Espoolainen Otaniemen lukio sai Jan Amos Comenius -palkinnon

Huomisen Eurooppa-päivän kynnyksellä Euroopan komissio myönsi tänään Jan Amos Comenius -palkinnon 22:lle eurooppalaiselle ylemmän perusasteen ja toisen asteen koululle.
Palkinnolla korostetaan innostavan lähestymistavan merkitystä EU-aiheisessa opetuksessa ja oppimisessa.
Eurooppalaisen elämäntavan edistämisestä vastaava varapuheenjohtaja Margaritis Schinas totesi, että huomenna tulee kuluneeksi 70 vuotta Schumanin julistuksesta, joka on ennen kaikkea eurooppalaiseen solidaarisuuteen perustuvan rauhanhankkeen perusta.
”Koulut ja oppilaat ympäri Eurooppaa ovat ensimmäistä kertaa sotien jälkeen tilanteessa, joka vaikuttaa arkeen merkittävällä tavalla. Luovuutta ja solidaarisuutta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, jotta voimme selvitä vallitsevasta kriisistä entistäkin vahvempina.”
EU:n koulutus- ja nuorisoasioista vastaavan komissaarin Mariya Gabrielin mukaan EU-aiheinen opetus kouluissa ei ole ylellisyyttä, vaan se on välttämättömyys.
”Kouluissa voidaan innostavia menetelmiä käyttämällä edistää nuorten kriittistä tietoisuutta EU:sta ja vahvistaa EU:hun kuulumisen tunnetta. On hienoa, että Jan Amos Comenius -palkinnolla annetaan tunnustusta ja näkyvyyttä tälle koulujen tekemälle arvokkaalle työlle.”
Voittajakoulut käyttävät EU-aiheisessa opetuksessa monenlaisia osallistavia opetusmenetelmiä. Kukin voittajakoulu saa palkinnoksi 8 000 euroa.
Mikä Jan Amos Comenius -kilpailu?
Jan Amos Comenius -kilpailu on tarkoitettu EU:ssa sijaitseville ylemmän perusasteen ja toisen asteen kouluille.
Kilpailu on Euroopan parlamentin ehdottama ja Euroopan komission toteuttama pilottihanke.
Vuonna 2018 annetussa neuvoston suosituksessa nimetään EU:n lähtökohtia, arvoja ja toimintaa koskeva opetus yhdeksi EU:n poliittisista painopistealoista, ja Jan Amos Comenius -palkinnolla pyritään tuomaan esiin hyviä opetuskäytäntöjä suosituksen mukaisesti.
Lisätietoja:
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi.sukunimi [at] ec.europa.eu
Tiedottaja Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi.sukunimi [at] ec.europa.eu