Uutinen

Laatumerkki on nyt ihka oikea merkki

Ohjelmat Nuorisotyö EU:n nuoriso-ohjelmat Euroopan solidaarisuusjoukot Kansainvälistyminen Tasa-arvo ja osallisuus
Keskiviikkona 26.2.2020 ojennettiin epävirallisin menoin ensimmäinen Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelman laatumerkkitarra Tammisaaressa sijaitsevalle Dagtekille. Dagtek on Kårkulla-kuntayhtymän palvelukokonaisuus, johon kuuluu taide- ja käsityö-, TV- ja media- sekä arjentaitotyöpajat.
Kuva laatumerkistä
Vasemmalta oikealle: Hilma Ruokolainen Opetushallituksesta sekä Trude Jansson-Wenberg, Sirkka Koskinen ja Sabina Vaarimo Dagtekistä

Dagtek on hiljattain vastaanottanut ensimmäisen eurooppalaisen vapaaehtoisensa. Nuoren vapaaehtoisen tehtävä on toimia työpajoilla apuohjaajana sekä tuoda kansainvälistä lisää asiakaskunnan arkeen. Dagtekin asiakaskunta koostuu eri-ikäisistä henkilöistä, joilla on toimintarajoitteita.

Laatumerkkejä on vapaaehtoisia, harjoittelijoita ja työntekijöitä vastaanottaville ja tukeville organisaatioille myönnetty Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelman käynnistymisestä lähtien. Nyt laatumerkin kylkiäisenä saa myös fyysisen laatumerkin eli tarran, jonka voi kiinnittää näkyvälle paikalle ja kertoa näin olevansa ohjelmassa mukana.

Laatumerkki (englanniksi Quality Label) on organisaatiolle eräänlainen pääsylippu Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmaan. Laatumerkkihakemuksen jättäneiden organisaatioiden toimintavalmiudet arvioidaan, ja useimmiten niissä käydään paikan päällä tarkastuskäynnillä.

Laatumerkkiprosessi luo ymmärrystä, luottamusta ja turvalliset puitteet solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu-, harjoittelu- ja työjaksoille. Myös Suomesta ulkomaille lähtevä nuori voi luottaa siihen, että paikka, jossa hän osallistuu solidaarisuusjoukkoihin, on läpikäynnit laatuarvioinnin.

Laatumerkkiprosessin ja hanketukihakemuksen välistä yhteyttä kehitetään vuonna 2021 alkavalle uudelle ohjelmakaudelle niin, että laatumerkin saamisen jälkeen organisaation on entistä helpompaa saada hanketukea solidaarisuusjoukkoihin osallistuvan nuoren vastaanottamiseen. Tavoitteena on vähentää organisaatioiden hallinnollista taakkaa ja helpottaa nuorten osallistumista ohjelmaan.

Dagtekissä oltiin ilahtuneita sekä laatumerkatuksi tulemisesta että tarrasta. Ensimmäinen solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoinen on solahtanut mukavasti työyhteisöön. Dagtekissä halutaan vastaanottaa toinenkin vapaaehtoinen jo tämän kevään aikana. Tarkastuskäynnin toteuttaneelle ohjelma-asiantuntija Hilma Ruokolaiselle annettiin vastalahjaksi pari eleganttia käsisuudelmaa, monta lämmintä halausta ja mediatyöpaja FIX-TV:n tarra.