilan hahmottelemana. Lähde: Mirkku Uotila 2019.
Korkeakouluopiskelijan ohjausprosessi liikkuvuusjaksolle Uotilan hahmottelemana.

Ohjausprosessi lähtee liikkeelle kansainvälistymisen esille ottamisesta ja siihen motivoinnista. Opiskelijoiden kansainvälistymismahdollisuuksia voidaan nostaa esille infotilaisuuksissa, opetuksen lomassa tai esimerkiksi henkilökohtaista opetussuunnitelmaa, HOPS:ia koskevissa ohjauskeskusteluissa, hän kuvaa. Jos kansainvälistymisen ohjaus kytkettäisiin yhä enenevissä määrin osaksi muita ohjaustilanteita, voitaisiin myös edistää jokaisen mahdollisuuksia kansainvälistyä. ”Jos kansainvälistymisen esille nostaminen on jokaisen opiskelijan omalla vastuulla, se ei ole tasa-arvoista. Tällöin vain kiinnostuneet tuovat asioita esiin" , Uotila tiivistää.

Ohjausprosessin kolme seuraavaa vaihetta koskettaa pääasiassa liikkuvuuteen osallistuvia ohjaajia. Prosessi etenee opiskelijan näkökulmasta yleensä liikkuvuussuunnitelmien käsittelyn ja rohkaisun vaiheeseen. On tärkeä antaa tietoa ja rohkaista opiskelijaa, kun hän on jo alustavasti ilmaissut kiinnostuksensa lähteä liikkuvuusjaksolle. Ulkomailla olon aikana tapahtuva ohjaus koostuu puolestaan yhteydenpidosta ja sosiaalisesta tuesta. Osalla ohjaajista ja heidän organisaatioissaan on käytäntönä pitää yhteyttä kaikkiin vaihdossa oleviin. Toisissa korkeakouluissa yhteydenpito rajoittuu puolestaan vain sellaisiin tapauksiin, joissa opiskelijan nähtiin tarvitsevan yksilöllisempää tukea. Liikkuvuusjakson jälkeen opiskelija kaipaa puolestaan tukea palaamiseen ja kansainvälisen osaamisen sanoittamiseen.

Opiskelijan yksilölliset tarpeet ohjaavat ohjaustilanteita

Sen lisäksi, että ohjaajien työnkuvat vaihtelivat, myös ohjaustilanteiden sisältö muotoutui opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden sanoittamana. ”Jos ohjausprosessia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi yksilöllinen. Jokaisella on hyvin yksilölliset tarpeet esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon kukin tarvitsee rohkaisua ja tukea vaihtoon lähdön päätöksen tueksi” , Uotila kertoo. Kansainvälisen liikkuvuuden ohjauksen prosessi oli siis kaikin puolin hyvin monimuotoinen, ohjattavan tarpeiden ja ohjaajan työnkuvan muokatessa prosessia.

Vaikka korkeakouluissa tunnistetaan vahvasti kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvät ohjauksen tarpeet ja toteutetaan ne, ei ohjauksessa välttämättä huomioida kotikansainvälistymistä ohjauksen osa-alueena. Kansainvälistymiseen ohjaaminen näyttäytyi Uotilan tutkimusaineiston perusteella pääasiassa liikkuvuuteen ohjaamisena. ”Aineistoni pohjalta heräsikin kysymys: kuka ohjaa kotikansainvälistymistä?” Uotila pohtii.

Ohjaaminen holistisella otteella tuo kansainvälisistä kokemuksista uusia ulottuvuuksia esiin

Uotila näkee, että tutkielman yksi hedelmällisimmistä anneista oli kansainvälistymisen tarkastelu osana muita opintoja, urasuunnittelua ja henkilökohtaista elämää, eli holistisella otteella.

”Oli avartavaa pohtia liikkuvuuden ohjausta holistisen ohjauksen näkökulmasta, eikä pelkän opiskelulinssin kautta. Jos kansainvälisyyttä lähestyttäisiin kokonaisvaltaisemmin, voisi se auttaa saamaan kokemuksesta täyden potentiaalin irti” , Uotila kertoo.

Kansainvälistymisen käsittely laajemmasta perspektiivistä hyödyttäisi myös kansainvälistymisen esteiden käsiteltävyyttä ohjauskeskusteluissa. Uotilan tutkimus vahvisti aiempaa tutkimustietoa siitä, että liikkuvuuden yleisimpiä esteitä ovat sosiaaliset suhteet, rahoitus ja esimerkiksi yksinäisyyden pelko. Näin ollen lähtöorientaatioon vaikuttavat keskeisesti muun elämän sisällöt. Jos kansainvälistymiseen liittyvissä ohjaustilanteissa voitaisiin käsitellä enenevissä määrin kansainvälistymisen esteitä – muitakin, kuin vaihtojaksoon suoranaisesti liittyviä – voidaan kansainvälistymisen mahdollisuuksia edistää.  

Teksti: Mari Ikonen

Kuva: Dana Rautelin