Uutinen

Ohjeita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle koronatilanteen käsittelyyn lasten kanssa

Ajankohtaista Varhaiskasvatus Esiopetus Koronavirus Opettajat ja kasvattajat Turvallisuus
Rehelliset ja lapsen ikätason mukaiset vastaukset kysymyksiin luovat turvallisuutta.
Lapset leikkivät hiekkalaatikolla

Koko yhteiskuntaa koskeva poikkeustilanne aiheuttaa huolta niin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstössä kuin lasten vanhemmissakin. Lapset aistivat hyvin aikuisen huolen ja onkin tärkeää, että heidän kanssaan käsitellään asiaa lapsen ikätason mukaisesti, kuitenkaan hämmentämättä lasta turhaan. 

Rehelliset ja lapsen ikätason mukaiset vastaukset kysymyksiin luovat turvallisuutta. Lapset myös saattavat toistaa kysymyksiä useampaan kertaan. Lasta tulee kuunnella ja hänen kysymyksiinsä tulee vastata, vaikka aikuinen voikin ajatella, että olisi hyvä ”suojella” lasta. Keskusteluissa on hyvä käyttää lapsille tuttuja käsitteitä ja ilmauksia. 

Sadut ja tarinat auttavat lasta sanoittamaan kokemuksiaan, mutta myös varhaiskasvatuksen normaalit pedagogiset käytännöt, kuten piirtäminen, liikunta tai musiikki ovat hyviä keinoja tunteiden käsittelyyn. Poikkeustilanteissakin on hyvä jatkaa normaalia varhaiskasvatuksen arjen rytmiä huomioiden ohjeistukset. 

Linkkejä lisäohjeisiin löytyy tämän uutisen lopusta.

Käytännön ohjeita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle koronatilanteessa toimimiselle

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vanhempia tavataan päivittäin. Nyt poikkeustilanteissa kannattaa korostaa yhteistyötä yhteistyön merkitystä ja tehdä sitä tavallistakin järjestelmällisesti sekä varautua myös vastaamaan vanhempien huoliin lapsesta. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön on hyvä yhteisesti keskustella, miten tukea vanhempia arjen rutiineissa.

  • Ohjeistakaa vanhempia siitä, että lasta ei voi tuoda sairaana varhaiskasvatukseen tai esiopetukseen.
  • Ottakaa välittömästi yhteyttä vanhempiin, jos lapsi sairastuu varhaiskasvatus- tai esiopetuspäivän aikana ja toimia työnantajan antaman ohjeistuksen mukaan. 
  • Tarkistakaa, että kaikkien vanhempien yhteystiedot ovat ajan tasalla.

Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia aktiivisesta tiedottamisesta myös perhepäivähoitajille, huomioiden varhaiskasvatuksen valvontavastuu yksityisten palvelujen osalta.

Hygieniasta huolehtiminen

Jokaisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työntekijän tulee tehokkaasti edistää omalla toiminnallaan arkipäivän hygieniaa ja huolehtia siitä aktiivisesti myös lapsien osalta. Tällä hetkellä on hyvä tehostetusti tiedottaa myös huoltajia riittävästä hygieniasta ja sen merkityksestä infektioiden vähentämiseksi. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota:

  • tehostettuun ja huolelliseen henkilökunnan ja lasten käsienpesuun tai desinfiointiin 
  • lelujen päivittäiseen puhdistamiseen
  • tuttien ym. lasten henkilökohtaisten tavaroiden hygieniaan
  • vaipanvaihtoon ja vessassa käynteihin
  • vuodevaatteiden hygieniaan sekä
  • ruokailutilanteisiin.

Päivitämme ohjetta perhepäivähoidon osalta.