Uutinen

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tulevaisuuteen – millaisia unelmia koulunne oppilailla on?

Opettajat ja kasvattajat Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Opettajat ja kasvattajat
#SaaUnelmoida-kampanja rohkaisee lapsia ja nuoria unelmoimaan sekä tavoittelemaan itsensä näköistä tulevaisuutta. Voitte tutustua videoiden avulla tunnettujen henkilöiden unelmiin ja miettiä yhdessä lasten kanssa, millaisia unelmia teillä on. Lapsen oikeuksiin tutustumiseen on tehty myös erilaisia tehtäviä kouluille ja varhaiskasvatukseen.
#SaaUnelmoida

Kampanjassa on mukana 11 julkisuudesta eri tavoin tunnettua henkilöä, jotka jakavat videoilla omat lapsuuden unelmansa ja kannustavat lapsia ja nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa. Mistä tubettaja Joona Hellman unelmoi yläkoulussa? Millaisia vinkkejä olympialaisissakin Suomea edustanut Kiira Korpi antaa unelmien tavoitteluun? Millaisia haaveita opetus- ja kulttuuriministeri Li Anderssonilla oli lapsena? Ensimmäinen video on julkaistu tänään.

Kampanja syntyi kirkkonummelalaisen Veikkolan koulun nuorten saamasta ideasta. Nuoret toivoivat sosiaaliseen mediaan kampanjaa, jossa he voisivat kuulla politiikoilta, urheilijoilta ja muusikoilta viestejä siitä, mistä nämä ovat unelmoineet ollessaan lapsia.

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 16.-22.11. – Jokaisella lapsella on oikeus tulevaisuuteen! 

Lapsen oikeuksien viikko on kouluille suunnattu toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää lapsen oikeuksien tunnettuutta oppilaiden, opettajien ja muun kouluhenkilökunnan keskuudessa yhteisen tekemisen kautta.

Tehtäväkokonaisuuteen mahtuu niin leikkimistä, keskustelua, kirjoittamista kuin näyttelemistäkin, ja tehtäviä on myös tarjolla tarvittaessa etäkouluun. Viikon materiaalit on suunniteltu yhteistyössä opettajien kanssa ja koululaisten toiveita materiaalien sisällöistä kerättiin ympäri Suomen. Myös varhaiskasvatukseen on tulossa tehtäviä.

Kaikki materiaalit löytyvät osoitteesta Lapsenoikeuksienviikko.fi

Lähde: Lapsenoikeudet.fi: Saa Unelmoida