Uutinen

Tanskan puheenjohtajakausi 2020 Pohjoismaiden ministerineuvostossa

Ohjelmat Nordplus-ohjelma
Tanskan, Färsaarten ja Grönlannin yhteisellä puheenjohtajakaudella toteutetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston uutta visiota, jonka mukaan Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue. Visio antaa selkeän suunnan kohti vihreää, kilpailukykyistä ja sosiaalisesti kestävää Pohjolaa. Yksi suurimmista haasteistamme on ilmaston huolestuttava muutos. Se vaatii toimia, joiden toteuttamisessa Pohjoismaat voivat näyttää suuntaa.

Haluamme osallistaa nuoria ja vahvistaa entisestään maidemme välistä vahvaa yhteistyötä ja yhteyttä. Tässä kansalaisyhteiskunnalla on tärkeä rooli.

Pohjolan on kyettävä vastaamaan kohtaamiinsa haasteisiin, ja sen teemme parhaiten yhteisvoimin. Siksi yhteisen puheenjohtajakautemme ohjelman otsikkona on Tulevaisuuden ratkaisuja yhteisvoimin.