Uutinen

Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2020–2021

Ajankohtaista Esiopetus Perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus
Useimmat kunnat ovat julkaisseet esiopetuksen, perusopetuksen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sekä aikuislukioiden työ- ja loma-ajat verkkosivuillaan. Lukuvuoden 2020─2021 koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa viikolla 33, yleisimmin 12. elokuuta 2020. Kouluvuosi päättyy lauantaina 5. kesäkuuta 2021.
Reppu roikkuu pulpetin tuolin selkänojasta, taustalla oppilaita.

Koronatilanne edellyttää todennäköisesti sitä, että opetuksen järjestämiseen liittyviä turvallisuus- ja hygieniavaatimuksia on noudatettava myös seuraavana lukuvuonna. Opetushallitus pyrkii tiedottamaan tarvittavista järjestelyistä hyvissä ajoin ennen lukuvuoden alkua.

Syyslukukausi käynnistyy viikolla 33

Perusopetuslain mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2020–2021 on 189 työpäivää. Perusopetusasetus määrää, että lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. 

Syyslukukausi käynnistyy perusopetuksessa 11.8.–18.8. välisenä aikana. Varhaisimpia lukuvuoden aloittajia ovat mm. Hämeenlinnan, Kajaanin ja Tampereen koulut. Esimerkiksi Helsingin ruotsinkielisissä kouluissa lukukausi alkaa vasta 18.8.

Ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuislukiot saattavat käynnistää lukukautensa poiketen peruskoulujen aikataulusta.

Koulujen syyslomat ajoittuvat molemmin puolin lokakuun puoltaväliä viikoille 42–43. Joululomalle päästään viikolla 52, yleisesti joko maanantaina 21.12. tai keskiviikkona 23.12. 

Talvilomat pidetään porrastetusti helmi-maaliskuussa

Kevätlukukausi alkaa loppiaisen jälkeisenä torstaina 7.1.2021. Talvilomia pidetään porrastetusti kolmen viikon jaksolla helmi-maaliskuussa. Ensimmäisinä eli viikolla 8 (22.─26.2.) lomailevat pääkaupunkiseudun koululaisten lisäksi ainakin porilaiset ja turkulaiset. Keskimmäisellä lomaviikolla 9 (1.─5.3.) lomaillaan mm. Vaasan, Jyväskylän, Tampereen, Kotkan ja Lappeenrannan kouluissa. Viimeisin lomavuoro viikolla 10 (8.─12.3.) osuu tänäkin vuonna Pohjois- ja Itä-Suomen kuntiin, esimerkiksi Kuopioon, Joensuuhun ja Rovaniemelle.

Kaikille yhteisiä vapaapäiviä ovat pääsiäinen 2.–5.4. ja helatorstai 13.5. Itsenäisyyspäivä 6.12. ja vappu 1.5. osuvat tänä lukuvuonna viikonloppuun.

Taulukko: Perusopetuksen työ- ja loma-ajat manner-Suomen maakuntien pääkaupungeissa

Kaupunki Koulu alkaa Syysloma Joululoma Talviloma Koulu päättyy
Helsinki suomenkieliset 13.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Helsinki ruotsinkieliset 18.8. 15.–16.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Espoo 13.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2.

5.6.

Espoo ruotsinkieliset 18.8. 15.–16.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2.

5.6.

Vantaa suomenkieliset 13.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Vantaa ruotsinkieliset 13.8. 15.–16.10. 21.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Hämeenlinna 11.8. 12.–16.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Joensuu 13.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 8.–12.3. 5.6.
Jyväskylä 12.8. 12.–16.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Kajaani 11.8. 12.–16.10. 21.12.–6.1. 8.–12.3. 5.6.
Kokkola 12.8. 12.–16.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Kotka 12.8. 19.–23.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Kuopio 12.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 8.–12.3. 5.6.
Lahti  12.8. 19.–23.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Lappeenranta 13.8. 19.–23.10. 23.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Mikkeli (pdf) 12.8. 19.–23.10. 23.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Oulu 12.8. 19.–23.10. 21.12.–6.1. 8.–12.3. 5.6.
Pori 13.8. 19.–23.10. 23.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Rovaniemi 12.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 8.–12.3. 5.6.
Seinäjoki  12.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Tampere 11.8. 12.–16.10. 23.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.
Turku 12.8. 12.–16.10. 21.12.–6.1. 22.–26.2. 5.6.
Vaasa 14.8. 14.–16.10. 21.12.–6.1. 1.–5.3. 5.6.