Uutinen

Huippulaadukkaita hankkeita Euroopan solidaarisuusjoukkojen hakukierroksella

Ohjelmat Nuorisotyö Kansalaistoiminta Euroopan solidaarisuusjoukot Kansainvälistyminen Rahoitus
Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelman 7.5.2020 päättyneen hakukierroksen tulokset olivat ennennäkemättömiä: kaikki rahoitusta hakeneet hankkeet saivat tukea ja hankkeiden saamat pisteet nousivat erittäin korkeiksi.
Tyttö heittää syksynlehtiä

Koulutukseen ja neuvontaan panostaminen tuottaa laatua

Ohjelma-asiantuntija Annina Kurjen mukaan toukokuun hakukierroksen huima tulos kertoo organisaatioiden kunnianhimoisesta työskentelyotteesta, kansallisen toimiston ja organisaatioiden toimivasta vuorovaikutuksesta ja laatumerkkiprosessin tehokkuudesta. Myös solidaarisuusprojektien ennen hakuaikaa tapahtuvaan sparraamiseen panostaminen tuottaa laadukkaita hankehakemuksia.

Hakemuksia toukokuun haussa vastaanotettiin 26: 12 vapaaehtoispalveluhanketta, 9 vapaaehtoistyön puitekumppanuuksien vuositukihakemusta, 1 harjoitteluhanke ja 4 solidaarisuusprojektia. Tukea hankkeille myönnettiin yhteensä 1 265 000 euroa. Organisaatioiden näkökulmasta nappiin mennyt hakukierros tarkoittaa käytännössä sitä, että vuoden viimeisellä hakukierroksella rahoitusta on jaossa melko vähän, vain reilut 300 000 euroa.

 

Rohkeita avauksia toivotaan lisää

Kurki nostaa monien hyvien hankkeiden joukosta esiin Maailmanvaihto ry:n harjoitteluhankkeen, joka ylsi arvioinnissa best practice -mainintaan. Arvioinnissa kiiteltiin muuan muassa hankkeen tarvelähtöisyyttä. Globaali- ja ympäristöteemainen hanke on eritttäin ajankohtainen.

Maailmanvaihto osoittaa edelläkävijyyttä, kun se lähtee rohkeasti kokeilemaan uutta hankemuotoa. Kyseessä on ensimmäinen hanke, jonka osana suomalaisia nuoria lähetetään palkallisille harjoittelujaksoille Eurooppaan. Suomalaisten lähettämiseen toivoisi muidenkin organisaatioiden tarttuvan vaikka osana nuorten työllistämistä edistävien palveluiden palettia, Kurki kannustaa.

 

Solidaarisuus nousussa

Annina Kurki iloitsee myös siitä, että rahoitusohjelman nimen mukainen solidaarisuus näkyy hankkeissa yhä vahvemmin. Suomalaisissa elää kyllä yhteisvastuullisuuden eetos, mutta solidaarisuus on käsitteenä vaikea. Yhteiskunnallinen keskustelu on kuitenkin ollut tässä asiassa puolellamme. Koronakevään aikana käsite on noussut taajaan esille mediassa ja puheissa. Se on arkipäiväistynyt ja muuttunut helpommin lähestyttäväksi.

Solidaarisuuden sateenvarjon alla voi rakennella monenlaista. Nuorten omissa solidaarisuusprojekteissa näkyy hienosti solidaarisuustyön käytännön kirjo. Tällä kertaa yksi nuorten projekti auttaa käsittelemään ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita, toisessa projektissa tehdään nuorille oma kokoontumispaikka, kolmannessa mahdollistetaan tanssiharrastus taloudellisesti heikommassa asemassa oleville ja neljännessä nuoret viestivät nuorille osallistumisesta ja osallisuudesta. Kaikissa näissä kannetaan yhdessä vastuuta ja luodaan käytännön ratkaisuja nuorten havaitsemiin ongelmiin, Kurki summaa.

 

Eikö edes koronavirus pysäytä solidaarisuusjoukkoja?

Joku saattaa ihmetellä, miten organisaatiot hakevat näin innokkaasti rahoitusta nuorten kansainväliseen liikkuvuuteen, vaikka maasta toiseen matkustamisessa on rajoituksia ja uusia mahdollisesti tulossa. Innokkuus kertoo siitä, että Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmassa toimivat organisaatiot ovat erittäin sitoutuneita kansainväliseen toimintaan eivätkä luovuta helpolla. Hankkeiden toteuttamisessa auttaa se, että toteutusaikataulut joustavat ja että yhteistyömaita ja -kumppaneita voi vaihtaa myös kesken hankkeen.

Aika näyttää, miten syksyn osalta käy. Haluamme kuitenkin ajatella optimistisesti, koska yksittäisten henkilöiden liikkuminen ei sinänsä ole ongelma, kunhan riittävistä varotoimenpiteistä huolehditaan. Joustavuutta ja vaihtuviin tilanteisiin sopeutumista tämä tietysti vaatii”, Kurki toteaa.