Uutinen

Kevään toisella Erasmus+ Youth in Action -hakukierroksella jaettiin tavallista vähemmän rahaa

Ohjelmat Nuorisotyö Kansalaistoiminta Erasmus+ nuorisoalalle Kansainvälistyminen Rahoitus
Erasmus+ Youth in Action -ohjelman 7.5.2020 päättyneellä hakukierroksella jaettiin hanketukea yhteensä 738 000 euroa. Hakemuksia vastaanotettiin 69, ja tukea myönnettiin 26 hankkeelle. Hyväksymisprosentti jäi tällä kertaa poikkeuksellisen matalaksi.
Nuoria rannalla auringonlaskun aikaan

Rahat eivät ole loppu

Hakukierroksen heikohko hyväksymisprosentti ei johtunut määrärahojen loppumisesta, vaan melko suuresta määrästä väärin ohjautuneita tai muuten tukikelvottomia hankehakemuksia.

–  Hakemusten määrä yllätti meidät. Meillä ei ollut etukäteen tarkkaa tietoa, miten hakijat reagoivat koronan keskellä. Saimme ihan normaalin hakemusmäärän, ja joukossa oli sekä vanhoja tuttuja että aivan uusia tahoja, kertoo ohjelma-asiantuntija Aarne Toivonen.

– Hylättyjen hankkeiden määrää selittää muun muassa se, että saimme useita hakemuksia hanketyyppiin, johon ei tällä kertaa ollut rahoitusta lainkaan jaossa. Olemme myös huomanneet, että tieto nuorisoalan kansainvälisestä rahoituksesta tavoittaa sellaisia organisaatioita, joilla ei ole luontevaa yhteyttä nuorisoalaan tai sen kehittämiseen, Toivonen jatkaa.

 

Lokakuussa kannattaa jättää hakemus

Myöntösummaltaan pieneksi jäänyt kevään toinen hakukierros merkitsee sitä, että 1.10. päättyvälle hakukierrokselle jää tavanomaista enemmän euroa jaettavaksi Erasmus+ nuorisoalan hankkeille.

– Nyt olisi hyvä tilaisuus alkaa kasata kokoon vaikka nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanketta, kun kesän jäljiltä on virtaa ja intoa kehittyä. Lokakuussa jätettyjä hakemuksia ei tarvitse alkaa toteuttaa heti vuodenvaihteessa päätösten tultua. Toteutusaika on joustava ja muutokset mahdollisia, neuvoo Toivonen.

Nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushankkeet mahdollistavat nuorten parissa toimivien ammatillisen kehittymisen kansainvälisessä kontekstissa. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla yhden henkilön oppimisjaksosta toisessa organisaatiossa tai pienen työporukan opintovierailusta toiseen maahan. Myös erilaiset kansainvälisten kumppanuuksien rakentamiseen tähtäävät toiminnot ovat mahdollisia. Pienikin hanke voi olla kaunis.

 

Nuorisovaihdot nostavat hymyn huulille

Positiivisena asiana hakukierrokselta ohjelma-asiantuntija Ysi Valve nostaa esille nuorisovaihdot.

– Hakemuksia tuli tilanteeseen nähden mukava määrä eri puolilta Suomea. Myös hakijajoukko oli moninainen ja hankkeiden laatu keskimäärin hyvä, Valve summaa.

Nuorisovaihdoissa selvänä ykkösteemana jatkaa luonto. Ilmastonmuutos, oma luontosuhde ja ympäristönsuojelu mietityttävät nuoria kaikkialla Euroopassa.

Suomen nuorisokeskusten järjestelmällinen työ kansainvälisen nuorisotyön kehittämiseksi saa Ysi Valven hymyilemään tyytyväisenä.

– Laatua liukuhihnalta! Nuorisokeskukset ovat onnistuneet luomaan erinomaisia paikallisen yhteistyön malleja, mikä mahdollistaa pienempien paikkakuntien nuorten osallistumisen kansainväliseen toimintaan. Alueellisina toimijoina keskuksilla on mahdollisuus saada mukaan aina uusia nuoria, jolloin kansainvälisyys ei kasaannu samoille yksilöille. Kun toimintatavat ovat hioutuneet osallistaviksi ja sulaviksi, voi samaa kaavaa toistamalla tuottaa korkeaa laatua kerta toisensa jälkeen, Valve analysoi.

Nuorisovaihdoista good practice -maininnan sai kaksi Nuorisokeskus Metsäkartanon hanketta ja yksi Nuorisokeskus Anjalan (Ankkapurhan kulttuurisäätiö) hanke. Näiden lisäksi good practice -maininta meni Helsingin 4H-yhdistykselle.

 

Miltä näyttää nuorisoalan Erasmus+ -hankkeiden syksy?

Koronavirustilanteen jatkuvan muuttumisen takia kansainvälisten hankkeiden toteuttaminen on tällä hetkellä hyvin epävarmaa. Hankkeita voidaan toteuttaa, kunhan turvallisuudesta pidetään huolta.

– Suosittelemme kaikkia organisaatioita varmistamaan, että ostettaviin matkalippuihin sisältyy peruutusturva. Meillä on myös toimivat force majeure -käytännöt; jos hanke peruuntuu tai lykkääntyy pakottavasta syystä, kuluihin voi hakea meiltä korvausta, rauhoittelee Valve.

Toimintajaksojen lykkääminen, kumppaneiden vaihtaminen tai virtuaalitoteutus ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja, jos alkuperäistä suunnitelmaa ei voidakaan toteuttaa. Pääasia on, että hankkeelle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Hanketukea saaneiden kannattaa olla muutostilanteissa yhteydessä kansalliseen toimistoon.