Ennätysmäärä yläkoululaisia osallistui NouHätä! -turvallisuustaitokampanjaan

Yleensä NouHätä!-kampanjan loppukilpailu mitellään kolmihenkisin joukkuein Pelastusopistolla Kuopiossa. Finaalia edeltävät alkukarsinnat kunnissa ja aluekarsinnat pelastuslaitoksittain. Tänä vuonna koronavirus sekoitti kisat. Koska suurin osa koululaisista oli ehtinyt osallistua turvallisuusopetukseen, ei kilpailua kuitenkaan haluttu kokonaan perua.
Kun loppukilpailujärjestelytkin olivat toteuttamista vaille valmiit, teoriakysymykset ja käytännön tehtävät päätettiin viedä Action Track -sovellukseen. Kilpailu saatiin digimuotoon rivakasti. Poikkeustila-kilpailu sai kiitoksia:
”Digiloppukilpailu oli hyvin järjestetty. Kysymykset oli tehty todella hyvin ja niitä oli monipuolisesti laidasta laitaan. Mielestäni oli hyvä, että loppukilpailu järjestettiin digiloppukilpailuna, näin oli mahdollisuus vielä testata taitojaan.”
– Oli hienoa huomata, kuinka vallitsevassa tilanteessa lähdettiin todella innostuneesti mukaan uudenlaiseen toimintaan, sanoo NouHätää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä koordinoiva Elias Kivelä.
Digiloppukilpailu jäljitteli muodoltaan perinteistä Pelastusopiston finaalia, vaikka tänä keväänä ei kisattukaan joukkueina. Kilpailu jakautui teoreettisempiin monivalintatehtäviin sekä kuvitteellisiin tilanteisiin, joissa täytyi valita oikeat toimintamallit. Ihan aitoon palonsammutustunnelmaan ei virtuaalikisassa päästy, mutta ripeät oikeat vastaukset saivat paremmat pisteet kuin pidempään emmityt.
Palautteesta päätellen Poikkeustilanne-digiloppukilpailu koettiin tärkeäksi ja motivoivaksi:
”Kisa oli hauska! Hätiköin liikaa joidenkin kysymysten kanssa!”
”Kiva että järjestitte silti tämmöisen, ettekä vain peruneet koko tapahtumaa!”
”Oli kiva testata mitä muisti viime vuodelta!”
Kaikille avoimen kisan voittajaksi selviytyi kuudesluokkalainen Venla Paavalniemi Syvänkankaan koulusta Kemistä. Toisen sijan vei Tommi Ahonen ja kolmanneksi nousi Veera Timonen. Onnea voittajille! Kilpailun kolme parasta pelaajaa palkittiin älykelloilla.
NouHädässä opetettavat asiat sisältyvät opetussuunnitelman perusteisiin
Parin viime vuoden ajan kampanjan materiaaleja ja opetustavoitteita on kehitetty vastaamaan entistä paremmin peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin. Materiaalit ovat jatkuvasti korvauksetta niin opettajien kuin koululaistenkin käytössä nouhata.fi-sivustolla ja kampanjan YouTube-kanavalla.
Kampanjan soveltuvuus koulumaailmaan näkyy myös sen suosiona. NouHätä! keräsi tänä vuonna ennätysmäärän kouluja ja koululaisia turvallisuuskasvatuksen pariin. Yli 47 000 kahdeksasluokkalaista osallistui kampanjaan 568 koulussa.
– NouHätä!-opetusta toteutetaan joillakin alueilla ympäri lukuvuoden, jotta kaikki kasiluokkalaiset tavoitetaan. Tänä keväänä on onnistuneesti kokeiltu uusia lähestymistapoja, mutta ensi vuonna toivottavasti voidaan taas toimia perinteisemmin – lähempänä oppilaita, toivoo Elias Kivelä SPEKistä.
NouHätä!-kampanjan järjestävät pelastuslaitokset ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä sisäministeriön, Opetushallituksen, Pelastusopiston, pelastusliittojen, Suomen Palopäällystöliiton ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton kanssa. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto.